Pikkujouluasu ja muhkean nutturan salaisuus

Tänään se sitten tuli täyteen, kolkytviis! Synttäreitäni en ole juhlistanut millään tavoin, mutta parit muut kemut on viime päivinä tullut koluttua. Olen viettänyt kuluneen viikonvaihteen aikana enemmän aikaa yökerhossa kuin aiemmin koko vuonna yhteensä. 😀

Eilen oli vuorossa työpaikan pikkujoulut ja ehdin nappaamaan toimituksen nurkassa asukuvat ennen varsinaiselle kemupaikalle siirtymistä. En meinannut millään jaksaa nousta päikkäreiltäni, joten valmistautuminen meni vähän viimetinkaan minkä vuoksi vaatteiden valintaan ei jäänyt montaakaan minuuttia. Onneksi kaapista löytyy aina toimivia luottomekkoja kuten tämä vuosia vanha hapsukolttu, jossa juhlin mm. kolmen vuoden takaiset Refashion-kekkerit. Ja kenkiä ei paljoa tarvinnut miettiä, sillä Marks & Spencerin remmikorkkarit osoittautuivat edellisviikonloppuna niin mukaviksi, että mitkään korkeat piikkarit eivät käyneet mielessäkään!

Tämä on ehdottomasti suosikkini kaikista pikkumustistani, sillä hapsut varmistavat, ettei se ole vahingossakaan tylsä. Hapsut ovat myös kaikinpuolin vartalolle armeliaat viedessään heiluessaa huomion pois makkaroista ja muhkuroista. 😀

Olen viime aikoina iloinnut siitä, että olen pikku hiljaa oppinut edes hieman laittamaan tukkaani. Kiitos tästä kuuluu #Evekin maskeeraajille ja kampaajalleni, joilta olen saanut tumpelollekin sopivia vinkkejä. Eilen onnistuin väsäämään hiuksiini arkisykeröäni huomattavasti muhkeamman nutturan! Ja milläkö noinkin vähästä määrästä tukkaa saadaan aikaiseksi moninkertainen pallura? Vastaus alla olevassa kuvassa:

 

En ole vielä parempaa keinoa keksiä hiusten volyymin lisäämiseksi kuin kreppaaminen! Kävin hiukset läpi kreppiraudan kanssa todella pieni osio kerraallaan minkä jälkeen harjasin hiukset auki ja lopputulos oli kuin hiuksia olisi ollut vähintään kymmenkertainen määrä todellisuuteen verrattuna. Tätä pitäisi kyllä jaksaa harrastaa useammin. Samoin kuin ihan sitä hiusten föönaamista. Ihan liian usein arkisin tyydyn vetämään tukan sykerölle kosteana ja jopa harjaamatta. Ei sitä oikein kampaukseksi voi kutsua. 😀

mekko – La Redoute, Ellos / kengät -Marks & Spencer / laukku – Halston Heritage / korvikset – Via Minnet (saatu)

Nyt on kyllä juhlittu taas hetken tarpeisiin. Ainakin ensi viikonlopun kulutan taas ihan työn merkeissä! Mutta sen verran on tänään ollut synttäritunnelmia, että muru piti kiinni perinteestä ja teki mulle taas kakun. Nyt vaan odotellaan, että piparipohjainen juustokakku suvaitsisi hyytyä tuolla jääkapissa, niin pääsisi herkuttelemaan Linnanjuhlia katsellessa. 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


Tags:
,
2 Comments
  • Rouva Yrjänä
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Damn you look good!

  • Keesitär
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä saan keesiin hyvin folyymia ilman lämpökäsittelyä kun teen illalla pieniä nutturoita hiuksiin kun ovat vielä vähän kosteat ja annan niiden olla yön yli.Aamulla sitten nutturat auki (kannattaa varmistua siitä että ovat kuivat,jos kosteutta on kihara suoristuu nopsaan),harjaus ja tadaa!Pohja muhkeille kampauksille on valmis!Lopputulos on samaa luokkaa kuin kuvassasi,mutta toki käkkärämpi 😀

Post A Comment