31.05.2017 Minustako vuoden positiivisin porilainen?

Olen asunut Porissa jo pian 16 vuotta. Ensimmäiset lähes kymmenen vuotta sain aina vastailla kysymykseen, että miksi oikein olen tänne muuttanut. (Vastaus: opiskelujen vuoksi) Sittemmin kysymys on vaihtunut muotoon miksi olet tänne jäänyt. Jälkimmäiseen vastaus on, että koska tää on mun koti, mun kaupunki. Olen elänyt täällä koko aikuiselämäni.

Täällä on koti, puoliso, töitä ja ystäviä. Tietenkin olen pohjimmiltani ja juuriltani kainuulainen ja kotikotini sekä syvä sielunmaisema, pysyy aina Sotkamossa. Mutta kyllä mä olen silti mielestäni jo porilainen. 

Ja nyt se on kuulkaa ihan julkisestikin asia tunnustettu, sillä olen ehdolla vuoden positiivisimmaksi porilaiseksi! Että porilainen ja vielä positiivinen sellainen, tämähän on varsinainen kunnia.

Koska asuinpaikkakunta ei toki vielä porilaista tee, niin ihan pari lisätodistetta porilaisuudestani voisin mainita:

Olen omaksunut sujuvaksi osaksi puhettani porilaisittain tärkeän kysymyksen kui? Enkä enää kuvittele sen tarkoittavan, että miten vaan miksi. Aikoinaan vasta hetken aikaa Porissa asuttuani huvitin nimittäin joukkuekavereita kysymällä jumissa olleen auton oven äärellä, että "kui tää aukee?" ja sain vastauksen naurun kera: "no koska se on ovi!!!"

Hyvin porilaista positiivisuutta on myös se, että kuvailin yhtä elämäni siisteintä päivää vuonna 2012 (tapasin Amorphiksen ja kuvasin heistä promokuvan) sanoilla "ei ihan paska päivä", tämä oli hetki jolloin Tommi julisti minut porilaiseksi.

Ja yhtenä tärkeänä kuriositeettinä mainittakoon, että olen ajanut pikku pöhnässä pyörällä Nipan (aka Neumannin) päälle GP:n (Grilli Pori) edessä. Se jos mikä on porilaista. Ja nyt voin viime perjantain jälkeen sanoa myös nähneeni Dingon livenä!

No entäs se positiivisuus sitten? 

Tämä oikeastaan yllätti minua enemmän kuin se, että minut on ehdokkuuden perusteella hyväksytty porilaiseksi. Että minäkö positiivinen?! Minähän olen nimittäin ihminen, joka vuosikausia kuvitteli olevansa todellinen pessimisti. Kävi kuitenkin ilmi, että se oli vain masentuneen mieleni harhaa, ja viime vuosina olenkin oikeasti löytänyt itsestäni aivan uuden ihmisen. 

Oma positiivisuuteni ei suinkaan ole sellaista "naminami, aurinko paistaa ja haluan syleillä kaikkia maailman ihmisiä" -tyyppistä. En piere sateenkaaria enkä ole sitä mieltä, että kaikki elämässä on aina ihanaa. Varsinaisen optimistin sijaan näen itseni ennemminkin rauhallisena rationalistina. 

Mutta en mä nyt sit vissiin ihan kauhee mörökölli oo, kun kerran kelpasin kisaamaan tällaisesta tittelistä!

Että saa äänestää, mut ei oo toki pakko! Äänestämällä voi voittaa liput Pori Jazzeille. Se ei oo mikään ihan paska tapahtuma.