Endometrioosi ja ylimääräinen kohtu

Olin muistaakseni 24-vuotias, kun menin taas kerran ihan normaaliin gynekologin tarkastukseen saadakseni ehkäisyrengasreseptin. Sisätutkimuksesta ei sillä kerralla kuitenkaan tullut oikein mitään kivun vuoksi. Lääkäri päätti myös ultrata sisäkautta, mutta sen vehkeen kosketus kohdusuulla se vasta sattuikin. Aivan saakelisti. Gynekologi alkoikin sitten esittää kysymyksiä. Onko kuukautiskipuja? Entä yhdyntäkipuja? Aiheuttaako tärinä, esimerkiksi autossa istuessa kipua? Jne. Vastaus kahteen ensimmäiseen oli todella vahva kyllä.

Olin lukioikäisestä asti kärsinyt todella kovista kuukautiskivuista aina ensimmäisenä vuotopäivänä, mutta ajatellut asian olevan ihan normaalia. Että näin se vain naisilla menee. Yhden päivän sattuu ihan helvetisti ja särkylääkkeitä kuluu, mutta se on vain kestettävä itkien ja tuskissaan pyörien. Myöskään yhdyntäkipujen en ollut osannut ajatella olevan mitenkään outoa, kun ei se seksi nyt ihan koko aikaa sattunut. Mitä nyt ns. pohjakosketus toi kyllä kyyneleet silmiin. Gynekologi kuitenkin infosi minua, että yhdynnän tai kuukautisten ei todellakaan pitäisi olla noin kivuliaita asioita ja hän epäilee, että minulla voisi olla endometrioosi. Jaa että mikä? En ollut koskaan kuullutkaan.

Mitään isompaa ultraamalla näkyvää ei sisuskaluissa näkynyt, joten asian toteamiseksi tarvittiin laparoskopia, eli tähystysleikkaus. Sain lähetteen naistenpolille ja muutamaa kuukautta myöhemmin suuntasin operaatioon. Nukutuksessa vatsaani tehtiin pari pientä reikää, yksi napaan ja kaksi muuta alavatsalle. Ja sieltähän sitä endometrioosi kasvustoa sitten löytyi. 

Endometrioosin suomenkielinen nimi on kohdun limakalvon sirottumatauti, mikä kuvaa sitä aika hyvin. Tarkoittaa siis sitä, että kohdun limakalvon tapaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella. Itselläni endoa löytyi mm. kohdusuun takaa (syy niihin yhdyntäkipuihin), virtsarakon päältä, peräsuolesta ja munasarjojen pinnalta. Kasvustoa tuhottiin tähystyksessä polttamalla, mutta ne löydökset jäivät loppujen lopuksi astetta oudomman havainnon jalkoihin. Lääkäri nimittäin törmäsi sisuskaluissani sellaiseen juttuun kuin pieni ylimääräinen kohtu!

Luvassa oli siis vielä toinen operaatio, sillä eivät uskaltaneet tehdä tuolle ylimääräiselle kikkareelle mitään heti sen löydettyään, vaan asia vaati lisätutkimuksia. En tämän tähystyksen jälkeen vielä muistaakseni osannut sen kummemmin hätääntyä ja huolestua endometrioosi-diagnoosista, vaan silloin mietitytti lähinnä se ylimääräinen kohtu ja se, että mitä kaikkea minulta jouduttaisiin leikkaamaan pois. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mä aloin ajattelemaan, että lasten saaminen ei ihmisellä olekaan niin varmaa.

Monien tosi paskamaisten tutkimusten jälkeen (esim. kohdun varjoainekuvaus… kauheinta mitä mulle on ehkä tehty..) lääkärit tulivat siihen tulokseen, että vastoin aiempia ajatuksia, tällä kertaa ei riittäisikään tähystys, (virtsanjohtimeni meni jotenkin väärästä kohtaa ja liian läheltä sitä poisleikattavaa kohtua) vaan avata pitäisi niin sanotusti koko paska. Ja niin tehtiin, leikkauksesta on muistona yli 10 cm pitkä arpi ihan alavatsalla (näyttää ihan sektioarvelta). Leikkaukseen mennessä ei oltu vielä varmoja joutuvatko poistamaan ehkä toisen munasarjankin ja se tietenkin huolestutti.

Loppujen lopuksi munasarjat säästyivät molemmat, mutta toinen munatorvi lähti veks samalla kun munatorvessa kiinni ollut pieni surkastunut ylimääräinen kohtu poistettiin. Tuon ns. rudimentti ei ollut tuolloin mitenkään sellainen akuutti asia, että se itsessään olisi välttämättä aiheuttanut minulle vaivoja, mutta lääkärien mukaan voisi olla pieni riski, että jos joskus yrittäisin raskautta, voisi hedelmöittynyt munasolu kiinnittyäkin vahingossa tuohon onnettoman kokoiseen valekohtuun ja se ei tietenkään olisi hyvä juttu. Jonkin verran kuukautiskivuistakin saattoi toisaalta johtua siitä, että tuo pikku kohtu keräsi itseensä verta, joka ei oikein poistunut. 

Eli hyvä kun otettiin pois, mutta samalla tosiaan lähti se toinen munatorvi. Ja se endometrioosikin on tietenkin mulla edelleen. Sitä kasvustoa voidaan poistaa, mutta sillä on tapana kasvaa aina uudelleen. Kuukautis- ja yhdyntäkipuni vähenivät selvästi leikkausten ansiosta ja myöhemmin endometrioosin kasvamista on hillitty ehkäisypillereillä. Niin kauan kuin ei ole kuukautisia, ei endonkaan pitäisi hirveästi päästä riehumaan. Muutaman vuoden takaisessa ultrassa havaittiin jokunen pieni kasvusto kohdussa, mutta kun ei ollut oireita, niin ei alettu mitään tekemään.

Jonkin verran olen viime aikoina jälleen huomannut kipuja, ja veikkaukseni on, että endoa on todennäköisesti taas kasvanut esimerkiksi peräsuolen alueelle.  Saan toisinaan hirvittäviä täysin yhtäkkisiä viiltokipuja jotka tuntuvat kuin joku lävistäisi minut keihäällä peräaukosta napaa kohti. Kipu on aivan jäätävä, mutta kestää onneksi vain muutaman sekunnin. Menkkakivuista minun ei ole tarvinnut vuosiin kärsiä, koska kuukautisia ei tosiaan lainkaan ole. Niitä ei oikein tahtonut olla jossain vaiheessa ilman pillereitäkään, joten ei mulla värkit toimi.

Elän siis tällä hetkellä suht huoletonta aikaa endoni kanssa. Ne ”voinko enää ikinä” -saada lapsia ajatukset tuli käytyä aika pitkälti läpi jo silloin vuosia sitten. Realismia nyt vaan on, että prosentuaalinen mahdollisuus saada lapsia luomusti on alentunut. Myös keskenmenojen riski kuin myös ennenaikaisen synnytyksen riski on kohdallani kuulemma kohonnut. Syynä ymmärtääkseni se, että se mun jäljellä oleva oikea kohtuni on jäänyt kehityshäiriön vuoksi pikkuisen pienenlaiseksi. 

Mä olen siis jo vuosikausia ollut siinä ajatuksessa, että jos ikinä lapsia haluaisin, niin niitä pitää sitten tehdä lääkärien avustuksella. Mitään totaalista lapsettomuustuomiota ei toki ole annettu, mutta kyllähän sitä tulkintaa tukee se, että on me aikoinaan ehditty olla lähes pari vuotta ilman ehkäisyäkin ilman, että mitään tapahtui. 

