Pallivaha, tissiteipit, hapsumekko ja muut messulöydöt

Vitsi miten kiva viikonloppu takana! Sain kaikki kuluneelle viikolle listatut työhommat valmiiksi hyvissä ajoin perjantaina ja päätin, että nyt pidän ihan oikeasti lauantain ja sunnuntain täysin vapaapäivinä enkä hipaisekaan mitään duuneihin liittyvää. Blogin meinasin eka pitää vielä to do -listalla, mut lauantai imaisi niin ihanasti mukaansa, että päätin antaa koneen naputtelun ihan kokonaan olla. Ja tekipäs se hyvää.

Eilinen kului niinkin arkisten puuhien parissa kuin siivoaminen ja pyykkääminen, mutta jotenkin nekin hommat tuntui ihan erityisen mukavilta ja rentouttavilta, kun oli mies ja musaa seurana. Kun just sellasta päivää mä oon vaan kiireen keskellä odottanut, että saa olla rauhassa kotona arkisten kotitöiden parissa. Oikein nauratti, että miten saattoikin olla niin onnellinen olo siinä pyykkejä viikatessa ja kattiloita tiskatessa. 

Huippu viikonloppu jatkui tänään I love me -messujen merkeissä. Mulla on huomenna täällä Helsingissä töitä, jote päätin suunnata kaupunkiin jo tänään, että ehdin muutamaksi tunniksi luuhaamaan messukeskukseen kaikkien houkutusten äärelle. Ja voi niitä houkutuksia tosiaan riitti, eikä sieltä palattu ihan tyhjin käsin. Tässä muutamia suosikkejani messujen tarjonnasta:

Sain messulippuni KN-Collectionilta samalla, kun lähettivät minulle pari ihanaa hattua talveksi, joten piipahdin toki heidän osastollaan sovittelemassa muitakin uutuuksia. Pankkikortti alkoi olla jo siihen malliin rullalla loppupäivästä, että piti jo vähän hillitä ostoshimojaan, mutta luulen, että tuon viinipunaisen Minea-turbaanihatun joudun ehkä vielä hankkimaan. (Kollaasissa oikealla ja alla olevassa kollaasissa harmaana) Se oli nimittäin siitä erityinen päähine, että sen alla menisi hyvin tää mun Pikku Myy -nutturanikin, kun on kerran tilaa ja hatun malli muutenkin sellainen, ettei nutturan aiheuttama törötys juuri häiritse. 

Mut on toi harmaa versiokin kyllä hurjan kaunis! 

Jos KN Collectionin päähineet kiinnostaa, niin lista jälleenmyyjistä löytyy heidän nettisivuiltaan. 

Toinen jo ennestään hyvin tuttu merkki messuilla oli Via Minnet, jonka nahkakorut bongasin jo kesällä Jazzkadulta. Ihanien sulkakorvisten rinnalle oli nyt tullut tarjolle uusi pyöreitä muotoja toistava korukokoelma. Erityisen herkullisilta näyttivät kaikki nuo metallinhohtoisista nahoista tehdyt korvikset!

Hieman uudempi tuttavuus puolestaan oli villa- ja pellavavaatteita valmistava Noolan, jonka nimi oli kyllä tuttu, mutta en ollut koskaan tutustunut heidän tuotteisiin livenä. Olikin aika iloinen yllätyt kuulla, että he valmistavat osan tuotteistaan jopa kokoon 5XL saakka. Niin usein aina saa harmitella, että miksi kotimaiset pienet merkit eivät tee vaatteita pluskokoisille, mutta Noolanilta löytyy pehmoista villaa meille isommillekin. 

Esimerkiksi tuo yllä oleva sovittamani neuletakki oli koko XXL, kun taas hieman alempana päälläni näkyvää takkia on tarjolla kaksi eri kokoa ja suurempi meni kevyesti minun päälleni. Erityisen ilahduttavaa Noolanin vaatteissa on se, että ne suunnitellaan ja valmistetaan täällä Suomessa! 

Myös ihanista lasten ja aikuisten trikoovaatteistaan Metsola kuului samaan sarjaan Noolanin kanssa eli "tuttu nimi, mutta en ole koskaan sovittanut". Mutta nytpä kuulkaa sovitin tuota hurmaavaa hapsutunikaa ja pitkän pähkäilyn jälkeen en voinut jättää sitä taakseni. En siitäkään huolimatta, että siitä ei tuossa värissä ollut olemassa kokoa XL ja L on mulle melkoisen justiinsa. Mutta päätin, että alusmekon se on aivan hyvä. Onhan noita makkaroita hyväileviä mekkoja ennenkin päälläni nähty!

