Kompromissitukka ja siistin sisätyöpäivän asu

Selailin tuossa pitkästä aikaa muutamia muotiblogeja, jotka eivät kuulu aktiivisesti lukulistalleni, ja piikkikorkoja ja merkkilaukkuja viliseviä upeissa miljöissä otettuja asukuvia katseltuani tuli itselle taas jotenkin nuhjuinen olo.

En mä osais kipittää omassa arjessani piikkikoroissa, enkä mä kaipaa Chanelia olalleni keikkumaan, mutta joskus sitä sortuu silti vertailemaan itseään toisiin bloggaajiin, sellaisiin jotka tuntuvat omissa silmissä jotenkin hämmentävän täydellisiltä ja heidän bloginsa todella hiotuilta, ja päätyy miettimään niiden juuri itse ottamiensa arkisten asukuvien deletoimista. 

No, enpä silti deletoinut. Mut ei oo siis edelleenkään tässä blogissa viimeisintä huippumuotia kuvattuna näyttävästi ison kaupungin kaduilla, mut on sen sijaan porilaisen valokuvaajan työpäivän arkiset vaatteet ikuistettuna vanhan opinahjoni luokkahuoneessa. Nää näytti mun mielestä ihan kivalta aina siihen saakka, kunnes ihailin sivutolkulla muiden kuvia.

farkut – HM+ / t-paita – Esprit / bomber – Gina Tricot / kengät – Minna Parikka / korvikset – Via Minnet (saatu)

Näitäkin vaatteita katsoessa mä taas kerran mietin, että miten sitä jaksoikin pukeutua niin kauan niin kovin mustaan. Eihän sitä toki tiedä, saattaahan se kokomusta joskus taas hiipiä takaisinkin, niin tuntuu olevan muuttuvia asioita nämä omat pukeutumismieltymykset.

Mutta tällä hetkellä en kyllä pysty vahvasti samaistumaan Anssi Kelan Musta tuntuu multa -biisiin, vaan kovin synkästi pukeutuessa tuntuu kasvoiltani häviävän viimeinenkin väri, kun taas vaaleampien sävyjen keskellä tykkään naamastanikin enemmän.

Torstain tukkaviritys oli lähinnä vahinko. Huitaisin hiukset klipsulla kiinni kasvojen pesun ajaksi ja siitä sitten peiliin vilkaistessa totesin, että no eipäs hullumman näköistä. Hiuksissa siis jäljellä hieman kiharaa edellisen päivän jäljiltä, joten "häntä" ei roikkunut ihan ohuena naruna päätä pitkin. Tää on nyt vähän niin kuin kompromissi, kun en tykkää pitää hiuksia kokonaan auki, mutta ainainen nutturakin on niin tylsä.

 


Tags:
17 Comments
  • Maiju Pandalicious!
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Välillä sitä sortuu vertaamaan itseään tai omaa blogiaan muiden blogeihin tai luomuksiin. Niin se vaan menee, myös mun kohdalla. Tulee olo, että miksi tätä mun blogia kukaan edes lukisi, kun tarjolla on niin paljon ”parempaa”.

    Haluan kuitenkin muistuttaa, että sun iloset ja ns normaalit (silti siistit ja hienot) asukuvat ovat enemmän mun mieleen kuin ne täydellisesti sliipatut. Voin tosissani harkita istavani vaatekappaleen, jonka näen sun yllä. 🙂

    Ja sun tapa, jolla kirjoitat tekstiä uppoo muhun ainakin tosi hyvin. Tuntuu,että kertoisit mulle sun ajatuksia kahvikupposen äärellä. Se tekee susta jotenkin helposti lähestyttävän ihmisen.

    Jatka vaan samaa rataa! 🙂 <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä itsekin tykkään lukea eniten sellaisia blogeja joissa on samaistumispintaa, mutta silti sitä tulee toisinaan myös tehtyä tommosta turhaa vertailua. Mut ihana kuulla, että ruudun siellä puolen on ihmisiä, jotka mun jutuista ja kuvista tykkää. 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen vasta löytänyt blogisi ja ihastunut siihen täysin. Tykkään persoonallisesta tyylistäsi, joten älä muutu ja jatka samaa rataa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihana kuulla, että tänne eksyy vielä uusiakin lukijoita! 🙂

  • Paula
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niinpä! Eikä mun vertailussa olekaan kyse edes siitä, ettäkö pitäisin itseäni huonompana, vaan ennemminkin mä vähän kadehdin niitä bloggaajia joilla on aina mhdollisuus kuvaajaan, joka mahdollistaa monipuoliset ja upeet asukuvat. Itse olen yksikseni jalustani kanssa ja se vähän tympii. 😀

