12.05.2017 Postia tasavallan presidentiltä – Muistoja Manusta

Tasavallan presidentti Mauno Koiviston tämän iltaisen poismenon kunniaksi haluaisin jakaa yhden muiston häntä koskien.

En itse muista hetkeä mistä tarina alkoi, mutta vanhempani ovat kertoneet kuinka viisi vuotiaana katselin televisiossa esiintynyttä Presidentti Koivistoa ja kysyin heiltä miksi mies näyttää niin surulliselta. Äiti ja isä selittivät, että presidentti on varmaankin huolestunut, kun hänellä on niin paljon asioita, joista hän on vastuussa. 

"Ilahtuisikohan Manu, jos saisi kirjeen tällaiselta pieneltä tytöltä?", olin minä mietiskellyt ja yhdessä oltiin arveltu, että kyllä hän varmaan ilahtuisi. Ja niin käytiin hommiin. Itse kirjeen kirjoittamisesta minulla onkin jo hämärä mielikuva. Sanelin haluamani tekstin äidille, joka kirjoitti minulle mallin ja minä sitten omalla käsialallani "puhtaaksikirjoitin" kirjeen.

Kirjeessä kerroin presidentille mm. siitä, että aina itsenäisyyspäivänä me juhlimme päivällä ensin minun syntymäpäivääni ja sitten illalla katselemme, kun hän juhlii Tellun kanssa linnassa. Kirjeen lopussa lähetin myös "rouvalle terveisiä".

Voi sitä suunnatonta iloa ja riemua, kun joulun alla postilaatikosta löytyi tuo kuvan joulukortti. Presidentin linnan kuva, hieno Suomen leijona, sinivalkoinen punottu nauha ja presidentin oma nimikirjoitus! Kortti oli viisi vuotiaan Veeran mielestä jotain ihan käsittämättömän hienoa. Ja suurta ihmettelyä aiheutti se, että presidentin posti näytti kulkevan ilman postimerkkejä. Mutta miksipä ei kulkisi, niin isosta pomosta kyse.

EDIT: Äiti laittoi viestiä ja tarkensi, että kortti ei suinkaan tullut postilaatikkoon, vaan postinkantaja oli tullut ovelle sakkaa ja ojentanut sen minulle henkilökohtaisesti. Kuinka arvokasta!

Kortti oli minulle lapsena yksi tärkeimmistä aarteistani ja esittelin sitä kaikille kodissamme vierailleille. Tuo joulukortti on minulle edelleen tärkeä muisto tuosta lempipressastani. On niin ihana tarina, että pieni tyttö halusi ilahduttaa surulliselta näyttänyttä presidenttiä ja päätyikin itse ilahtumaan ihan monin verroin.

Lähetin Koivistolle postia toisenkin kerran hänen täyttäessään 75 vuotta. Ja tälläkin kertaa saapui virallinen joulukortti. Tuumasin kahta 12 vuoden välein saamani korttia ja tuumasin, että "tässähän ollaan Manun kanssa jo ihan kirjeenvaihtokavereita".

Enää ei Manulle posti kulje, mutta vilkutan pilvenreunalle ja toivotan lempipressalleni hyvää taivasmatkaa.