Ja sitten vielä ne pari jo otsikossa mainittua ostosta. Bongasin erään tutun mimmin ja kun menin juttelemaan kävi ilmi, että hän oli promoamassa tuotetta nimeltä Pallivaha. Ei tarvinnut edes kovasti kaupitella, kun olin jo seteli ojossa. Eihän tuota nyt vaan voinut jättää ostamatta!  Kyseessä on siis erityisesti herkälle kivespussin iholle suunniteltu tuote, joka sopii käytettäväksi vaikkapa sheivauksen jälkeen. Ei käryäkään onko miekkosella tuolle mitään käyttöä, mutta ostin silti. Ihan vaan koska Pallivaha-So good for your balls.  😀

Mies saa tämän tuotteen lisäksi tuliaiseksi pari tuotetta myös yläpäässä käytettäväksi. Herra on nyt innostunut taas kasvattamaan partaa, joten nappasin sille pari tuotetta sen pöheikön hoitoon.

Itselleni puolestaan ostin paketin noita jo jokunen vuosi sitten testaamiani Bye Bran tissiteippejä. On monesti ollut suunnitelmissa tilata noita lisää, jotta on sitten varastossa jos tulee tarve pukeutua johonkin sellaiseen minkä alle ei liivit sovi, mutta asia aina unohtunut. Nyt sattuivat sopivasti tulemaan vastaan ja nettikauppoja edullisemmin, jotin nappasin kiinni tilaisuuteen. Niin hämmentävältä ja uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin teipit toimivat ilahduttavasti tosiaan jopa isoilla rinnoilla. 

Tässä esiteltyjen ostosten lisäksi mukaan tarttui ainakin yhdet Sauson nahkakäsineet ja yksi huulipuna. Niitä punia kun mulla ei just montaa vielä olekaan… Mutta oli joku uusi merkki ja ihana syksyinen ja synkkä mattasävy ja plaaplaa kuusi muuta hyvää selitystä. 😀

Tekikö muut hyviä messulöytöjä?


9 Comments
  • Neiti Kevät
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo Pallivaha on oppikirjaesimerkki hyvin brändätystä tuotteesta. Se on sheavoita. Kauppanimiä ovat myös karitevoi tai englanninkielinen shea butter. Kun kiteytetään kohde ja osataan puhutella ryhmää, saadaan hyvällä hinnalla myytyä vuosia vanha tuote pirteänä uutuutena. Tosin miehet eivät olisi tätä yhtä maailman parhaista ihorasvoista löytäneet ehkä aikoihin, ellei joku olisi keksinyt nojata tähän pikkutuhmaan puoleen. 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jep, juurikin näin. Just mietin, että jos ei too varsinaiseksi ”pallivahaksi” mene, niin mulla on voiteelle kyllä käyttöä. Mut niin oli hyvä brändäys, että jos ei muuta niin tukemisen takia oli ostettava. 😀

  • Tiltu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tulihan siellä käytyä ja rahaa paloi enemmän kuin uskalsin laskea 😀  Pyörin lähinnä kosmetiikkapuolella.

    Mitenkäs noissa KN -hatuissa tuo tuulenpitävyys? Meneekö hyvin korvien päälle ja suojaako oikeasti tuulelta ja tuiskulta? Siä oot saanu minut innostuu turbaanipipoista, mutta mikään tähän mennessä sovittamani ei ole peittänyt korvia kunnolla, mikä on harmi, koska ko pipomalli on ainoa, jonka koen sopivan mun naamalle.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Riippuu toki paljon hatusta, nehän on kaikki ihan erilaisia. Mutta ainakin tuo kuvissa oleva turbaanipipo meni hyvin korville saakka, mutta se ei ollut kauhean paksua matskua. Paksumpaa ja siten varmasti tuulenkin pitävää on materiaaliltaan sitten esimerkiksi tämä malli: http://www.kncollection.fi/portfolio/leonia-ikaro-poncho/

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei! Ihania ostoksia! Pidän blogistasi kovasti, mutta kampauksesi ei ole pikkumyy-nuttura, vaan TIS -Aki nuttura, kuten itsekin olet aiemmin todennut. Pikkumyyllä on pitkät sivut.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mutta kun mä näin Akin just sunnuntaina ja kauhukseni sillä ei ollut enää nutturaa!!! 😀

  • Veijo-Justiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sinun kasvojen piirteisiin käy tuo turbaanihattu älyttömän hyvin. Varsinkin viininpunainen.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo, tällaiselle pyöreä naamaiselle kyllä sopii hyvin tuollaiset mallit jotka huijaa kasvoja hieman pidemmän mallisiksi. Taidan joutua sen hatun hankkimaan.

  • Seksihän se kiinnostaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pallivaha on hieno tuote! Vielä kun saisi pallit.

Post A Comment