
23.05.2017 Mitä tehdä, kun reidet hinkkaavat ikävästi yhteen mekon alla?
Kun nyt itse juuri istun bussissa sisäreisien iho hieman kirvellen, niin onkin just hyvä hetki ottaa esille monille etenkin pluskokoisille naisille tuttu probleema. Hame päällä kulkiessa reidet hinkkaa ikävästi yhteen aiheuttaen pahimmassa tapauksessa jopa ihon rikkoontumisen. Itselleni ainakin on ihan mahdottomuus olla hameessa paljain reisin muuta kuin ihan lyhyitä aikoja.
Tänään kuitenkin kiskaisin aamulla Helsingissä maksimekon päälle ja vasta hetken kadulla käveltyäni tajusin, että tää ei ollut nyt hyvä veto. Oli nimittäin pakatessa unohtunut mekkopöksyt matkasta.
Onneksi ei ihan hirveästi ollut tänään kävelyä ohjelmassa, niin pärjäsin joten kuten, mutta ei ne yhteen hinkkaavat hikiset reidet kyllä millään tavalla miellyttävältä tuntuneet. Olin koko ajan ikävän tietoinen reisipalluroistani. Tämän päiväinen virhe menköön sen piikkiin, että tämän reisiongelman on ehtinyt talven housukeleissä täysin unohtaa. Nyt ilmojen lämmettyä mekkopöksyt palaavat taas alusvaatelaatikon pimeydestä aktiivikäyttöön.
Jaa niin, että mitkä ihmeet mekkopöksyt? No nää tämmöset lahkeelliset mummopantsit! En vois elää ilman. Ja mitä korkeammalle niiden vyötärö ylettää, sitä parempi. Parasta on, jos pöksyjen reunan saa yltämään. rintaliivien reunan alle. Tästä kesäpukeutumisen kulmakivestäni olen toki kirjoitellut aiemminkin, mutta näin kesän kynnyksellä tästä kertauksesta ei ole varmasti mitään haittaa.
Lahkeellisten alushousujen lisäksi apua hinkaavien reisien -ongelmaan voi saada myös talkista, suojaavasta Linola balsamista tai rakonestopuikosta. Itse olen kuitenkin kokenut, että koko päivän avuksi noista ei ole, vaan tuotteet kuluvat pois, joten valitsen mieluummin lahkeet. Lyhyemmissä hamepyrähdyksissä käytän toisinaan talkkia imemään iholta kosteutta, mutta siinä tympii sotkuisuus talkkipölyn lennellessä minne sattuu.
Yksi vaihtoehto reisiensuojaksi on myös Bandelettes-nimellä kulkevat pitsihärpäkkeet, jotka ovat vähän kuin stay up -sukkien pitsireunat. Itseäni tämäkään keino ei hokuttele ainakaan arkikäyttöön, sillä olen huomannut stay up -sukissa olevien silikoninauhojen toisinaan ärsyttävän ihoani ja noissa Bandeletteseissa on ihan samanmoiset. Mutta noitakin olisi kyllä kiva testata, että ovatko toimivat.
DIY-henkisiä vaihtoehtoja on sitten leikata silmäpakoiset sukkikset hameenaluspöksyiksi, tai vanhat legginssit tms. Mutta leikatut sukkiset lähtee helposti rullaamaan ja legginsseissä on usein sen verran näkyvä vyötärönauha, että ainakin piukempien mekkojen alta se voi näkyä rumasti.
Eli kaikista vaihtoehdoista, mun valinta on siis lähes aina tällaiset ohuet lahkeelliset alkkarit. Ja ei, ne ei ole kuumat eivätkä hiostavat. Oloni on helteelläkin paljon mukavampi ja miellyttävämpi noissa megapantseissa kuin ilman niitä.
Kun pöksyjen vyötärö yltää riittävän korkealle, ei siluettiin tule vyötärönauhan laardiin pureutumisesta aiheutuvia ylimääräisiä vekkejä.
