Vuoden paskin aika on taas täällä

Oli tarkoitus postata eilenkin, mutta mulle iski töiden jälkeen ihan hirveä väsymys ja koko ilta meni "päikkäreitä nukkuessa". Nousin uniltani hieman ennen yhdeksää pakatakseni kamat valmiiksi tämän ja huomisen päivän Helsingin reissua varten ja kaaduin sänkyyn takaisin ennen yhtätoista.  Hieman ihmetytti sellainen totaaliputoaminen, kun ei kuitenkaan mitään ihmeemmin uuvuttavaa ole viime päivinä tullut tehtyä.

Mutta sitten muistin miten kovasti olin aamulla niiskuttanut ja tajusin, että allergia-aikahan se on jälleen täällä! Sitä tämä uupelo todennäköisesti on. Leppä kukkii jo eteläisessä ja läntisessä Suomessa ja vähäisiä määriä koivun siitepölyäkin on tiedotteiden mukaan kulkeutunut merten yli Britteinsaarilta. Sitä vaan aina ehtii talven aikana kokonaan unohtaa koko asian ja kaikki ne vaivat mitä keväisin joutuu kokemaan. Ainakin itselläni väsymys on hyvinkin tavallinen allergian oire ja tuntuu yleensä juuri siitepölysesongin alkaessa ja sen ollessa pahimmillaan.

Herkistymisen huomaa myös siitä, että viime päivinä oireita on taas alkaneet aiheuttaa monet ristiallergeenit joita on talven ajan voinut syödä huoletta. Nyt kuitenkin suuta kutittelee mm. paprika ja tomaatti ja ravintola-annoksessa ollut tuorepestokin tuotti epämiellyttäviä tuntemuksia. Ainakin seuraavat pari kuukautta saa siis taas olla astetta tarkempana kasvisten ja hedelmien suhteen. (hedelmiähän mä en voi suurta osaa syödä kyllä talvellakaan :/ )

Ehdin parikymppiseä olla jo hetken siinä luulossa, että allergiani olivat kovasti helpottamaan päin ja vietin monia suht helppoja keväitä. Nyt viimeisen vuosikymmenen aikana tilanne tuntuu kuitenkin olleen taas pahenemaan päin  ja oireilu on ollut pahempaa. Lääkityksestä huolimatta olen useana keväänä akuuteimmassa vaiheessa joutunut viettämään jopa hetken sairaslomalla.

farkut – H&M+ / t-paita – Kude Design (saatu) / takki – KappAhl (saatu) / kengät – Minna Parikka / aurinkolasit -Le Specs

Hienosti sopii allergiahöpinoiden kuvitukseksi nämä asukuvat viime viikolta!

 

Nyt jännittääkin taas kovasti, että millainen tästä keväästä oikein tulee. Nuo jo alkaneet ristiallergiaoireet eivät kyllä ehkä lupaile hyvää. Ja esimerkiksi kuluneen vuoden aikana olen saanut esimerkiksi eläimistä rajumpia oireita kuin vuosikausiin, joten sekin pistää pohtimaan, että onko allergiani kokonaisuudessaan edelleen pahenemassa. Huhti-toukokuu on ainakin itselleni helposti vuoden paskinta aikaa.

No, eipä tämä asia miettimällä parane, mutta asia on hyvä tiedostaa, niin älyää vetää taas tiukempaa linjaa sen suhteen mitä suuhunsa pistää ja kuinka lähelle vaikkapa eläimiä itsensä tuuppaa. Ja täytyypä muistaa taas ottaa hiustenpesusta ihan joka iltainen juttu talven 2-3 päivän pesutaajuuden sijaan.

Tässäpä alla vielä pieni siitepölyallergikon muistilista kevääseen

– Aloita lääkitys ajoissa! Ei vasta oireiden alettua. Itse aloitin viikko sitten. 

– Älä kuivata pyykkejä ulkona

– Älä myöskään tuuleta petivaatteita ulkona siitepölyaikaan

– Huuhtele hiukset joka ilta

– Älä tuuleta kämppää turhaan. Tai asenna ikkunoihin hiukkassuodattimet.

– Ole tarkkana ristiallergeenien kanssa

– Käytä nenäkannua (itse en kylläkään kykene, mutta moni muu vannoo sen nimeen)

 

Tuleeko muita hyviä vinkkejä mieleen? Kyllä tästäkin keväästä taas selvitään!


Tags:
14 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Koivun kukinta on onneksi tänä(kin) vuonna heikkoa eli siitä helpotusta. Ristiallergiat ovat ärsyttäviä. Ihanat ja terveelliset herkut jäävät ihan minimiin – kuolaan omenoiden, päärynöiden, persikoiden, herneiden ja kesän ensimmäisten kotimaisten porkkanoiden perään. Jopa mansikat ovat viime aikoina alkaneet aiheuttaa oireita. Yritä tässä sitten pienentää pylleröistä olemusta, kun mikään epäterveellinen ei aiheuta allergista reaktiota! Mutta sulle kestämistä allergian kanssa ja yritä löytää atihistamiini, joka ei väsytä.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kommenttisi olisi voinut olla sanasta sanaan minun suusta. 😀 Mä kuolaan erityisesti päärynöiden perään. Aina joskus kerran tai pari talvessa sitten päädyn niitä ostamaan ja syön allergialääkkeiden avulla pari hedelmää ja kärsin sitten hetken. Mut ihan vaan koska niin hyvää! Ja sama juttu, että pystyin ennen syömään mansikoita mutta nyt muutaman kesän olen joutunut välttelemään niitäkin. :/

  • Kirsikkainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosittelen lämpimästi siedätyshoitoa allergiaan. Itse aloitin reilu vuosi sitten sen ja jo eka kevät helpotti oireita. Myös hedelmien ristiallergiat parantuneet, popsin innolla kaikkia ihania hedelmiä joita ei ole vuosikymmeniin voinut syödä. Allergiani alkoi jo kouluiässä, joten kun vihdoin nelikymppisenä saa niihin avun, niin onhan se juhlaa. Kannattaa siis hakeutua siedätykseen!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Pitänee varmaan tutustua tuohon siedätyshoitoon paremmin. Itse kun en aiheesta juurikaan tiedä.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosittelen myös siedätyshoitoa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun mies on siedätyshoidossa ja jo viime kesä oli sen ansiosta paljon parempi, vaikka silloin oli vasta 8 kk hoitoa takana päin.

  • Henni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä olen just lepälle kaikista allergisin ja vahvimmat oireet on aina ennen ollu järkyttävä väsymys ja jatkuva kunnon nuha ja limaisuus. Edes tupla/tripla allergia lääkitys ei tunnu nyt nuhaa lopettavan. Itse myös luulin että oireet ovat alkaneet helpottaa vuosien varrella( ikää 33)kunnes tässä toissa päivänä söin tomaattia. Ei meinaan oo meikäläisellä mitään ristioireita ennen ollut mutta nyt on. Tomaatista missä muodossa tahansa huuliin tulee palovamman tyyppiset rohtumat ja huulia kihelmöi ja ne turpoaa, appelsiinista huomasin suun ”aukeavan” sisäpuolelta. Aina nämä allergiat näyttää yllättävän kokeneenkin niiskuttajan.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla kans tosi moni hedelmä ym aiheuttaa just noita suun alueen oireita. Pahimmissa tapauksissa saattaa jopa kurkku turvota. :/

  • PiP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosittelen hoitamaan kunnolla allergiaoireet ettei kehity astmaa. Rakastan kevättä, mutta katupöly tällä hetkellä ottaa todella koville. Oma ongelmani on, että mulla on allergioihin ja astmaan maksimilääkitys ja nenähuuhtelukannu (auttaa hurjasti) käytössä ympäri vuoden, joten kevätoireisiin ei ole enää lisäkonsteja. Onko ehdotuksia?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mullahan siis ollut vuosia jo astman oireita aina allergia aikaan ja samoin flunssa tuo aina infektioastman. Ja näitä toki asianmukaisesti aina lääkitään. 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mäkin kävin siedätyshoidossa, mutta tulokset ei olleet niin hyvät kuin tässä muilla kommentoijilla 🙁 kävin kuitenkin sen 3 vuotta piikillä joten aikaa (ja rahaa) paloi ihan kivasti..

    Joudun edelleen syömään allergialääkkeitä ja itse asiassa lääkärin mukaan nuo ristiallergiat eivät parane siedätyksellä, todennäköisesti monella vain aika on auttanut niihin. Eli itsellä on edelleen ne hedelmä yms herkkyydet. Tosin syön niitä kyllä paitsi tuoreen omenan olen jättänyt kokonaan pois ja pähkinöitä yritän vältellä kun olen pari kertaa saanut hengenahdistusta. Auttoi se siedätys sen verran, että ennen mulla on ollut jopa 5 poskiontelontulehdusta keväällä; nyt olen välttynyt niiltä. Mutta allergialääkkeet, nenäsumute ja astmalääkkeet menee samalla tavalla kuin ennen siedätystä..

    Niin ja kaikenlisäksi siedätyksen tuloshan ei ole pysyvä, vaan se kestää noin 8 vuotta. Tylsää sekin!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hmm.. Pitää tutkia tuota siedätyshoitoa. Ja hienoa olis löytää tietoa just siitä, että kuinka suurelle osalle hoidetuista siitä on oikeasti apua. 

  • Henrietta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun olin kolmena perättäisenä keväänä raskaana, niin raskaushormonit pisti kropan niin sekaisin, että siitepölyallergiat katosivat, mutta ristiallergeenit jäivät. Tosin tämäkin siedätyshoito menettää tehoaan: nuorimmainen täyttää 10v ja mun on nyt kolme kevättä tarvinnut ottaa lääkkeitä, joka kevät yhä enemmän…

    Vielä ollaan onneksi kaukana niistä ajoista, kun ekat lääkkeet piti ottaa helmikuussa ja viimeiset heinä-elokuun vaihteessa; listaan kun kuuluu kaikki muut paitsi pujo. 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itselläni on myös allergiaa hieman kaikelle. Altistan itseni tarkoituksella, käyn metsässä heilumassa sahan kanssa sekä ilman ja annan asunnon olla hieman vähemmän kliininen kuin haluaisin, eli pölyä saa olla ja hieman sotkua jne. En tiedä onko siitä ollut apua vai ovatko oireet helpottaneet muuten vain iän myötä, mutta ainakaan lievät siitepölyt eivät enää hetkauta. 

Post A Comment