Päivän asusteet ja upea meikki!

Kuvasin kyllä koko asunkin, mutta laitetaas nyt eka vaan päivän asusteet, jotka ansaitsevat tulla esitellyksi hieman lähemmin. Tiistain kokonaiset asukuvat luvassa sitten huomenna.

Kerroin tämän kauniin punaisen laukun The Cambridge Satchel Companyn alesta tilanneeni, mutta se ei ole tainnut kunnolla täällä vielä näkyä. Käyttöön tämä arkikäyttöön loistavan kokoinen olkalaukku on kuitenkin jo päässyt useammankin kerran. Ihmettelenkin miten mä en aiemmin oo tajunnut punaista laukkua hankkia. Siis on mulla joku isompi punainen kassi, mutta tällainen pienempi laukku on uupunut ja punainen kuitenkin kuuluu vahvasti mun väripalettiin. 

Laukun malli on siis tämä Large push lock, (ja ai hitto miten ihana uusi vaaleanpunainen sävy siitä löytyykään!!). Se vetää sisäänsä näppärästi kaikki perusvehkeeni: pienen lompakon, puhelimen, avainnipun, Olympuksen PEN-kameran sekä huulipunan ja puuterin. 

Nahka on paksua ja todella jämäkkää, joten laukku pysyy ryhdikkäästi muodossaan tyhjänäkin. Laukku on ihanan simppeli, siinä ei ole mitään ylimääräistä. Ei vuorta, ei pikkutaskuja, ei mitään krumeluureja. Just the way I like it. 

Olkahihnan pituutta saa säädettyä, ja mikä parasta, sen saa myös irti. Laukkua voi siis kantaa halutessaan myös clutchina. 

Kaikin puolin aivan täydellisen oloinen laukku. Niin hillitty, yksinkertainen ja ajaton. Ja kyllä noissa yksityiskohtinakin toimivissa tikkauksissa on ihanasti käsityön fiilis. Firman sivuilta muuten löytyy video, jossa näytetään kuinka tuotteet syntyvät. On aina mukavampi ostaa tuotteita, joiden synnystä on jonkinmoinen käsitys.

Voisinko mä hankkia näitä kaikissa väreissä?

Päivän toinen asuste oli puolestaan kotimaista käsityötä. Ostin nämä Unique Design by Marian näyttävät sisäkumista valmistetut korvikset muutama viikko sitten ollessani työkeikalla Kankaanpäässä. Siellä merkin tuotteita myy Kankaanpään Kemikalio torin laidalla. Koska tuotteet ovat uniikkeja, vertailin ja mallailin korviksia hartaasti valitakseni juuri täydellisen parin. Ja kuinka sitten kävikään, toinen korvakoruista putosi kesken työpäivän teille tietymättömille jo samalla viikolla. Ai hitto, että harmitti!

Korujen tekijä Maria oli kuitenkin mitä ihanin, ja valmisti kuvan ja mittojen perusteella uuden parin, joten nyt roikkuu taas kumisulat molemmissa korvissa. Kiitokset siis Marialle loistavasta palvelusta! Nyt koukuissa on myös alkuperäisiä paremmat stopparit, joten ei pitäisi enää päästä putoamista tapahtumaan. 

Unique Design by Marian valikoimista löytyy myös kaula- ja rannekoruja. Olisin itse tykännyt esimerkiksi TÄSTÄ runsaasta kumikasasta, mutta se ei vaan jotenkin asettunut hyvin rintojeni kanssa. Syy miksi rakastankin juuri korvakoruja, on se, että ainakaan niiden kanssa ei oo tissit tiellä. 

Nyt on taas vähälle aikaa nähnyt niin paljon upeita käsin tehtyjä korvakoruluomuksia, että alkoi taas itseäkin himottaa korunäpertely. Pitänee kaivella kaikki tarvikkeet kätkäistä esiin ja katsella löytyisikö jostain aivolohkosta inspiraatio!

Loppuun vielä päivän meikkikuva:

Että näin loistavasti pysyy se Cliniquen ripsari. Kilometrin pyörämatkalla kotoa töihin irtosi ripsarit toisesta silmästä ja valuivat kauniiksi paakuiksi poskelle. Ja se ihosta noiden kökköjen irtisaaminen ei sitten ollutkaan ihan helppoa. Töhnä vaan levisi. Että eiköhän tää tuote oo nyt niiiin nähty. Kirjoittelin ripsarista tarkemmin TÄSSÄ postauksessa.

 


5 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi korudilemma on NIIN tuttu tällaisten tissinaisten ongelma. Maailma on täynnä nättejä kaulakoruja, mutta melkein aina ne laskeutuu juuri tissien korkeimpaan kohtaan. Tai solahtaa väliin, mikä on melko rivoa. Ja lyhyet mallit taas on toisinaan pukevia, toisinaan ei. Se on melkomoista avaruustiedettä, että löytää oikeaan kohtaan laskeutuvan kaulakorun. Onneksi voi tehdä itsekin! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se on just kaameinta, jos jää tohon korkeimmalle kohdalle hervottomana pomppimaan. 😀 Itse käytän oikeastaan vaan sellaisia koruja jotka ylettyy selkeästi vatsan päälle. Jotain harvoja ihan lyhyitä kaulakoruja käytän kans, mutta tosi harvoin. Sen kun tarvii sitten synkata vielä vaatteen pääntienkin kanssa.

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Noi korviket on supermakeet, voisin hankkia itsellekkin mutta pitääkö matkustaa Kankaanpäähän vai myytäiskö niitä esim. täällä netissä?

  • Mimmihiiri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä että tuo korvismalli on ihanteellinen käytettäväksi ilman paria. Toiseen korvaan sitten ehkä pieni korvanappi. Upea kokonaisuus on valmis ja on jännittävällä näköinen ja rohkeampi vaihtoehto kuin riipuke molemmissa korvissa. Ihanat korvikset! Ei kun ihana korvis!

Post A Comment