Tällä hetkellä mulla on käytössä mm. HM+ -malliston shaping -shortseja, jotka näkyy noissa mekkokuvissa. Ei kannata pelästyä sanaa ”shaping”, eivät ole mitenkään kuristavat tai kiristävät. (Tai riippu tietty minkä koon valitsee). Nuo myydään kahden kappaleen setissä, jossa on sekä mustat että nudet.
Mikäli haluaisi vain toista väriä, niin miellyttävää, liukasta ja ohutta materiaalia on myös Lumingerielta löytyvät Julimex-merkkiset shortsialkkarit. Löytyy myös mustana ja nudena hintaan 16,00 €/kpl.
Sain kyseiset alkkarit Lumingerielta, ja sen perusteella sanottava, että numerokoon perusteella tekemäni kokovalinta meni metsään. Koko 3XL/46 osoittautuivat itselleni aivan liian isoiksi. Numeron tai jopa kaksi pienemmät olisivat olleet sopivammat.. Eli noiden kohdalla kirjainkoko on mielestäni kertovampi kuin numerokoko.
Enhän ole yksin reisiongelmani kanssa? Onko vielä lisää pirkkaniksejä asian ratkaisemiseksi?
Ps. Kommenttiboksissa paljon hyviä vinkkejä lukijoilta!
RiinaK
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItse olen käyttänyt tuota diy-menetelmää ja leikannut pöksyt vanhoista legginsseistä. En oikeastaan käytä niin ihonmyötäisiä mekkoja, että vyötärökaistale näkyisi erityisesti.
Nämä ovat myös mahtava pelastus sille, jos tuuli keikauttaa hameen ilmaan. No, näkyy tämmöiset lahkeelliset pöksyt silti, mutta ei ainakaan alkkarit!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJuu mullakin on turvallisempi olo kun alla on hieman lahjetta, niin vähenee vilauttelun vaara. 😀
Mönkkeli
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJos on just joku maximekko tai muu jossa se vyötärönauhan näkyvyys ei haittaa niin biker shortsit! Niitä löytyy puuvillaisena vaikka mitä ja on mukavat päällä 😘. Mut hyvä lisävinkko noi ns shaping. Kai niitä luulis olevan ihan ”normi” kokojakin? (PS. Ihan normi M kokoinen olen, mutta reidet on hangannu aina yhteen, eli ei mikään erikoinen ongelma ) 🙂
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunvoi teitä hoikkia, mutta kun meillä läskilöllöillä on sitä mikä siinä välissä hiertää yleensä ihon rikki ja pahimmillaan paiseita jne. valikoimaa on tosi vähän, nettikaupoista parhaiten mutta joutuu sitten siihen sovitan ja palautan rumbaan ennen kuin oikea koko löytyy.. itse en voi keinokuituisia pitää lainkaan..
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunLindexistä löytyy ihan XS-koosta lähtien, sieltä oon omani ostanut. 🙂 t. Toinen M-kokoinen
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSilikonipohjainen liukuvoide. Pysyy paljon paremmin kuin talkki, joka itsellä ei vaikuta enää 15 minuutin jälkeen. Koko päivän kävelyjä en tosin ole vielä kokeillut, mutta perushengailuun ihan ykkösniksi.
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMistä sitä saa ?
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIte tilasin netin erotiikkakaupasta. Siirsin sen siitä sit semmoseen Tigerin hiukan säädyllisempään matkapulloon, et kehtaan kantaa sitä käsilaukus mukana 😀
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunÄlkää hyvät ihmiset käyttäkö tuohon tarkoitukseen silikonia!!!
Silikoni siirtyy iholta vaatteisiin. Se hylkii vettä eikä poistu kunnolla pesussa.
Silikonille on ominaista pienenkin määrän leviävyys ja tunkeutuvuus pintojen pieniin huokosiin liukastaen kaikki pinnat. Sitä on lähes mahdoton poistaa kun se kerran pääsee pinnoille. Esimerkiksi tuoleihin tai lattiaan joutuessaan ainoa keino päästä siitä eroon on vaihtaa lattia tai hioa pinnat huolellisella pölyn poistolla ja lakata uudestaan. Nahkaistuimet voivat liukastua pienestäkin määrästä kiusallisiksi, eikä liukkautta saa enää kunnolla pois.
Nestemäisessä muodossa oleva silikoni on viheliäistä ainetta, eikä saisi käyttää tiettyjä teollisuuden käyttökohteita lukuunottamatta mihinkään.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHmm… Mua ahdistaa ihan se tunne siitä että iho hinkkautuu vastaan ihoa, joten vaikka säästyisikin vammoilta, niin en usko, että se hinkkaus olis liukastettuna mielestäni juurikaan miellyttävämpää. 😀
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunÄlkää hyvät ihmiset käyttäkö tuohon tarkoitukseen silikonia!!!
Silikoni siirtyy iholta vaatteisiin. Se hylkii vettä eikä poistu kunnolla pesussa.
Silikonille on ominaista pienenkin määrän leviävyys ja tunkeutuvuus pintojen pieniin huokosiin liukastaen kaikki pinnat. Sitä on lähes mahdoton poistaa kun se kerran pääsee pinnoille. Esimerkiksi tuoleihin tai lattiaan joutuessaan ainoa keino päästä siitä eroon on vaihtaa lattia tai hioa pinnat huolellisella pölyn poistolla ja lakata uudestaan. Nahkaistuimet voivat liukastua pienestäkin määrästä kiusallisiksi, eikä liukkautta saa enää kunnolla pois.
Nestemäisessä muodossa oleva silikoni on viheliäistä ainetta, eikä saisi käyttää tiettyjä teollisuuden käyttökohteita lukuunottamatta mihinkään.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlen kauan etsinyt noita pöksyjä ja juuri H&M niitä tietysti myy! 🙂 Itse olen yleensä käyttänyt suihkutettavaa deodoranttia, toimii, mutta pitää lisäillä usein 😛
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä itse käytän suihkutettavaa deodoranttia kesäisin kengissä, kun ei ole sukkia. Siinä kyllä estää hirtymiä, mutta reisiin en ole testannut.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOoh kiitos tästä postauksesta! Maksimekot on kaivettu talvijemmasta ja kaiholla olen kaivannut mekkopöksyjä ja miettinyt mistä semmoiset ostaisi. Tämän luettuani muistin, että ostin nuo henkkamaukan pöksyt jo syksyllä ja ne odotti valmiina kaapissa 😍
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuun😀 No hyvä, että muistui mieleen! Minäkin usein unohdan mitä kaapistani löytyy.
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTästä aiheesta on JUURI käyty hyvin pitkä keskustelu ”Jenny ja läskimyytinmurtajat” fb-ryhmässä. Ja mä olen täysin samaa mieltä sun kanssa ja kaapistani löytyy juurikin nuo samat mummopökät. En todella ole saanut talkista tai rakkolaastaripuikosta mitään apua, ne kuluu hetkessä pois. Nyt mietin, että uskaltaisinko investoida tuohon Linolaan tai silikonipohjaiseen liukuvoiteeseen (mistä sitä saa ?) vai olisiko ne vaan hukkaan heitettyjä euroja ? 😱
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunLinolaa saa apteekista ja on todella riittoisaa! Suosittelen! Hinta noin 7-8 euroa puteli ja riittää varmaan kahdeksi vuodeksi kun käyttömäärä on noin herneen -kahden verran kerralla.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä en itse koe oloa mukavaksi minkään aineen kanssa, ainoa miten on hyvä fiilis, on nää lahkeelliset alkkarit. Mutta kyllä moni tuntuu esim tuosta Linolasta saavan apua.
Kikkariitta
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoskus nuorena sairaanhoitajana tuli hankituksi housualushame! Aivan erinomainen keksintö, liukas pinta eikä ollut niin tiukasti iholla. Onkohan niitä enää olemassa?
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKangaskaupasta löytyy alushamekangasta, siitä olen itselleni askarrellut housut hameen alle.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä en edes tiedä millainen on housualushame
Santsu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAinakin Selma Palmu Helsingissä myy näitä! Siis kuin alushame, mutta housut 😄
Hannanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla kanssa pitkälahkeiset ja korkeavyötäröisit ”mummikset” käytössä. hätätilanteessa on kans käytetty pyöräilyshorseja. Vinkkinä jos joku sattuu matkustamaan Euroopassa kesän aikana, että Primarkista saa tuollaiset pöksyt vitosella (ainakin Englannissa hinta on 5GBP, euroalueella saattaa joutua pulittamaan 7)
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunonkohan Primarkissa isojen tyttöjen kokoja vai vai normikokoja? olen menossa kyllä ainakin Tanskaan
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItse olen kokoa 46-50, riippuu vaatteesta ja ostanut Espanjasta Primarkista näitä mummopöksyjä. Joten luulisi, että isoja kokoja on myös muiden maiden Primarkeissa 🙂
Mari
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJuu en milloinkaan ole sotkenut puikkojen kanssa tms liukkareiden. Ei väliä kunhan on välihousut on mun kesämotto. Itselläni on ollut tämä ongelma jo nuorena plikkana housujen ollessa kokoa 38, reitevä on reitevä vaikka mitä tekis…
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHyvä motto! Ja mulla kans on ollut tätä reisiongelmaa jo aika hoikkanakin.
titii
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItse käytän äitiyspuolen leggareita joissa vyötärönauha tulee tissien alle, leikkaan niistä aina sopivat shortsit mekon alle. Äitiyspuolen leggarit on muutenkin ehkä mukavimmat pöksyt mitä oon ikinä käyttänyt, ei purista mistään! Ja en siis ole raskaana, muuten vaan vatsakas 😀
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItsehän haen äitiyspuolelta mm. sukkahousuja ja farkkuja! Ei siis väliä miksi maha on iso, mut mammavaatteet rulaa. 😀
Sariska
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä löysin kans noi mummarit viitisen vuotta sitten, auvan parhautta. Mulla sokkarilta ostetut, Actuelle merkkiset. Mulla kolmee kokoo 44, 46, 48 ja ne ei o kyl mitkään shaperit ja vöhä tolla koolla pystyy kikailee et jos juhlat niin valitsen pienimän koon mut jos normi kesäpäivä niin valitsen jomman kumman isomman koon. Ennen käytin vaan aina leggareita, mut nää on kuumimmilla helteillä mukavammat ja ainakin noissa on haaroissa se tuplakangas niin vois käyttää ilman pikkareitakin, ite kyl tykkään pitää nekin viel noiden alla. Mulla oli vaikka mitä kikkoja juhlissa ohuiden sukkien kaa (mulla hankaa niidenkin läpi rikki) ennen ku löysin nää mummikset, esim. pikkuhousunsuoja reiteen kiinni tai joku kangastilkku reiteen sukkikseen, mut ku löysin mummikset niin ei oo tarvinnut enää kikkailla. Ja jos sukkikset valuu niin vetää mummikset niiden päälle niin auttaa siihenkin! Hyvä kun jaat näiden ilosanomaa! Ja tästä postauksesta sain miekin ostopaikka vinkkejä ja nuo pitsijutut täytyy tsekata kans! Kiitos kun jaat näitä vinkkejä, HMn mammafarkut on ollut pitkään mietinnässä sun ansiosta, varmaan 6-7 vuotta siitä ku siirryin mekkoihin ku farkut kului aina niin nopeesti puhki!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAi hitto, toi pikkuhousunsuoja-juttu nauratti hirveesti. 😀 Onneks on vähän helpompiakin keinoja. 😀
Suosittelen edelleen niitä mammafarkkuja!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMites tuo koko noissa hm-pöksyissä? Minkä kokoiset sulla on?
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on koko XL ja ne on mulle 46-48 kokoiselle sellaiset mukavat, ei yhtään shapewearin tuntoiset.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSain ystävältä monta vuotta sitten vinkin käyttää roll-on dödöä ja toimii mulla ainakin moitteetta koko päivän, ei tarvitse edes lisäillä. 😊
MMinne
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoo, tiedän niin tämän tunteen! Täytyy kyllä testata noi H&M:n böksyt, toivon mukaan L-koko ei ole liian iso. Lindexillä viimeksi käydessä näin myös siellä pitkälahkeisia alushousuja, niissä oli kaunis pitsireunus vyötäröllä (oli valkoista, mustaa ja nudea pienestä koosta isoon), joten jos ei käytä kovin ihonmyötäistä, niin tuo pitsi ei haittaa. Itse olen kokeillut myös leikata ohuista leggareista lyhyempiä, mutta se rullaantuminen on mulla suuri ongelma, ei tarvitse paljoakaan liikkua, niin ovat heti tiukalla rullalla haaroissa. Mulla on myös muutamat bokserimalliset alushousut, mutta nekin on heti rullalla. Toivotaan, että noi pidempi lahkeiset bökät pysyy rullaantumatta!
Olen käyttänyt myös roll-on dödöä, se auttaa melko hyvin! Jos iho pääsee hiertymään, niin siihen on aika hyvänä apuna käyttää sitä samaa voidetta, jota imettävät äidit laittaa nänniensä suojaksi. Rakonestopuikko toimii kans, mutta ei kokopäiväiseksi avuksi kyllä ole.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJoo mulla on kans kaikki sukkiksista tai leggareista leikatut viritykset aika lailla menneet ikävästi rullalle, joten mielelläni pistän rahaa ihan näihin valmiiksi lyhkäisiksi tarkoitettuihin vermeisiin. Itsellä ainakin nämä henkkamaukat esimerkiksi pysyy tosi hyvin paikoillaan.
Suuri kiitos
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSiis miten ihminen on voinut olla näin tyhmä ja unohtanut tuollaiset pökät kokonaan 😀 Mulla on vuosikymmenten ajan ollut mitä ihmeellisimpiä virityksiä reisissä, siis alkaen sellaisista haavataitoksista joita olen liimaillut haavateipillä, ja sitten on ollut kivat laastarin jäljet koko kesän. Kiittänyt onnea että on ollut niin kylmiä kesiä pari viime vuotta että on hyvällä omalla tunnolla voinut kulkea housuissa. Kiitän ja kumarran!
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNo onpa hyvä, että muistutin! 😀
RiinaK
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItse olen käyttänyt tuota diy-menetelmää ja leikannut pöksyt vanhoista legginsseistä. En oikeastaan käytä niin ihonmyötäisiä mekkoja, että vyötärökaistale näkyisi erityisesti.
Nämä ovat myös mahtava pelastus sille, jos tuuli keikauttaa hameen ilmaan. No, näkyy tämmöiset lahkeelliset pöksyt silti, mutta ei ainakaan alkkarit!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPisteet roll-on-deodorantille täältäkin. Ja sukkahousut ja leggingsit ovat myös toisinaan käytössä hiertymien ehkäisemiseksi.
Riikka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunBama sily feet ostettuna, mutta ei vielä testattuna. Onko joku kokeillut reisille?
http://ultimathule.fi/fi/nahan-hoitoaineet/3185-bama-silky-feet-100ml-sp…
K
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEn kokeilis, ei oo tarkoitettu kahteen vastakkain osuvaan pintaan. Todennäköisesti vain tarttuu kiinni ja hiertää entistä enemmän. Jaloissa ihan Ok kun antaa kunnolla kuivua ennen kenkien laittamista.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunCellbesiltä tilasin viime kesänä 56 koon (oon siis noin 3xl mahtinorsu) mummoalkkarit (vyötärö ei niin korkea) ”hipsteri-shortsit-look-a-like”, joissa on noin 10cm lahkeet, hyvät oli mekon alla ja ainoat millä estää hiertymiä, tosin matkoilla helteillä on nekin pakko vaihtaa kesken päivän kun hikoan älyttömästi jos ei pääse suihkuun kuten yleensä ei pääse.. 95% puuvillaa ja 5 elastaania, mainiot:) oli keväälläkin kuvastossa
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on toiminut ihan tavan vaseliini. Olen pyyhkäissyt sitä sisä reisiin ja on pysynyt koko päivän. Mutta täytyy kokeilla tuollaisia pöksyjä. 498
Aba
Posted at 00:00h, 30 marraskuunBama toimii jaloissa muutaman tunnin,että on freesit paljaat jalat,eikä ole tullut rakkoja.Tiedä sitten kuinka toimisi reisissä,tuskin koko päivää jos pitkäksi venähtää kovin =)
Mutta tuon baman nimeen vannon itse sukka aikaankin,jos tiedän joutuvani olemaan tunteja kengät jalassa.
TätiOo
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on semmonen toppi joka litistää vatsaa lindexiltä mutta siinä ongelmana että se ei pysy alhaalla vaan sitä pitää vetää koko ajan alaspäin. Täytyypä tsekata löytyiskö mullekin. Nim. Reisiongelma täälläkin vaikka kokoa M
Petra L
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHeips, täällä yksi Bandelettes-käyttäjä! Viime kesänä tilasin duunikaverin kanssa kaksi paria – käytin mm. omissa häissäni ja hyvin toimi, erityisesti hieman paksumpaa puuvilla(?)matskua olevat yksilöt. Ne hienommat hääkäyttöön ostetut eivät ihan kokopäiväkäytössä (kaikkein lämpimimpinä kesäpäivinä) toimineet. 😀 Mutta myös duunikaverilta tuli peukku näille härpäkkeille.
Bambupeppu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSokokselle vaan kaikki alusvaateosastolle hankkimaan superpehmeät ja vilpoisat bambukankaiset shortsit, käytössä jo monta vuotta kesäisin! Mustana ja valkoisena löytyy. Venyvät, paukkuvat ja eivätkä kiristä yhtään 😍
Anonyymi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItsellä nuo samat H&M housut ja ovat aivan mahtavat! Ei saumoja, riittävän pitkät lahkeet ja edullinen muihin verrattuna! Itsellä ohuesta kankaasta huolimatta kesäkuumalla ahdistaa tuplavaatekerta. Mekon haluaisin monesti laittaa just sen takia että siinä olo on niin ihanan kevyt. Sortsien kanssa se on väkisinkin raskaampi, ja ärsyttää kun vyötäröä joutuu kuitenkin aina vähän korjaamaan vaatteiden alla. Se lähtee jenkkakahvaisella aina väkisinkin rullailemaan. Tänä vuonna näin kuitenkin Ruohonjuuressa miehille tarkoitetun pallivahan ja olen tässä useampana iltana pohtinut että se saattaisi toimia kyllä reisissäkin! 😀
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunH&M:llä on nämä shape shortsit loppuunmyyty!! Raivo!!!
Kyselytuulella
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOnko olrmassa shortsisukkiksia? Mielestäni luin jostain, et ois Lindexillä… onko tietoa kellään?
tirpakka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMiksi mä en löydä tätä tuotetta H&M -verkkokaupasta? Löytyy saman näköinen light shaping -nimellä mutta koot vain S, M, L.
Kiitos postauksesta, olen luullut olevani yksin <3
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunvastaan itselleni – loppuunmyyty 🙁
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNe on sit tosiaan varmaan myyty loppuun ainakin hetkellisesti. Mut kannattaa tsekata vielä myöhemmin, toi on mun mielestä tuote, joka on valikoimissa aina välillä ja välillä pois.
AnnaHoo
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTäällä myös yksi pyöreäreisinen. Oma suosikkini on kesäisin sivellä reisiin Dermosilin superpaksua Sensitive Extra Voidetta. Voide tekee reisille kalvomaisen pinnan ja kestää minulla käytössä koko päivän. Jos käyn uimassa, voidetta pitää lisätä. Yhdellä tuubilla pärjää koko kesän, vaikka käytän kesäisin eniten hametta. Samalla voiteella saa ihanan pehmeät kantapäät. Jos jostain syystä hiertymä tulisi, Bebanthen-voidetta yöksi ja hiertymä on lähes hävinnyt.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPakko vinkata Tam-Silkin bambuisista mummoalkkareista. Kotimaisia, kevyitä ja materiaali on aivan ihana.
Tam-Silkiltä saa myös noita housualushameita.
Ja minulla ei ole muuta tekemistä Tam-Silkin kanssa kuin että olen uskollinen asiakas.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNäitä mainostaisin minäkin!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTestattu ja toimii. Aitoa luonnon silkkiä sisältävä spray. https://www.kenkaliike.fi/tuote/pedag-silky-touch-silkkisuihke/0002227/?…
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNyt oli hyvä aihe – monta ideaa menee kokeiluun. Itselläni on omena vatsa ja on ongelmia niin farkkujen, sukkahousujen kuin reisien yhteen hankaamisen kanssa – olen todennäköisesti ihan eri ikäpolvea kanssanne, mutta ongelmamme ovat hyvin samankaltaisia ja mummokalsarit sopivat minulle jo ikäni puolesta ihan hyvin 😀
Pullukka =)
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei,
touhan on aivan mahtava idea! Iso ongelma minulle, en ole aina edes viitsinnyt osta hameen tai mekon nimenomaan sen takia että tule hiertymiä. Kiitos ideasta, nyt shoppailemaan.
Grace
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKukaan ei ole vielä suositellut Spanxin Higher Power-housuja? Mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa näistä (paitsi ehkä hinta, mutta yhdet on riittäneet hyvin), saa mm. Ellokselta: Spanx
Näissä ehdoton plussa mulle on se, että ylettyvät rintaliiveihin saakka – inhoan yli kaiken jos sauma puristaa vyötäröllä = tekee jonkun makkaran siihen yläpuolelle. Spanxeillä tulee makkaraton siluetti!
Näitä olen käyttänyt myös turvapikkareina sukkisten päällä, eipähän valu haarus 🙂
Kokovaroitus: Elloksen sivuilla koot on väärin ilmoitettu. Olen itse 42-44 ja tilasin sivun mukaan XL-kokoiset, oli ihan järkyt teltat. Spanxin omilla sivuilla koko M on 31-33 tuumaiselle vyötärölle, vaihdoin niihin ja oli sopivat. XL on Spanxin mukaan 36-39 tuuman vyötärölle, että ilmankos tuntui väljältä!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItse oon ostanu Tokmannilta omat mummopöksyni, ne on sellasta paksua sukkahousukangasta ja hiukan muotoilevat. Lahkeet on tarpeeksi pitkät ja ne saa kiskottua melko ylös, hintaa taisi olla peräti 10 euroa 😁 ne on pelastanu monet tilanteet.
cattis26
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi Veera! Oon pitkään seurannut sua Instassa, mutta nyt oli ihan kommentin paikka. TÄMÄ PELASTI MUT! Pienen pyöristymisen ja nyt myös palaneiden sisäreisien vuoksi mekkojen käyttö on ollut luokkaa helvetin esikartano. Mutta ei enää! Marssin H&M:lle ja nappasin mukaan tällaiset shortsit (tosin normimalliston) ja ai että nämä on mukavat päällä. Kiitos vinkistä! ❤️
Maaru
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos vinkistä Lumingerien kokojen suhteen, tilausta tehdessä muistin et olin lukenu sun juttuista jotain joten kävin tarkistamassa ja olipa hyvä, ihan liian isot pöksyt ois tullu tilattua.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAivan huiput on Klingelin polven yläpuolelle tulevat ohuet sukkahousu legginsit vai miksi ihmeeksi niitä kutsuisi. Eikä maksanu paljoa.
Viljonkka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSaksalainen Ulla Popken myy sukkahousuneuloksesta valmistettuja “pyöräilyshortseja” alle kympillä. Olen käyttänyt jo vuosia, enkä enää vaihtaisi paksumpiin housuihin.
https://www.ullapopken.de/ Ja “strumpfhosen”