29.05.2017 Arkikuva 21/52

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

AAAWWWW! Eilinen oli ihan paras päivä. Kävin Kaivopuistossa ihastelemassa Puppy Paradeen osallistuneita koiria ja yksi tuollainen pumpulinpehmeä karvapallero jopa halusi ehdottomasti tulla syliini! 

Tämä oli jo toinen kerta, kun osuin sopivasti Helsinkiin Puppy Paraden aikaan ja olen sitä mieltä, että ei voi olla mitään parempaa tapahtumaa. Itselläni iskee aina välillä ihan hirmuinen akuutti koiranpaijaamistarve, mutta ihan lähipiirissäni ei kellään ole karvakavereita. 

En siis kovinkaan helposti pääse tyydyttämään tätä paijaustarvettani, vaan joudun tyytymään koiranpentuvideoiden tauottomaan katseluun netissä. Puppy Parade onkin ihan taivas kaltaiselleni ihmiselle. Sadoittain toinen toistaan suloisempia koiruleita, joista monia saa vielä silitellä ja sylitelläkin.

Kuvan kahdeksan viikkoinen pentu ihan todellakin huipensi mahtavan päivän tunkemalla oma-aloitteisesti syliini ja viihtymällä siinä pitkän tovin siliteltävänä. Tuli melkein tippa linssiin, kun pehmoinen pentu tuntui sylissä niin ihanalta ja rauhoittavalta.

Hieman sain allergiaoireita lääkkeistä huolimatta, mutta se oli varsin pieni hinta siitä kuinka paljon hyvää mieltä haukkujen silittely tuotti. Aivan loistavaa mielenhuoltoa siis. 

Pystyttekö muuten te puhumaan normaalisti, jos näköpiirissä on suloinen koira? Itselläni etenkin pennut aiheuttavat vakavia häiriöitä puheenmuodostuksessa. Tämänkin pumpulipallon läheisyydessä kaikki r-kirjaimet muuttuivat l-muotoon, s-kirjaimissakin tahtoi olla puutteita ja puhe muodostui selkeästi normaalia supummalla suulla ja korkeammalla nuotilla.

"Voi hellanlettat mikä ihana pikku töpöliini hän onkaan! Tiihen minun tyliinkö tinä nyt paakkelasit supeltöpön pikku kaavapyllyti! Et inana pikku kalvapallonen ymmälläkään miten iloitekti minut teit!"