Noita haluanko lapsia vai enkö -ajatuksia työstän jollain tavalla ihan koko ajan. Ymmärrän, että tässä kun 35 tulee ihan kohta mittariin, alkaa aika olla melko kortilla, mutta ei tätä elämää voi käsikirjoittaa. Lääkärit toki suosittelivat jo silloin heti diagnoosin ja operaatioiden jälkeen, että jos mielii lapsia saada, niin paras aika niiden yrittämiseen oli heti silloin. Mutta en mä halunnut alkaa puskemaan mukulaa 24 vuotiaana vaan sen vuoksi, että niitä ei ehkä myöhemmin saa. Eihän se ollut yhtään varmaa silloinkaan.

Koen, että mun pitäisi oikeasti ihan aktiivisesti haluta lasta, kokea sellaista biologisen kellon tikitystä ja hillitöntä vauvakuumetta jotta lähtisin vaikkapa hedelmöityshoitoihin. Ei sitä paskaa halua käydä läpi vaan siksi, että ”no jos nyt kuitenkin vanhana kaduttaa, kun ei oo jälkeläistä”. Toisinaan kyllä mietin johtuuko se, ettei mulla ole mitään luontaista vauvakuumetta, just siitä, että mulla on hormonihommissa ja lapsentekovärkeissä vikaa. Että jos en vaikka söiskään pillereitä ja mä olisin normaalisti ovuloiva naaras, niin alkaisko se lapsenhimo heräilemään. En tiedä. Enkä tiedä haluanko ottaa selvääkään.

Syy miksi siis pystyn olemaan suht relana tän koko endometrioosi asian ja puutteelisten värkkien suhteen on varmaankin se, että sittemmin ajatus omista lapsista on alkanut tuntua asialta, joka ei ehkä ole minua varten. Nyt eletään siis sen mukaan, että niin kauan on hyvä kun ei ole kauheasti elämää rajoittavia kipuja. Ja sitten jos kivut taas tulevat kuvioihin, niin edessä on varmaan uusi operaatio. 

Syy tämän postauksen kirjoittamiseen oli The Realm of Maria -blogin postaus, jossa Maria kertoi omasta endo-diagnoosistaan ja pyysi kuulla muiden tarinoita ja kokemuksia. Tämä stoori tuntui vähän turhan pitkältä kommenttiboksiin.

Toinen syy postauksen kirjoittamiseen oli myös se, että on tärkeää levittää tietoa tuosta melko yleisestäkin (jopa 10% kärsii endosta) naistentaudista, jota moni sairastaa tietämättään. 

Jos siis sinulla on esimerkiksi kovia kuukautiskipuja, yhdyntäkipuja, ulostamiskipuja, virtsaamiskipua tai vaikka vuotohäiriöitä, niin kannattaa ottaa lääkärin kanssa puheeksi myös endometrioosin mahdollisuus. 

 


29 Comments
  • Sinituuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtavaa, että joku osaa ja uskaltaa pukea näitä juttuja sanoiksi.

    Itse sain endo-diagnoosin parikymppisenä, alan huippuammattilaiselta täälläpäin ja sen perui normigyne jokunen vuosi sitten. Hyvin hämmentävää omalta kohdalta, mutta näillä mennään. Kipulääkkeitä menee kouratolkulla ja uutena on tullut jalkojen ja lantion alueen ”puutuminen” ja sen kivun vuoksi oksentaminen ja sehän takaa lääkkeiden vaikuttamattomuuden. Kerran jouduin töistä päivystykseen kipupiikillekkin. Nyt olisi siis aika taas lähteä tarkistettavaksi.

    Lapsiasiassa samat fiilikset. Olen 37, koskaan ei ole ollut se hetki, että nyt olisi niiden aika, eikä mitään vauvakuumetta ole ollut edes lämmön vertaa. Jossain taka-alalla olen miettinyt, että onko syynä juuri se, ettei lapsia välttämättä luomusti tule. Mies niitä haluaa, joten ei tässä enää pitkin voida yritystä viivytellä.

    Tsemppiä siulle!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla oli aina se pahin menkkakpu just kans lantiolla ja oikean reiden ja jjopa koko jalan kipu ja puutuminen. Oma veikkaukseni on, että mulla on joku endopesäke sellaisessa paikassa, että painaa jalkoihin menevään hermoon. 

      Ei muuta kuin jollekin toiselle gynelle kuin tuolle joka muka dg:n perui. Jos on noin pahoja oireita, niin tähystys varmaan ajankohtainen. :/

      • Sinituuli
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Hassua törmätä vanhaan kommenttiinsa ja huomata saaneensa vastauksenkin.
        No kävin kommentin jälkeen gynellä, joka edelleen oli sitä mieltä, ettei missään mitään vikaa ole. Puoli vuotta raskautumisyritystä takana ja tälle syksylle kävi käsky tutkimuksiin, jos ei tulosta ole tullut. Saa nähdä, josko nyt jo tähystettäisiin. Jotenkin olen varma, etten lasta tule ilman järeitä hoitoja saamaan, jos niilläkään.

  • Minna-kuitetekee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla epäillään endometrioosia, kipuun kokeillaan ensin ehkäispillereitä ja ne onkin auttaneet yllättävän hyvin. Mäkin luulin vuosia, että kuukautisiin kuuluu kova kipu. Viimeisen vuoden aikana kipu on kuitenkin pahentunut koko ajan ja alkanut jo vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi. Ei enää voinut oikeen kotoaan lähteä. Toivon, ettei tarvitsisi mennä leikkaukseen, koska olen kauhea sairaala kammoinen. 

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Minäkin pelkäsin kauheasti sinne operaatioon menoa, kun en ollut ennen sitä oikein joutunut sairaalassa olemaan. Mutta voin kyllä vakuuttaa, että se tähystys ei oikeasti ole paha rasti ja siitä toipuu nopeasti. 🙂 Sittemmin mua on ronkittu ja operoitu siinä määrin, etä ei jaksa enää hirveästi sairaalahommat pelottaa. Tiedän kokemuksesta, että niillä on siellä sellaiset myrkyt ihan kaikkeen, että kipua ei tarvitse kärsiä.

  • Maria | The Realm of Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä Veera ♥ Oma diagnoosini on niin tuore, etten ole oikein kerennyt saada vielä tarpeeksi infoakaan, joka käsittääkseni annetaan kunnolla vasta leikkauksen jälkeen, kun nähdään kokonaistilanne. Kuvailemasi kivut kuulostavat kuitenkin tutuilta, joten pelkään pahoin että omanikin on levinnyt laajemmalle. 🙁 Ajankohta toiselle lapselle on leikkauksen jälkeen aika huono, sillä aloitin juuri tänä syksynä opiskelut, mutta toisaalta halu saada vielä lapsi on myös hyvin voimakas ja riskit pelottaa. Vaikeiden asioiden äärellä ollaan, kiitos vielä <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Valmistaudu myös siihen, että lääkäreiltä ei sitä infoa välttämättä hirveästi tipu. Asioita joutuu kaivelemaan paljon ihan itsekin. Mutta ei tämä mikään kuoleman tuomio ole eikä endometrioosi myöskään automaattisesti tarkoita lapsettomuutta. Ei siis kannata vaipua synkkyyteen! Toivotaan, että tilanteesi ei olisi hirveän paha. <3

      • Vierailija
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Lisäisin vielä, että jos mahdollista, lääkärin vastaanotolle kannattaa aina ottaa mukaan joku tukihenkilö (puoliso, ystävä, vanhempi) – itse niissä tapaamisissa ei välttämättä tajua kysyä kaikkea, eikä välttämättä muista kaikkea, mitä lääkäri on kertonut. 

