Punainen discopallo

Siitä onkin ihan hirmupitkä aika, kun olin viimeksi pukeutunut kunnon kemumekkoon ja kiskonut korkkarit jalkaan. Ihan ovat tyhänpanttina roikkuneet kaikki juhlamekot kaapissa tänä vuonna, joten lauantain Inspiration Blog Awards -juhlat tulivat jo oikeastaan ihan tarpeeseen.

Parasta lauantaissa oli kuitenkin se, että päästiin koolle aika huikealla blogijengillä, kun Jonna järkkäsi meidän mimmipossellemme luonaan skumpan ja suklaakakun makuiset etkot. Ollaan näiden naiste kanssa oltu vuosien varrella samoissa blogiyhteisöissä, mutta nyt tajuttiin, että ollaan nykyään kaikki eri paikoissa. Jonna Lilyssä, Minttu uudessa Lifiessa, Nina omillaan, Salla Bellablogeissa, minä täällä Me Naisissa ja Iina Allerin Idealista-sivustolla. Mutta kaikki siis edellen blogataan!

Mahtavan seuran lisäksi illan toinen huippujuttu oli toi mun mekko. Siis aivan täysi kymppi ainakin omasta mielestäni ja saamieni kommenttien perusteella asu oli onnistunut monen muunkin mielestä. Kun yli 90% juhlaväestä oli pukeutunut kokomustiin, erottui punainen mekkoni melkoisesti joukosta. Eikä seiniin sulautumista edesauttanut myöskään se, että sain huomata noiden paljettien toimivan aivan discopallon tavoin valon osuessa niihin. 😀

Mekko löytyi Asos Curve -plussamallistosta joskus jo aiemmin syksyllä ja ihastuin siihen ensisilmäyksellä. Minulla ei ole aiemmin tainnutkaan olla yhtään pitkähihaista juhlamekkoa, ja se tuntui hieman oudolta, mutta läpikuultavan mesh-kankaan ansiosta hihat ovat kuitenkin keveän näköiset.

mekko-Asos Curve / Kengät-Via Uno / laukku-Olympus (saatu) / korvikset-Via Minnet (saatu)

Mekon väriin täydellisesti natsanneet korkkarit ovat jo vuosia minua ahkerasti palvelleet Via Unot. Vaikka kyseiset korkkarit ovatkin hyvät lestiltään, niin pelkäsin silti hieman, että miten jaksan korkkareilla. Iän ja painon myötä on korkkarikestävyys nimittäin alentunut niistä ajoista, kun millä tahansa tappokoroilla saattoi vetää iltapäivästä aamuun saakka.

Apu asiaa löytyi kuitenkin Marks & Spenceriltä saamistani sukkahousuista joissa on päkiätyynyt. Kyllä, pehmusteet integroituna 10 denierin sukkiksiin! Mahtava keksintö ja auttoivat oikeasti. Ilta meni koroissa ihan napisematta.

Pikkuinen hopeinen clutch (saatu) on Olympuksen Style Collectionista. Mekon pyöreitä paljetteja imitoivat hopeiset nahkakorvikset (saatu) puolestaan ovat kotimaisen Via Minnetin käsialaa. Näitä upeita Balloons-nimellä kulkevia uutuuskorvakoruja löytyy useissa upeissa väreissä, mm. pinkkiä, kultaa, turkoosia..

Kuten jo tiedättekin, en ole kummoinen hiusten laittaja, mutta onneksi Minttu tarjosi auttavia käsiään ja teki minulle pohjaksi ranskanletin, josta sitten itse jatkojalostin kampaukseni. 

Vaikka tuntuukin, että en tunne blogiskenestä enää juurikaan ketään, niin onneksi kemuihin mahtui myös jokunen vanha tuttu.

Yksi kemujen parhaista vaatteista löytyi ehdottomasti Einon päältä. Tuo hänen teettämänsä hupullinen paljettipaita on aivan käsittämättömän mahtava. Tahdon samanlaisen!!

Kiva ilta ja koko viikonloppu, mutta nyt mä olen ihan hirmuisen onnellinen, että ihan kohta mä olen vihdoin kotona. Reilun viikon reissu takana ja torstaina jälleen matkaan, mutta nyt saan pari päivää olla ihan vaan kotona. Mahtavuutta. Laskin tuossa nimittäin juuri äsken, että ehdin koko marraskuun aikana olemaan kotona Porissa vain seitsemän tai kahdeksan päivää, joten yritän ottaa niistä ilon ja levon irti.'

 

Kuvausseinäkuvat – Henri Ilanen / tapahtumakuvat – Ville Malja / muut – minä ja Iina

 


5 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huhhuh!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kampaus on makea! Ja mekko myös! Jos jossain, niin Suomessa, tarvitsee pitkähihaista juhlamekkoa. Täällä kun ei ole ympäri vuoden helle 🙂

  • hannamariavv
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan varmasti pompsahti punainen esiin mustasta merestä! Olen kaikkialta kuullut miten mahtavat pippalot oli, nyt jälkikäteen hiukan harmittaa etten päässyt paikalle. No aina ei voi voittaa 😀 Näinkin mm. snäppejä tuolta teidän etkoilta, ai että miten hyvännäköinen tuo kakku oli!

    hanna

    http://www.hannamariav.com

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan upea punainen mekko, huikea ja Kakkukin näytti upealta!

  • Tämän kylän homopoika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hii, olipa kauniisti sanottu minusta, kiitos <3. Itsekin olit upea, ilmankos sovittiinkin niin hyvin yhteen esim. kuvausseinällä!

Post A Comment