Arkikuva 2/52

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Kun Tommi alkoi torstai-iltana tyhjentämään työvaatteidensa taskuja ennen pyykkiin pistämistä, tuli mulla sellainen lämmin ja nostalginen fiilis. Taskuista löytyneet hillittömät kasat ruuveja, muttereita, prikkoja, työkaluja sun muuta olivat nimittäin erittäin tuttu näky myös vanhempien kanssa vielä asuessani. Iskän työhousujen taskuista löytyi lisäksi aina vielä kasa kolikoita, jotka pyykkäri sai usein pitää omanaan. 

Tommin taskuista ei tainnut suuria omaisuuksia löytyä, mutta sahanpurua senkin edestä. Kuvassa herra onkin vaatteidensa kimpussa imurin kanssa, jotta sai ne edes sellaiseen kuntoon, että uskaltaa pesukoneeseen laittaa. Ihana oma partamonsterini siinä niin kovin keskittyneenä. 

Ympärillä näkyy normaalia arkista kaaosta. Kuva paljastaa karusti sen, että imurointia olisi kaivannut joku muukin paikka kuin housujen taskut. Viimeiset laatikot muuton jäljiltä tuli tyhjennettyä vasta hetki sitten, joten laatikot rojottaa keskellä eteistä ja keräyspaperikorikin vyöryy yli äyräidensä. Mä niin lupaan siivota, kun palaan kotiin!

 

 


Tags:
2 Comments
  • Jenniliini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun on pakko sanoa, että musta on ihanaa, että julkaiset kodistasi realistisia arkikuvia. 🙂 Koska ihan varmasti jokaiselle on tuttu se tilanne, kun on pientä kaaosta ja villakoiria siellä täällä. Mua henkilökohtaisesti ärsyttää, kun nykyään tuntuu olevan vallalla ajatus, että jokaisen kodin on oltava sisustuslehtien kansikuvakamaa joka päivä, tai jos ei ole, niin ei ainakaan voi kuvaa ottaa. Vaikka kodin viihtyisyys on aivan jossain muualla kuin siinä, kuinka hyvin on onnistunut joka paikan hinkkaamaan hammasharjalla kiiltäväksi ja kaikki ylimääräiset tavarat. 🙂 Mulla ainakaan ei ole koti oikeastaan koskaan kahta sekuntia kauempaa täysin siistinä (eläinkodin ja huithapeliluonteen ihanuuksia), joten ilahdun siitä, kun näen samaa realismia myös blogeissa. 🙂 Just tällainen rehellinen, positiivinen realismi tekee tästä blogista ehdottoman suosikkini. 🙂

  • kaenuulaenen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jotenkin tosi hyvä kuva, siis valokuvauksellisesti! Aloittelevana harrastelijavalokuvaajana yritän aina analysoida mielenkiintoisia ja pysäyttäviä kuvia, jos niistä saisi jotain vinkkejä omiinkin kuvauksiin. Sinun blogisi on siihen mainio! Ja jututkin on maalaisjärkisen humoristisia.

Post A Comment