”Kauheat tissit” ja mahaakaan se ei tajua piilotella

Mulla on muutamia tosi pinttyneitä tapoja yhdistellä asioita pukeutumisessani. Yksi niistä on se, että mustavalkoisen raitapaidan sisältämä asu saa lähes poikkeuksetta punaiset asusteet väripilkukseen. Niin myös tänään. 

housut – H&M / t-paita – Esprit / takki – H&M / laukku – Diesel / sandaalit – Merrell (saatu) / korvikset – Aarikka

Pelkät punaiset sandaalit eivät tuntuneet riittävältä, joten sidoin päähän bandanan ja maalasin vielä huuletkin punaiseksi. Ja niin oli taas aika klassinen setti kasassa. 

Tukkani ollessa vielä lyhyt, peitin aina koko pään käyttäessäni huivia, mutta ai vitsi tää itselleni uusi lähestysmitapa, bandana + nuttura -yhdistelmä on kiva!

Muljailin tuota t-paitaa aamulla peilin edessä, että miten se parhaiten asettuisi housujen kanssa. Paita ei mallinsa vuoksi jotenkin yhtään toiminut helma housuihin työnnettynä, mutta tosi tylsältä tuollainen perusteeppari näyttää näiden housujen kanssa siinä pöksyjen päälläkään.

Helmaa oli kuitenkin juuri riittävästi, että siihen sai nykerrettyä solmun, ja sehän näyttikin mielestäni oikein kivalta. Noiden housujen juttu, kun on mielestäni juurikin tuo korkean vyötärön luoma illuusio pitkistä jaloista ja se tuhoutuisi, jos paidan helma katkaisisi linjan väärästä kohtaa. (samaa asiaa demosin jo viime kesänä)

Tää on taas näitä tosi mielipiteitä jakavia valintoja, että on ikään kuin vatsa esillä eikä paidan helman alle piilotettuna. Monen mielestä se on tällaisella pullealla omenalla ihan nounou, mutta itse en ymmärrä miksi vatsakumpuja, edes isompia sellaisia, pitäisi aina peitellä. 

Sain muuten tänään pitkästä aikaa kuulla yllättävää ja ällöttävää vartalokommentointia. Lounastunnilla kauppakeskuksen käytävää astellessani, joku keski-ikäinen äijä huusi penkiltään kovaan ääneen, että "on sulla ainakin kauheet tissit!" Mä en ollut edes muistanut kuinka paljon sellainen tilanne nostattaa pulssia.

Meni sellainen ärsytyksen, inhon ja nöyryytyksen väristys läpi koko vartalon. Onneksi en tällä kertaa jäänyt sanattomaksi ja paennut nopeasti paikalta, vaan käännyin ympäri, palasin miehen eteen ja sanoin sanottavani. Että mikä helvetti saa hänet kuvittelemaan, että olisi millään tasolla ok huudella tuollaisia huomioita ääneen.

Ei ole kyse siitä, että minua ahdistaisi se asia, että minulla on isot rinnat. En minä niitä häpeä. Mutta on ihan älyttömän nöyryyttävää tulla jossain julkisella paikalla vieraan ihmisen toimesta sormella osoitelluksi jonkin oman kehonosan vuoksi. Olla kävelevät tissit.

Tuollaisen huutelun edessä sitä jotenkin tuntee olevansa vaan ne hiton rinnat ja jotenkin sillä tökeröllä kommentilla paljaaksi riisuttu. Miksi ihmeessä mä muuten edes koen tarvetta selitellä mikä mua siinä kommentissa ahdisti ja ärsytti? Sehän pitäis olla kaikille ihan ilmiselvää, että toisen kehon ja ulkonäön kommentointi on tympeetä, ahdistavaa ja tökeröä.

En tiedä saiko vihainen purkaukseni tuota ääliötä ajattelemaan käytöstään yhtään, vai tuleeko hän jakamaan huomioitaan muille ihmisille tulevaisuudessakin. Mutta ainakin mä puolustin itseäni siinä tilanteessa, enkä vain antanut asian tapahtua sanomatta mitään. 


Tags:
41 Comments
  • Haidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oikein!! Hyvä Veera!!💪🏻💞

  • Lissu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Samantyypiseen kommenttiin mä oon huikannu vastaan, että ”komeet ne on” tai ”ja sulla on karsee naama”. Ei ole poliittisesti korrekti vastaus mutta eipä ollu alkuperäinen huutokaan 😉

  • Saija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    You rock 💪🏼

  • Sinituuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mikähän siinä on, että isot tissit ja liian laiha ovat julkista omaisuutta kommentointia ajatellen. Täällä toinen jättitissi, joka myös kuulee jatkuvasti aiheesta jotain. Vielä kun löytäisi itsestään sen suorasuun, joka sanoisi takaisin muillekkin kuin ei tutuille.

  • Salla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvältä näytät ