21.05.2017 Minkä asian muuttaisin ulkonäössäni?

Eilen uskalsi vihdoin jättää sukkikset kaappiin ja hillua ekan kerran tänä vuonna ihan paljain säärin! Käytiin aurinkoisen sään innostamina Tommin kanssa pyörimässä Viikkarin kyläjuhlilla ja siemailemassa kevään ekat terassijuomat. Kesäinen sää tuntui kuitenkin niin uskomattomalta, että en kuitenkaan uskaltanut lähteä liikenteeseen ilman pitkähihaista. Nappasin siis mekon kaveriksi tuon ohuen lintubomberin.

Aika pian sen kuitenkin sai riisua ja sitten saikin hieman pelätä olkapäidensä puolesta. Minä tosi vaaleaihoisena nimittäin käryän todella helposti. Pitääkin muistaa kaivella aurinkovoiteet kaapin perältä!

mekko – Junarose  / bomber – KappAhl XLNT (saatu) / sandaalit – Crocs / laukku – Zara / korvikset – Yo Zen / aurinkolasit – Le Specs / rannekoru – Salmiak Studio

Kesän kynnyksellä kuulee monen naisen tuskailevan, miten pukeutuminen ahdistaa, koska lämmin sää kannustaisi lyhentämään hihoja ja lahkeita, mutta oma vartalo aiheutaa epävarmuutta. Olen itse ihan sinut säärien ja käsivarsieni paljastamisessa ja olen ihan kotonani myös uimapuvussa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö kävisi keskustelua itseni kanssa koskien niitä osia vartalossani jotka eivät omaa silmääni oikein miellytä.

Itselläni vartalossani eniten harmistusta aiheuttava paikka on polvet. Mua tympii se, että muuten niin kivoja sääriä "koristaa" muhkuroille ja arville kolhitut möykyt. Polveni kokivat kovia jo nuoruuden lentopalloaikoina, joten eivät ne mitkään muotovaliot ole enää parinkymmenen vuoteen olleet. Myöhemmin olen sitten onnistunut kolhimaan itseäni lisää vielä useampaankin otteeseen ja kaatumisista on jäänyt kaikenlaisia muistoja juurikin polviini.

Yksi iso rustopatti tuli kaaduttuani kymmenisen vuotta sitten talvella suoraan isoon jäälohkareeseen. Toisen polven arpi  on kotoisin oluttuopin siruista kaaduttuani baarissa. Toisen polven isompi ja astetta rumempi arpi puolestaan on muisto liukastumisesta Helsinki-Vantaan lentokentän liukuhihnalla. 

Ei tuollaiset kolhut toki niin iso asia ole, että niitä mitenkään häpeilisin tai peittelisin, koska ei siihen ole yhtään mitään syytä. Mutta silti, polvet ovat minulle se paikka minkä valitsisin kaunistettavaksi, jos joku tarjoaisi asiaan auttavaa taikasauvan heilautusta. Niin, en yhden ulkonäkötaian saadessani haluaisi eroon kaksois-(no on niitä enemmän) leuastani, en pyytäisi rasvaimua, enkä anelisi pyyhkimään pois vatsani raskausarpia. Ei, kun mä toivoisin arvettomat ja patittomat polvet.

Mutta kun taikatemppuja ei oo olemassa, niin sillä mennään mitä on ja nautitaan kesästä ja lyhyistä helmoista just näillä polvilla! 

Sitä omaa vartaloa ja ulkonäköä miettiessä ja jotain omia ominaisuuksiaan dissatessa kannattaa kyllä koittaa muistaa se, että useimmiten ne "epäkohdat" on lähinnä omassa päässä, eikä kukaan muu kiinnitä asiaan minkäänlaista huomiota.