Arkikuva 3/52

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Vasta kolmas viikko arkikuvaa ja alkoi jo mietityttää, että mikä kaikki oikein on arkea. Onko viikonlopun puuhat arkea? Onko vain työt ja kaikenlaiset tylsät kotihommat kuten siivous ja pyykkäys arkea ja kaikki kiva erityistä ja juhlaa? Oliko eilisiltainen viskitasting osa minun arkeani vai spesiaalimeno? Tekeekö jostain asiasta arkea vasta se, jos se on toistuvaa?

En tullut mihinkään selkeään vastaukseen, mutta päätin silti valita tämän viikon arkikuvaksi tämän Tommin ottaman kuvan minusta nuuhkimassa viskiä eilisessä Beer Hunter’sissa järjestetyssä Whisky Battlessa. 

Mies harrastaa noita tastingejä useamminkin, mutta itselläni edellisestä osallistumisesta oli jo pidemmän aikaa enkä muutenkaan ollut juonut viskiä ihan hetkeen. Vähän jännitinkin aluksi, että mitä jos tarjolla on vaan todella savuisia ja turpeisia makuja enkä pitäisi niistä yhtään. Pelkoni osoittautui aivan turhaksi, sillä päädyin tavalla tai toisella pitämään jokaisesta maistamastamme kuudesta juomasta. Jopa siitä todella turpeisesta Octomoresta.

Lempparikseni tastingin kuudesta viskistä nousi pitkän makustelun jälkeen rommitynnyreissä viimeistelty Balvenien 14 vuotias Caribbean Cask, jonka mausta löytyi runsaasti hedelmäisyyttä (ananas!) mutta myös rommia ja rusinaa. Mieheni mielestä viskin tuoksusta löytyi tuoretta tupakkaa kun minulle tuoksu toi mieleen jonkin juuston. 😀 Mutta joka tapauksessa todella pehmeä, mutta monitahoinen makuelämys. Tämä nousi ehdottomasti omalle viskien top-listalleni!

Tässä vielä kaikki tastingissä olleet viskit mun omassa paremmuusjärjestyksessä: 1. Balvenie 14 Caribbean Cask, 2. Bruichladdih Islay Barley 2007, 3. Glenfiddich XX, 4. Octomore 10 Second Edition, 5. Balvenie Double Wood, 6. Glenfiddich 15 Solera

Ja siis Balvenien Double Wood oli joskus vuosia sitten suosikkiviskini ja nyt se raukka jäi toiseksi viimeiseksi! Niin se maku muuttuu ja kehittyy. Pitänee alkaa käymään tastingeissä useamminkin. 

 


3 Comments
  • kats
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana paita!!! Ja boobsit upeissa rintsikoissa 🙂

  • n
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä ryhdyin tälle vuodelle niin arki- kuin juhlakuvahaasteeseen. Hankalaa on kyllä tämä jako. Päätin, että juhlaa ovat kaikki ne hetket, jotka juhlaksi määrittelen. Vaikka sitten kotona villasukissa vietettynä. Arkikuviinkin on tullut laitettua kivoja menoja. Vielä on vuotta jäljellä, saa nähdä miten aiheet jakautuvat.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät jotenkin todella kauniilta tossa kuvassa 🙂

Post A Comment