Jätä vaihtokengät kotiin, tässä on korkkarit joilla jaksaa!

Kuinka moni teistä miettii juhliin lähtiessä, että pitäisköhän ottaa varalta jotkut mukavammat varakengät mukaan, jos ei korkkareissa jaksakaan aamuun saakka? Mä olen itse just niitä ihmisiä, joka ei ollenkaan siedä epämukavuutta, joten heti kun korkkarit ovat alkaneet tuntua sietämättömiltä, olen suosiolla vaihtanut jalkaan vaikkapa nätit herrainkengät tai ballerinat.

Toisilla korkkareilla jaksaa pidempään, mutta kyllä esimerkiksi sellaiset kemut mitkä aloitetaan jo alkuillasta ja jatkuvat aamuyöhön saakka, ovat yleensä itselleni sellainen maraton, että päkiät ovat huutaneet hippakengissä armoa viimeistään yökerhon tanssilattialla. 

Mutta nyt lauantaina askelsin ihan hymy naamalla ja jalat kivuttomina samoilla korkkareilla ensin Bloggers' Inspiration Day päivätapahtuman ja sitten vielä illan Inspiration Blog Awards -kemut eikä tullut tarvetta vaihtokengille siinäkään vaiheessa, kun ilta jatkui virallisten kemujen jälkeen karaokeen laulamaan Raptorin Oi Beibeä.

Kun vihdoin kahden jälkeen luovutin ja lähdin kohti yöpaikkaani, eivät syynä olleet kivistävät jalat vaan tykyttävä pää. Koska en ihan tarkkaan tiennyt sijaintiani astuessani ulos Ravintola Mustasta Härästä, nappasin siihen sopivasti kurvanneen taksin ja annoin ystäväni osoitteen….ihan vain ajaakseni sillä n 500 m! Voin kertoa, että jos olisin tajunnut olevani noin lähellä kohdetta, niin olisin edelleen jaksanut kipsutella matkan korkkareissani. 😀  

Ja mitkäkö nämä unelman mukavat korkojalkineet sitten oikein ovat? No tällaiset Wondersin kauniit nahkakengät todella tukevalla korolla. Mulla ei ole vielä koskaan aiemmin ollut nuden värisiä korkkareita ja olinkin sellaisia jo useampia matkan varrella sovitellut, mutta oikeita ei vain ollut tullut vastaan. Sovittelin sitten muutama viikko sitten Ratsulassa tätä mallia ja ihastuin mukavuuteen, mutta väri ei ollut aivan mieleinen. Googalilin sitten hieman ja löysin Booztilta nämä kiiltonahkaiset kaunottaret samalla korolla ja lestillä.

Luojalle kiitos siitä, että tällaiset mummotolpat ovat jälleen muodissa! Malli on todella klassinen mantelikärkineen, joten näistä saa ajattomat kulkupelit, jotka sopivat yhteen ihan vaikka minkä kanssa. Ihastuin kenkien tuntumaan siinä määrin, että katselin jo samoja mustana, mutta olisin tykännyt niistäkin enemmän kiiltonahkaisena kuin mattana. 

Olen kuullut Wondersin kengistä paljon hyvää, mutta en ollut kyseistä merkkiä aiemmin omistanut. Nyt voin kyllä liittyä tuohon Wondersien mukavuutta ylistävien kerhoon. Kannattaa ehdottomasti tsekata kyseinen merkki, jos kaapistasi vielä puuttuu supermukavat korot. 

EDIT: Vielä lisäys koskien kenkien kokoa. (onneksi joku kysyi asiaa, olisin muuten unohtanut tämän). Käytän useimmiten kokoa 37, mutta kaikista sovittamistani Wondersin kengistä (sovittelin myös ballerinoja), oli 38 minulle sopiva. Eli omien sovitteluideni perusteella pienet koot. 


20 Comments
  • Lode
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Auvan ihanat! Vastaako hyvin kokoaan?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ah, hyvä kun kysyit, pitää lisätä postaukseen, että jouduin ottamaan kokoa isommat kuin normikokoni.

      • Vierailija
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Kiitos tästä tiedosta! Mulle on yleensä 39 vähän liian iso ja 38 vähän liian pieni….

        • Veera
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          No voi hyvin olla et se 39 sit menis näistä. Mulla on nyt ehkä vähän lesti itsellä muuttunut leveämmäksi joten senkin vuoksi ehkä koko hieman kasvanut. Eli sellainen 37,5 voisi olla oma kokoni useimmiten.

  • Sassakoo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihanat! Mulla on Wondersin samanväriset herrainkengät ja ne on kyllä myös mukavat jalassa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oo, nudet herrainkengät kuulostaa tosi hyvältä!

  • Tara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvät! Itselläni on ja on ollut tosi monet Wondersin kengät. Ballerinoja, korkkareita, nilkkureita ja yhdet pitkätkin saappaat löytyy kaapistani. Mulla koko on sama kuin kaikissa muissakin kengissäni ja lesti on täydellinen jalkaani.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä testailin nyt kans muutamia ballerinoja ja ne vaikutti kans aivan tosi ihanilta, mut en ollut tosiaan aiemmin juuri edes sovitellut tän merkin kenkiä.

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä kullanarvoisesta vinkistä!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ole hyvä! 🙂

  • Eini J.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei mulla muuta, kuin että olin Härässä myös lauantaina. 😀 Harmi että missasin Oi beibin!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ja se Oi Beibi raikasikin jo Populuksessa! 😀

  • biloba
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En tarvi henkilökohtaista shopping assistantia, riittää kun käyn täällä blogissa vakoilemassa valintojasi♥

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva, jos täältä on saanut vinkkejä! 🙂

  • atomi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen aina ihmetellyt noita karvapallukoita ihmistenlaukuissa. Eivät kai ne sentään ole aitoa turkista?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tämä pallukka oli ihan leikkieläimen karvaa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kauheet

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin, makuja on monia

  • Rebelundercover
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wonderssit ovat nimensä mukaiset. Itse tarvitsen näissä nilkkureista 39 ja korkkareista 38, normikoko 38 noin normaalisti :).

  • Lotta K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos vinkistä! Mukavia korkkareita on todella vaikea, jopa mahdoton löytää, jos on vähänkin krantummat jalat. Noita pitää kokeilla. Ne ovat myös tosi makean näköiset. Kiitos myös kokovinkistä. Minulla oli vuosia sitten jotkut Wondersin kengät, ja nytpä muistin, että ne menivät kiertoon, koska olivat nimenomaan liian pienet – olin ostanut sovittamatta, vain numeroa tuijottaen… 

Post A Comment