  • Haituva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ne sliipatut blogit olisivat ihan kiva arkeen, jos… Ei pitäisi kävellä pysäkille lähes kilometriä, tulisi kantaa mukanaan myös treenivaatteita, pitäisi jaksaa istua työpäivä palavereineen ja kyykkimisineen. Siis ihan elää. Onhan sitä kiva pukeutua niin, jos menee vain kahville mutta todellisuudessa elämä on niin paljon muutakin kuin kuivalla ja siistillä kadulla lyhyitä matkoja siirtymisiä. On loskaa ja lätäköitä, tuulta ja tuiverrusta. Sinun blogityylisi on paljon samaistuttavampi arkeen ja on montakin kertaa auttanut löytämään vaatekaappiin ja omaan pukeutumiseen jotain uutta. Siis jatka vain näin 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No just tämä. Allekirjoitan todellakin loskan, lätäköt, tuulen ja tuiverruksen. Just tänä aamuna liukastuin kävellessäni terveyskeskukseen. Onneksi jalassa olleet ja polvesta rikkimenneet housut oli ihan vaan tylsät ulkoiluhousut eikä mitkään huikeet merkkibyysat. 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidä tästä asusta aavistuksen enemmän kuin vähemmän. Se on hillitympi eikä lapselliset härpäkkeet hyppää silmille ikään kuin katselisi 3D-kuvaa jostain bubble piirretystä. Luultavasti myös seksikkäimmät kuvat mitä olen tästä ei ihan aporiginaalista nähnyt.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos sinun kaltaiseesi ihanaan, itsevarmaan aikuiseen naiseen vaikuttaa negatiivisesti blogien täydelliset naiset, niin ei voi kuin miettiä miltä tuntuu nuorista, jotka vielä hakevat itseään. Ihan sydämeen sattuu katsoa nuoria, jotka rimpuilevat tässä mahdottoman tavoittelusta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei muhun vaikuta negatiivisesti niinkään ne ihmiset, en haluaisi itse olla muuta kuin just minä, mutta kadehdin lähinnä tyyppejä joilla aina mahdollisuus ulkopuoliseen kuvaajaan joka mahdollistaa upeat ja monipuoliset kuvat.

  • Sariska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sä ja sun blogi on parhautta, välillä mäkin eksyn klikkaillessani johonkin mainitunlaiseen blogiin. Onneksi tositositosi harvoin. Silloin mun naamalla käy inhon virnistys ja heti helpottaa ku etsiytyy takas tällaiseen normaalin ihmisen blogiin. Ei se elämä ole ruusuilla tanssimista, tai jos on niin mä en sit sieltä mun risukasasta oo todellakaan kiinnostunut lukemaan siitä.

  • PiP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sun blogi on mun suosikki! Inhoan sellaisia pinnallisia glitterbarbiblogeja – sun blogi on hellyttävä sekoitus elämän kaunista keveyttä ja todellista asiaa & tunnetta. Oot ihanan avoin ja aito. Pluskokoinen elämän hieman kolhima tyttönen minussa arvostaa sydämen sivistystä ja iloa kirjoituksissasi, kiitos sinulle!

  • atomi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Komppaan noita ylempiä kirjoituksia. Seuraan itse muutamaa muotiblogia, joissa on tällaisia ”täydellisiä ” naisia, Eräskin bloggari sanoi suoraan, että korkkarit olivat asukuvia varten ja heti kuvanoton jälkeen jalkaan sujahtivat ballerinat:) Itse tykkään rouheammista asukuvista, katselen HelLooksia aina yhtä ihastuneena, koska asukuvat ovat juuri niitä, joissa oikeasti ollaan Sun valokuvat tässä blogissa ovat ihania ja sun asut kekseliäitä ja monipuolisia ja tekstit ihan parhaita- siis ihan huippublogi. Oma tyylini ja habitukseni on ihan eri kuin sulla, mutta olet inspiroinut pukeutumistani paljon. Tykkään myös kampauksista. Hyvä Veera!!!

  • lillil89
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sellaista tulin kysäisemään, että vieläkö pidät Olympus koulutuksia? 🙂 Itse sain juuri tänään postissa Olympus PEN E-PL7:n ja koulutukselle olisi hyötyä! 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tällä hetkellä ei ole uusia koulutuksia vielä sovittuna, mutta katsotaan saataisiinko keväälle taas joku kierros. Ilmoittelen asiasta kyllä blogissani somekanavissa jos/kun koulutuksia taas tulossa. 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Komppaan kaikkia jo kommenttinsa jättäneitä. Seuraan blogiasi juuri siitä syystä, että vaatteesi ”istuvat” arkeen ja saan täältä hyviä ideoita. Ja, hankin eilen elämäni ensimmäisen valkoisen vaatteen! Joo, onhan siinä kuvioita, mutta valkoinen se on. Uskon, että olen saanut tästä blogista uskallusta siihen että myös plussakokoinen voi hyvin hankkia sen vaalean/valkoisen vaatteen. 🙂 Joten kiitos!

Post A Comment