Lähes yhtä tyhjän kanssa – valokuvaajan ripsarikokeilut vol 76768768

Olen tainnut jokusenkin kerran mainita, että en voi käyttää juurikaan mitään silmämeikkiä kuvatessani, sillä ihan kaikki tökötit leviävät pandamaskiksi silmien ympärille. Olen testannut varmasti kymmeniä eri ripsareita ja eye linereita, mutta tullut jo muutama vuosi sitten siihen tulokseen, että on vaan helpompaa olla laittamatta silmiin yhtään mitään. Työpäivän meikki koostuu siis useimmiten ihan vaan meikkivoiteesta, poskipunasta ja kulmakynästä.

Vaikka silmämeikittömyys (tai meikittömyys yleensäkään) ole mulle etenkään töissä mikään ongelma, niin kyllä mä silti aina toisinaan elättelen toiveita sopivan ripsarin löytymisestä. Etenkin juhlissa kuvaajana ollessa tuntuu, että haluaisi olla huolitellun näköinen ja itselläni siihen huoliteltuun ilmeeseen kuuluisi se ripsiväri, joka hieman terästäisi katsetta.

Minulle on suositeltu vaikka sun mitä räpsytinvärejä, mutta olipa kyseessä vaikka mikä megasupervedentuulenmaailmanlopun kestävä tuote, niin minun mikkihiiriposken ja luomien väliin hinkkautumista sekä silmien vuotamista ne ei koskaan kestä. Ja jotta ymmärtäisitte mistä oikein on kyse, niin tässä havainnekuva:

En siis osaa kuvata niin, että pitäisi tuota kameran ulkopuolelle jäävää silmää auki, vaan rypistän sitä todella lujasti kiinni, joten ripset tosiaan on siellä aika tiukassa hinkkauksessa luomien välissä ja se siis aiheuttaa sen, että ripsarit ja rajaukset ei pysy ollenkaan paikoillaan, vaan leviävät ihan ympäriinsä. Tähtäyssilmässä tuotteet pysyvät paikallaan huomattavasti paremmin, mutta tän "rypistyssilmän" ympärille ilmestyy pandarengas lähes välittömästi, kun aloitan työt. 

No mutta, sorruin nyt sitten vielä yhteen kokeiluun. Moni on vuosien varrella suositellut Sensain 38 °C -maskaraa, joka siis lähtee pois ainoastaan lämpimällä vedellä ja vannonnut, että se ihan varmasti pysyisi minunkin ripsissäni. En kuitenkaan ostanut tuota Sensaita, vaan Kicksissä myyjän suositteleman Cliniquen High Impact Curling -maskaran, jonka puhdistusperiaate on sama. 


Ensivaikutelma oli, että "kauheen tylsän näköinen hylsy!". Harjan kaarevasta muodosta puolestaan pidin, se sopii ainakin oman silmäni muotoon varsin hyvin. Ripsivärimassa oli aluksi vähän turhan kosteaa, ja jälki oli sen mukaista, ripsistä tuli ihan klimppiset. Nyt jonkin aikaa auki oltuaan, on värimassa kuivunut hieman miellyttävämmäksi ja sen saa ripsiinkin hieman nätimmin. 

Ylemmässä kuvassa ripset ennen maskaran lisäämistä ja alla tilanne kahden ripsivärikerroksen jälkeen.

No joo.. Se on nimensä mukaisesti ripsiväri. Ei tuo tuuheutta, ei pidennä eikä kyllä ihan hirmuisesti taivutakaan vaikka sellaista lupailee. Muutaman kerran olen onnistunut saamaan hieman taipuisamman lopputuloksen, kun olen malttanut hetken aikaa painaa harjan koveraa puolta ripsiä vasten, mutta ei nyt mitenkään maata mullistavia tuloksia. Kaikin puolin siis jälki ei ole oman makuni mukaista. Tykkään itse ripsiväreistä, jotka aikaansaavat tuuheamman oloisen lopputuloksen.

"Mutta jos se sitten kuitenkin pysyisi hyvin, niin kyllähän tää jälki mulle töihin välttäisi", mietin kuitenkin toiveikkaana. Olisihan maskaralla väritetyt ripset kuitenkin kivempi kuin ei väriä, tuuheutta, ei mitään.

Seuraavassa kuvassa mun lärvi eilen heti työpäivän jälkeen. Olin kuvannut yhden jalkapallomatsin tuulen tuivertaessa silmiin ja tiristäessä niistä tipan jos toisenkin.

Ihan ylipäätään on kasvoille aamulla tuupatut tuotteet kokeneet melkoista katoa ja näppylät huutavat olemassaoloaan.

Mutta mites ne ripset?

Kuvassa vasemman puoleisessa, eli tähtäyssilmässä, on ripsiväriä jäljellä vielä sen verran, että sen ripsariksi erottaa. Jalkapallomatsin ajan tiukasti kiinni olleen silmän ripsissä puolestaan on tavaraa huomattavasti vähemmän, kökkö siellä, toinen täällä.

Eli ei pysy. Kiitosta toki annettava siitä, että ripsiväri on lähtenyt huomaamattomasti murusina, eikä siis ole levinnyt pandarenkaaksi silmän ympärille. Mutta melkein yhtä tyhjän kanssa kuitenkin. 

