So fresh, so clean

Siis oikeesti, miten te ihmiset jotka pidätte hiuksia auki, kestätte sitä, että ne karvat on ihan koko ajan naamalla?!? Jaksoin tuossa yksi päivä oikein pitkästä aikaa föönata ja näyttää tukalle vähän suoristusrautaakin ja lopputulos oli se, että käytyäni sen verran kodin ulkopuolella, että otin asukuvat ja kipaisin kaupassa, menetin jo hermoni tukan kanssa tappeluun. Päädyin siis heti kotiin palattuani sitomaan hiukset jälleen nutturalle. Jääräpäisesti mä aina tasaisin väliajoin tätä avonaista tukkaa kokeilen, mutta huonoin tuloksin. Ei vaan pysty elämään siten, että koko ajan haroo hiuksia silmiltä ja nakkelee epätoivoisesti niskojaan. 

Hetkellisesti jo mietin koko reuhkasta luopumista ja paluuta johonkin yltäpäältä lyhyeen tukkamalliin. Mutta kun en mä sit kuitenkaan halua luopua mun nutturasta. 😀

Mut vaikka tukka olikin ihan tympeä, niin asu sen sijaan oli enemmän kuin ihana. Lempifarkut, raitapaita, hattaratakki ja puhtaanvalkoiset tennarit muodostivat todella freesin kokonaisuuden.

Olin jo pidemmän aikaa etsiskellyt kokovalkoisia tennareita niin nettikaupoista kuin Porin kivijalkaliikkeistäkin, ja ehdin jo melkein heittää kirveen kaivoon, kun kaikissa oli jotain vikaa. Jos oli nätin näköiset, niin malli oli omaan jalkaan huono, tai toisinpäin. Tai jos oli kunnossa niin ulkonäkö, lesti kuin materiaalitkin, niin hintalappu hirvitti.

Reilun viikon takaisilla Sokoksen 3+1 -päivillä kuitenkin osui silmiin nämä Puman kaunottaret viidellä kympillä ja olivat ihan justiinsa mieleiset ja mun lättäjalkaan sopivat. Jei, vihdoin sain siis viivata ostoslistalta kohdan valkoiset tennarit! Tuntuu, että ihan mitä tahansa laittaakin päälle, niin valkoiset kengät raikastavat asun. 

farkut – Junarose (saatu) / pusero – Marimekko (saatu) / takki – Mango / huivi – BeckSöndergaard / kengät – Puma / laukku – Zara

Korvikset – Poola Kataryna

Kulunut viikko meni vielä tuolla vaaleanpunaisella takilla ja bomberilla, mutta jokohan tulevalla viikolla alottaisi nahkarotsivuodenajan.. Äh, mä lähden pääsiäiseksi kotiin Kainuuseen ja sinne kyllä tarvitsee vielä sääennusteen mukaan ihan kunnon takin sääennusteen luvatessa edelleen pakkasasteita. Eli katellaan sitä nahkarotsipäiväntasausta sitten seuraavalla viikolla. 

Huomenna taas yksi koulutus ja hikoilen täällä jälleen matskujen kanssa. Että voihan nyt räkä. Miten mä saankin näistä nyt niin hirmuisen stressin itselleni ladattua? Ja hitto, arkikuvakin puuttuu vielä tältä viikolta! 


Tags:
13 Comments
  • Kiti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana asu! Sulle sopii mielettömän hyvin tukka auki, mut ymmärrän kyllä et karvat häiritsee. 😀 Itekin pidän hiuksia tosi harvoin auki ainakaan koko päivää. Ne on silmillä ja hiostaa niskassa.

    T: Kiti
    http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/rumapaivat

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla ei onneksi hiosta, kun tota karvaa on on niin pienessä osassa päätä, mut se silmien edessä roikkuminen on sietämätöntä! 😀

  • Katsa71
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei,

    minun mielestä tuo avoin tukka sopii sinulle ihan hurjan hyvin! Tekee kasvoistasi pehmeät ja hymysi on valoisampi. Joten kokeile vain, siihen voi tottua!

    Tsemppiä! Blogisi on ihana!!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla itsellä taas on paljon valoisampi fiilis, kun tukka on kiinni. 😀

      Mutta kyllä mä aina toisinaan koitan tätä aukikin pitää, itselleni vaan mukavuus ja käytännöllisyys on niin tärkeitä, että siksi ei jaksa tämä avoin tukka oikein innostaa.

  • Iina / MouMou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Samaistun tukka-angstiin! 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hyvä etten ole ainoa! Naamalla seilaava tukka on ihan syvältä! 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Valkoiset lenkkarit tuo urbaanin betoniviidakon asfalttiastujan vakioväri joka toimii maasudun kurakossa kuin unelma…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niinpä, kannattaa valita virsut olosuhteiden mukaan.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pinnit ja sellaiset pienet hainhampaat, saa sopivasti vahan sivuun tukkaa eika se sitten koko ajan ole silmilla

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No ei se sitten taas näytä niin kivalta. Eikä mulla ole oikein hiusta mihin ne pinnit ottais tuossa tilanteessa kiinni, kun noi sivut on ajeltu. 😀

  • TätiO
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sun hiukset ❤️. Miten saat niistä noin kiiltävät? Tuuli on minunkin hiusten vihollinen jahermo menee tuulessa.

    Sun blogi on ollut vähän mun lukulistan ulkopuolella mut tämä kirjoitus aiheutti sen että lisäys tuli.

    Sulla oli muuten se hiusten trimmeri kotona? Pitäis varmaan olla jos aikois pitää lyhyttä sivutukkaa? Kahden viikon välein pitäis käydä kampaajalla jos aikois itse pitää sileänä niskan undercut’in..

    Mä oon nyt niin inspiroitunut noista hiuksista ja niin kyllästynyt luonnonkiharapehkooni, et en tiedä mitä lauantaina tapahtuu kampaajalla!

    Kiitos (ja anteeksi ylipitkästä ja sekavasta kommentista)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mun hiuksista tuli kiiltävät siinä vaiheessa, kun sain kasvatettua siitä pois kaikki vaalennusten jämät. Eli hiukset on nykyään parempikuntoiset kuin ennen. Mut toki tässä varmaan tuo joku hiuslakkakin vähän kiiltoa.

      Ja juu, löytyy trimmeri. Just toi mies tilasi uuden sellasen leveämmän vehkeen, jolla homma käy nopeammin. Itse en koskaan päätäni ajele, vaan kotona sen tekee aina Tommi. En luota omiin käsiini. 😀

      • TätiO
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Oot kyllä niin fresh noissa kuvissa. Mä kamppailen värjään/en värjää-kanssa.. Mulla tulee harmaata ihan olan takaa tyvessä nyt ja se jos tekee vanhannäköiseksi ja maantien väriseksi. Mutta onneksi on kampaaja joka on huippu ja tekee taikojaan..

Post A Comment