  • EnniE
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ah, sinäkin siis olet endotar.Itse sain diagnoosini kaksi vuotta sitten, 23 vuotiaana kun kivut invalidisoi suurimmaksi osaksi kuusta (ei hyvä kun on juuri aloittanu uudessa työpaikassa) ja hormoonit heitteli häränpyllyä esim. rintani rupesivat puskemaan maitoa. Itse kärsin 10 vuotiaasta asti pahoista ”kuukautiskivuista” ja järjettömästä vuodosta, mutta siinä sinniteltiin sisulla ja perkeleellä,jos meni valittamaan johonkin joku peruslääkäri vähän kerran paineli mahasta ja sanoi sua mikään vaivaa.Onneksi nyt on löytynyt sopivat pillerit, edellisetkin kokeilussa olleet toimi,mutta jouduttiin vaihtamaan aurallisen migreenin takia (josta olin kärsinyt mutten tiennyt mitä auraoireet migreenin yhteydessä tarkoittavat).Eli tilanne on hallinnassa.Vielä ei olla menty leikkauspöydälle, koska selviän nyt hyvin,mutta onneksi lääkärini on tilanteen muuttuessa valmis laittamaan leikkauslistalle (vaikka se leikkaukseen pääseminen viekin oman aikansa).Diagnoosini (määrittämätön endometrioosi) on siis tehty oireiden,sisätutkimuksen löydösten ja lääkkeiden tilanteeseen tuoman helpotuksen perusteella.

    Lapsettomuus toki välillä kalvaa mieltä ja erityisesti se että minullakin se tulee luultavasti olemaan lääkäreiden kanssa suunniteltu.Omat kipuni iskevät jäätävinä heti pari päivää pillereiden lopetuksen jälkeen (vessassa käynti on helvettiä, pesäke suolen ja kohdun välissä) eli leikkaus olisi ainakin tehtävä varmasti ennen raskauden yritystä.Gyneni kuulostaa aina kovin pettyneeltä kun sanon ettei raskautuminen ole ajankohtaista (koska ei ole sitä miestäkään!) Olen jopa miettinyt pitäisikö jossain (esim.35-40 vuotiaana) käväistä steriloitavana,niin asiaa ei tarvitsisi enää pyörittää päässä..siis jos tuolloin on vielä kohtu ja munasarjat toimintakunnossa..

    Oho,tulipa pitkä kommentti 😶 Ja on tosiaan hienoa että teit oman postauksen aiheesta!Kiitos!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hui, kuulostaa pahalta sinunkin kokemuksesi. Mutta hienoa, että nyt on kivut jotakuinkin hallinnassa. 

      Tsemppiä jatkoon! Jos se leikkaus joskus tulee eteen, niin ei sitä onneksi tarvitse hirmuisesti pelätä. 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kas, Evekin jälkilöylyjä näköjään, mutta sellaista se on elämä kohden ei ole koskaan. Niina oli muuten väärässä ja katsoin ohjelman ja nauroin jopa muutamaan otteeseen.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mitä ihmeen Evekin jälkilöylyjä? Ai että kaikki menkkajutut ja naistentaudit on yks ja sama asia, vai? 😀 😀

      • Vierailija
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Sieltä se idea lähti

  • Verppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täälläkin yksi jolla ollut kaksi kohtua. Kivut alkoi 15 vuotiaana ja monien monien tutkimusten jälkeen pääsin leikkaukseen 22vuotiaana. Leikkuupöydälle jäi toinen kohtu (juuri se pieni säälittävä repale), kaksi munanjohdinta (kaiken kaikkiaan niitä oli 3) ja endopesäkkeitä. Jäljellä yksi epäsymmetrinen kohtu, yksi toimiva munasarja ja kivuton arki ❤ Huoli siitä tulenko koskaan äidiksi, oli aluksi suunnaton. Tällä hetkellä uskon olevani yhtä arvokas olento myös ilman lisääntymistä. Maailmassa on miljoonia yksinäisiä lapsia, joille voin toimia välittävänä, rakastavana ja esimerkillisenä aikuisena.. Vaikka ei olisi biologinen lapsi. Kiitos kun jaoit oman tarinasi, lohduttavaa kuulla että ei ole yksin.

  • Jjehna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos kirjoituksesta!!