Summa summarun on siis se, että tämän törpön käytän nyt töissä loppuun, kun oon kerran ostanut, mutta eipä kannata kyllä enää toiste ostaa. Hintaa tälläkin tuotteella kuitenkin lähemmän kolmekymppiä. Eli silmämeikittömänä valokuvaajan jatkan tästä edespäinkin. 

 


11 Comments
  • Piia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oletko jo kokeillut Mary Kayn ripsareita ?
    Hyväksi havaittu on vedenkestävä ripsari, lash love , henk.koht. Testattu suihkut ja saunassakin ja pysyy, eikä leviä 😊

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      En ole Mary Kayta testannut, mut se on ihan sama minkä kestäviä ne mainostuksen mukaan on. Olen niin monet eri laadut jo testannut, että kyllä mä nyt jo uskon, että tossa hinkkauksessa ei vaan mikään pysy. 

  • Sariska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Clinique ja sensai in pysyvyydeltään ihan samaa, eli jos et tykännyt tästä, ei kannata tuhlata rahaa sensaihinkaan. Colour me bloggari vannoo MaxFactor False Lash Effect Waterproof -ripsarin nimeen. Itsellä tarkoitus testata se seuraavaks ku sensai ja clinique eivät kyl täyttäneet vaatimuksia!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä olen toki löytänyt monta monta hyvää ripsiväriä, jotka pysyy normaalielämässä, mutta en mä nyt enää edes aio kokeilla mitään tähän tarkoitukseen. Ei ripsareita ole vaan tarkoitettu pysyväksi jos ripset hinkkautuu puolet päivästä luomien välissä liiskassa. 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mites kestovärjäys? Tai siis eihän se taida kestää kuin muutaman viikon kerrallaan, mutta ei pitäisi ainakaan levitä. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä mietin, et voisin sen kestotaivutuksen käydä taas laittamassa mitä oon kerran kokeillut. Se oli aika jees ja siinä värjätään samalla.

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mullakin ripsareiden kanssa tuskaa. Pari päivää sitten jouduin myyntipuheen uhriksi, kun halusin testata jotain Zuiin meikkejä. Myyjä kehui merkin ripsarin lähtevän lämpimällä vedellä kuten tähän astinen luottotuotteeni Sensain 38. Ripsarin piti myös kestää etelän lämmöt ja mitä vielä. Ei se kestänyt Kouvolan kelejäkään ja ripsien taivutuskin antautui. Siinäpä meni se 26€ kuin kankkulan kaivoon. Unohda ripset ja korosta kauniita huuliasi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jeps, mä käytänkin huulipunia tosi ahkerasti! Se on hyvä hämäys silmämeikin puutteelle. 😀

      Mä olen noin niin kuin työn ulkopuolella tykännyt viime aikoina yhdestä Avonin ripsarista ja sit se Lumenen True Mystic on kans mun makuun. Ja jos joskus harvoin satsaan enempi rahaa, niin silloin ostan Diorin Diorshowta. Että näihin aion luottaa jatkossakin ja painottaa työmeikkaamisessa muihin asioihin.

    • punaista
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Zuiin meikkejä en kanssa koskaan tule enää ostamaan! Joku bloggari kehui niiden huulipunan pigmenttiä ja upotin työreissulla 30€ huulipunaan innostuneena. Ja voijee, kyllä olikin hyvä pigmentti; pysyi kyllä, MUTTA puna oli levinnyt hampaisiin, huulten ympärille ja kaikkialle paitsi huuliin. Ja sitten vielä se pysyvä pigmentti, niin näytin ne iltajuhlat aika halvalta hutsulta… Ja siis paperilla pyyhkiminen ei onnistunu ja puna vaan levisi ja uppos syvemmälle ihoon. Muistan vieläkin sen kauhean tunteen kun tajusin mitä tapahtuu!

      ihan kankkulan kaivo tavaraa koko Zuii!!!

  • Anii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä en pysty ripsareita edes käyttämään, niissä on jotain ainetta jolle ilmeisesti olen allerginen – kaks minuuttia levittämisen jälkeen on silmät ku parhaallakin pilvenpolttelijalla 😀 On kokeiltu apteekin tökötit, ekot ja muut, vaan ei. Joudun siis vähän väkisin käyttämään ripsienpidennyksiä, siitä liimasta ei ( vielä ainakaan, onneksi ) ole tullut mitään oireilua. Ne on ihan jees, kun tekijä osaa valkata semmosen suht luonnollisen pituuden eikä mitää turbotuuheita. Rahaa niihin toki uppoaa niin että itkettää välistä… Ja ärsyttääkin joskus, kun pidennyksien käyttäjät leimataan jokapaikassa muovisiksi bimboiksi. Ilman ripsiväriä tms. näytän jotakuinkin haudasta nousseelta, että liekö se sitten olisi muiden mielestä parempi 😀

  • -A
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moikka! Mulla vuotaa silmät tosi paljon ja oli sama ongelma, kun mikään ei pysyny ja panda efekti oli se juttu.. mutta sitte kerran sisko anto lahjaks Dermosililtä tilatun 8.90 euron ripsarin ja sit se oli menoa. Se lähtee pois lämpimässä vedessä hankaamalla. Eli ei lähde kutun normi ripsarit vaan ns köntteinä!

Post A Comment