Kurkistus ensi kevään plusmuotiin

Kävin taas toissaviikolla piipahtamassa Junarosen showroomilla ja tutkailin siellä ensi kevään ja kesän mallistoa. Koska vaatteista saa tietenkin paljon paremmin selkoa päälle puettuna kuin vain henkarissa roikkuen, niin innostuin taas kuvaamaan asuja itseni päällä. En tyytynyt kiskomaan päälleni vain omia suosikkejani, vaan sovittelin myös muutamia juttuja jotka lähinnä hihityttivät itseäni. (Mutta olen kyllä saanut kantapään kautta oppia, että mistään vaatteista ei kannata sanoa "ei koskaan", sillä on todella suuri mahdollisuus, että lupaukset menee mönkään.)

Mua ilahdutti kevät-kesä 2017 tarjonnassa erityisesti se, että mukana oli paljon erilaisia pellavasekoitemateriaaleja. Pellavaa oli sekoitettu puuvillan ja viskoosin kanssa ja tuloksena oli tosi mukavan tuntuisia ja kepeitä puseroita, t-paitoja ja neuletakkeja. Itse iskin silmäni luonnollisestikin taas raitapaitaan.

Sinisen sävyjä on kevääksi luvalla vaikka millä mitalla. Vaikka tummempia sinisen värikartaston sävyjä olenkin jo päälleni pukenut, niin tuollanen vaaleansininen on kyllä edelleen ihan ulkona mun alueeltani. Mutta tulipa sovitettua.

Tässä jo itselleni huomattavasti luontevamapaa sinistä. Samaa pitsiä oli puseron lisäksi käytetty myös shortseissa.

Vaaleaa ruutukuosia saa tulevana keväänä niin perinteisenä paitapuserona kuin paitamekkonakin. Jälkimmäinen vei mut ajatuksissa välittömästi Tenetin yläasteelle vuoteen -95. Muistan omistaneeni tuon tyylisiä ruutumekkoja useammankin. En siis voi väittää, etteikö tuo oikean puoleinen asu olisi minua. Se oli ihan minua 20 vuotta sitten. 

Toisen huikean nostalgiatripin ysärille tarjosi tämä college lappumekko. Voi apua! Tällaisiakin mun päällä nähtiin silloin kun ikä oli 14 ja kuppikoko A tai B. Nykyiseen tissiosastooni en ehkä lappuhaalareita ja mekkoja yhdistäisi. 😀 Mutta alla oleva pellava-puuvilla -t-paita mulle kelpais erinomaisesti!

Suursuosikkini kaikista tän postauksen vaatteista oli tuo kukkakuvioinen hempeä takki. Just makee vaaleiden farkkujen lanssa.

Totesin tästä mekosta heti, että en uskaltaisi se päällä kumarrella, mutta sainkin kuulla, että tuotantoon leninki menee jokusen sentin pidempänä mitä tämä mallikappale oli. Eli kellohelmojen ystäville on siis luvassa ainakin pirtsakkaa punaista.

Se on jännä miten jollain omalla lempivaatteella, kuten mun kohdalla tuolla rotsilla, muuttuu vieraammat ja oudommatkin releet siedettävämmiksi. Ensimmäinen fiilis tuostakin kukkamekosta oli vaan kauhistunut irvistys, mutta ei se sitten nahkatakin kanssa niin pahalta näytäkään. 

Sovitettavaksi valikoitui jostain syystä paljon sinisiä, mutta on sieltä tulossa muutakin, ainakin kuvan mukaisia kauniita sävyjä.

Kuvien vaatteet siis kaupoissa ensi keväänä. Toimitukset näyttivät vaatteiden tietojen vilkuilun mukaan asettuvan pitkälti akselille tammikuu-maaliskuu. 


7 Comments
  • Jenni B
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aika ihana tuo sinikirjava mekko! Siitä pitsipuserosta tykkäilin myös. Muuten omaan makuun on enemmän synkemmät värit ja graafisemmat linjat / ilme. Olen niitä ihmisiä, joissa sana ”kesä” herättää lähinnä tuskaa ja mielenkiinto hempeisiin sävyihin on -100… 😀 Kesässä suurin ongelma itselle on aina ne prkl pastellivärit, joita joka kausi tunkee joka tuutista… Itsehän käytin viime kesän lähinnä mustaa… ja valkoista. Ja harmaata. Suomessa myydään oudon paljon lämpimänsävyisiä vaatteita ympäri vuoden ja valitettavasti ne eivät itselleni sovi ollenkaan. 🙁

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä olin kans pitkään samaa lajia, että kevät- ja kesä -vaatteet tuntui aina ihan karmeilta ja vääriltä. Nyt mä olen yhtäkkiä herännyt pastelliväreihin ja valkoiseen ja vaikka mihin ja pukeutumisessa on auennut ihan uudet mahdollisuudet. 😀

  • Mukkinatsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis ihme mimmi oot kyllä, kun minusta sä voisit pukeutua kaikkiin näihin asuihin! Käsittämätöntä, että on olemassa tommosia ihmisiä, jotka hehkuu, vaikka ois jätesäkki mekkona! 😳

    Ihanalta näyttää! 👍🏻😊

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se on vaan se ryhti ja hymy. Että vaikka olis mitä päällä, niin esittää kuin se olis just se mitä halusi päällen laittaa. 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hihi, tuo sun mielestä kauhistuksen irvistys -kukkamekko oli mulle taas ehdoton suosikki näistä ja varsinkin ilman rotsia ;D

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Sillä mä sovittelinkin kaikkea myös oman maun ulkopuolelta, kun tiesin, että joku muu voi löytää niistä suosikkeja. 🙂

  • Minnea/Minnean muruja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi, sekä kukkatakki että kukkamekko ovat tosi raikkaan ja kivan näköisiä! Muutenkin näyttää hyvältä tuo ensi kevään muoti 🙂 Hassua, että vaikka tässä ole juuri ehditty edes syksy- tai talvivaatetta ostaa, niin jo kevään mallistoja pukkaa 😀

Post A Comment