    Äidilläni on ollut endometrioosi ja lisäksi kai jotain kystia munasarjoissa nuorempana,ja omia menkkakipuja valittaessani on joskus äiti asiasta maininnut. Olen jotenkuten selvinnyt kipulääkkeiden avulla, välillä koskee, välillä ei., joten olen ajatellut että ei mulla sitä varmaan ole kun kuitenkin pärjään ihan ok. Mutta kun mainitsit tuosta viiltävästä kivusta peräsuolen puolella. Ei tullut mieleenkään että tuo voisi olla endoon liittyvää! Noista olen kärsinyt jo pitkään ja ajatellut vain että tää on taas tätä kun suolistokin on itsellä vähän omanlaisensa. Kiitos siis rehellisestä, suorasta kirjoituksesta.

  • Endometrioosiyhdistyksen Maija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moi Veera! Kiitti hyvästä endometrioosi-kirjoituksesta, oli tosi mielenkiintoista lukea myös sun ajatuksista liittyen lapsitoiveeseen. Erityisesti kolahti tuo ajatus siitä, että kuinka suuri toive on riittävän suuri ja kuinka tasapainoilla pelon ja mahdollisen toiveen välillä. Respect!

    Tietoa endometrioosista kannattaa hakea myös Endometrioosiyhdistyksen sivulta http://www.endometrioosi.fi. Endometrioosiyhdistys on endometrioosia sairastavien edunvalvoja, oikean tiedon välittäjä ja vertaistuen mahdollistaja. Tämä viitaten siihen, että sinäkin olit huomannut, ettei tietoa endometrioosista löydy välttämättä kovin helposti…

    Endometrioosia sairastaa arvioiden mukaan jopa 200 000 suomalaista, tervetuloa mukaan tutustumaan myös muihin huipputyyppeihin ja vaihtamaan ajatuksia elämästä endometrioosin kanssa <3!

    Terveisin,
    Endometrioosiyhdistyksen Maija 

  • Satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Uskomatonta! Onko ilkeästi sanottu jos totean että tuntui helpottavalta kuulla että jollain on täysin samanlainen kipu:D suorastaan ilahduin, koska en ole omassa lähipiirissäni saanut ketään ymmärtämään miltä tuntuu kun iskee seiväs haarovälistä rintaan asti! Tai miltä tuntuu kun kakkaaminen on kamalampaa kuin synnytys! ( lapseni on 8 v.) olen nyt 31.v. Ja kärsinyt endosta 3 vuotta. Mulla kans kohdun takana ja peräsuolen ympärillä. Mulla pysynyt oireet pois cerazette pillereillä, just niin että kun ei oo menkkoja niin on rauhallista. Yhdyntä ja ummetus aiheuttaa kipua mutta hyvin vähän. Mulla kuukautisten aikana oireet alkaa viikkoa ennen menkkoja, menkkaviikko on helvettiä ja vielä viikko sen jälkeenkin. Eli jos eläisi ilman lääkettä niin joka kk. On yksi viikko kun voi kävellä normaalisti ja käydä vessassa itkemättä. Onneksi on hyvä olla kun pillerit tehoaa. Sain lapseni nuorena, ehkäisystä huolimatta ja nyt kun nämä uutiset tulivat muutama vuosi sitten, ja lääkärit sanoivat että kannattaa tehdä toinen lapsi nyt jos aikoo saada niin tuli sama fiilis että ei tunnu hyvältä yrittämällä yrittää mutta toisaalta ahdistaa että kaduttaako muöhemmin? Olen ikuisesti kiitollinen ja uskon että lapseni syntymällä oli tarkoitus, että kaikki tapahtui juuri niinkuin tapahtui, ehkä juuri tästä syystä. Ken tietää. Kommentoin aikaisemminkin lukkiutuviin nikamiin, olisikohan meillä muuta yhteistä:) tsemppiä!!!! Ps. Olen lukenut jostain pääkaupunkisudun osreopaatista, joka hoitaa myös endo-kipuja. Mutta mee sinne osteolla ihan muutenki, laittaa ruoto paikalleen:)

  • Ihailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau! Todella rohkea ihminen olet kuten myös Maria, kun aiheesta teitte postaukset. Varmasti auttavat ja rohkaisevat monia muita. Tsemppiä ja kaikkea hyvää myös sinun jatkoosi!

  • nanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kirjoituksesi oli melkein otanta omasta elämästäni 🙂

    Lapset eivät ole koskaan kuuluneet ajatukseen tulevaisuudesta. Vaikka endo on kuulunut elämään melkein kymmenen vuotta ja tieto luomuhedelmöittymisen mahdollisuuksista on ollut tiedossa kauan, niin silti sitä vauvakuumetta ei ole tullut. Kyllä, tuntui tyhmältä olla 26-vuotias kun joku sanoo, että tee lapsi nyt jos meinaat sen joskus saada. Miksi ihmeessä yrittäisin tehdä lapsen jota en elämääni kaipaa juuri nyt? 

    Siihen aikaan sain kommentteja äideiltä, että ”kyllä se siitä sitten kun se lapsi on sylissä, sitten vasta tiedät mitä elämä oikeasti on”. Oikeasti? Koin nämä kommentit aika loukkaavina…. onko tämä nykyinen elämäni mielestäsi niiiin p*skaa, että se pakottaa minut yrittämään lasta, vaan sen takia, että sen jälkeen elämä on täydellistä?

    Ajatusmaailma koki pienen kolauksen puolisen vuotta sitten, kun pyysin lääketieteellisesti järkevää toimenpidettä endon pahenemisen myötä.

    Kohtu pois. Ainoa apu, jolla sairauteni saadaan aisoihin. Yhtäaikaa päätöksen tekeminen oli sekä helppoa että vaikeaa.

    Maailma on täynnä äidittömiä lapsia, ajattelin.

  • Endomama
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuulostipa tutulta. Sain itse diagnoosin 24 -vuotiaana. 28-vuotiaana yksi kananmunan kokoinen endometriooma ”räjähti” ja pillit huutaen mentiin sairaalaan. Tämän jälkeen mulle tehtiin vielä kaksi isoa leikkausta. Olin 36-vuotias, kun kohtu ja munasarjat poistettiin. Leikannut lääkäri sanoi, että mun sisälläni ei ollut enää mitään ihmiseen viittaavaa. Kaikki oli yhtä mössöä. Endo oli levinnyt kaikkialle mm. lantion alueelle, selkään, peräsuoleen… Kivut olivat valtavat. Kipuilin 24 vuotta elämästäni ja hb laski alle 70 ennen viimeistä leikkausta. Kuolemahan tuo leikkaus oli mulle ja toipuminen niin fyysisesti kuin henkisesti vei pitkään. Sain vielä sairaalabakteerinkin kaupan päälle. Nyt ei ole enää kipuja ja olen sinut asian kanssa. Elämä on paljon laadukkaampaa.

  • Kati
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itselläni endo todettiin 24-vuotiaana, kun vauvahaaveet päättyivät leikkauspöydälle kohdunulkoisen raskauden takia. Luultavasti endometrioosi aiheutti sen, että alkio kiinnittyi munatorveen eikä kohtuun. No, laparoskopiassa operoitiin samalla kertaa niin endo kuin väärässä paikassa kasvava alkiokin. Olin parikymppisestä asti kärsinyt kovista menkkakivuista ja rajuista vuodoista, mutta luulin sen vain kuuluvan asiaan. Endometrioosista en ollut tiennyt mitään.

    Sittemmin minusta on tullut neljän lapsen äiti 🙂 Hormonaalinen ehkäisy on pitänyt jo vuosia vuodot pois, joten endometrioosikaan ei ole enää vaivannut.

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei se äidiksi tuleminen ole mikään välttämättömyys. Toki se on ainutlaatuista, mutta on elämässä niiiiin paljon muutakin!! Paljolta paskalta (kirjaimellisestikin) säästyy, kun antaa kavereiden/sisarusten tehdä ne lapset, niin pääsee nauttimaan niiden kanssa vain parhaista hetkistä. Ei yövalvomisia, ei häpeän hetkiä kaupassa kirkuvan kersan kanssa, ei jankuttamista päivästä toiseen samoista asioista, ei kusenkatkuisia vaatteita viittä kertaa päivässä, ei rahanmenoa toisen ihmisen vaatteisiin ja muihin välttämättömyyksiin, ei sisaruksentekopaineita vain siksi, että lapsesta tule itsekäs….Listaa voisin jatkaa aika pitkään, mutta varmaan pointtini tuli selväksi tälläkin paatoksella :-D. T. 5-vuotiaan pojan 38-vuotias äiti.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienoa kuulla muiden tarinoita 🙂 itse saanut suurta apua vertaistuesta, Endometrioosiyhdistys järkkää vaikka mitä, tapahtumia ja ryhmiä ja faceryhmä Endometrioosittaret on kans.

    Pisti muuten yksi asia silmään, endometrium kohdussa ei ole lainkaan huono asia, endometrium nimittäin tarkoittaa kohdun limakalvoa ja kohdussa se on oikeassa paikassa, kohdun ulkopuolella se on sitten endometrioosia 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ah, joo, sekoitin asioita kun on toi lääketieteellinen jargoni vähän vierasta. Siis silloin löytyi jostain jotain pikku möykkysiä mitkä jätettiin seurantaan. Ja mä jotenkin ajattelin että toi endometrium tarkoitti papereissa sitä. Mut siis joo, se olikin siis vaan maininta kohdun limakalvosta. Pitää lukea uudelleen se paperi että miten siinä oli ilmastu ne jotkut ylimääräiset kikkareet. 😀

  • atomi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja sun rohkeasta asenteesta.

  • Vemilia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse tällä hetkellä pelkään endodiagnoosia hyvin paljon. Lähisuvun naisilla on yhtä sun toista häikkää, kuukautiskivut ovat aina olleet lamauttavia ja kuukautiset runsaat. Tällä hetkellä ei ole kuukautisia ollenkaan, vain hirveitä vatsakipuja, ja verikokeissa todettu hormonien heittelevän. Itsehän haluan saada lapsia, oikein kovasti, ja parikymppisenä saatava lapsettomuusdiagnoosi suorastaan ahdistaa. (Mutta mikäs sen kivempaa kuin se, että ainoa tutkimus mikä on tehty on verikoe, ja verikokeen jälkeen sanottiin että ”jos et juuri tällä hetkelä halua lapsia niin katsellaan sitten vain” :D)

  • Johanna / P.S. Never Stop Smiling
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos että puhut asiasta. Terveisin 24-vuotias, joka on just aloittanut uudessa työpaikassa ja joutunut olemaan jo pariin otteeseen pois lamaannuttavien kipujen takia. Tutkimukset vasta edessä mutta lähinnä nyt toivon että joku helpotus tähän löytyisi.

  • Pihlaja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikka kirjoitus on vanha niin aihe ei vanhene koskaan. Itsellä ollu useamman vuoden erittäin vaikeat menkat. Pahimpana ongelmat suolentoiminnan kanssa. Ummetusta mutta silti vatta on kuralla. Hirvee kipu ulostaessa. Lisäks mm. Ajoittain viiltävä/pistävä kipu alapäässä. Ja menkkojen aikaan tuntuu kuin olis koko ajan tennispallo sullottuna puoliks sisään emättimeen. Jalat menee ihan tukkosiks ja olo on niin hirvee ettei voi muuta kuin istua lattialla venyttelemässä. Oon yrittäny ettiä tietoa mistä kaikki tää vois johtua ja löysin tän kirjotuksen. Siitä ja kommenteista voimaantuneena varasin vihdoin itelleni lääkäriajan. Oli se sitten endometrioosi tai jotain muuta. Jos vaan sais jotain apua…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hienoa, että menet lääkäriin, kyllä tuo kannattaa tutkia. Aika lailla tutun kuuloisia oireita ovat. Tsemppiä!

Post A Comment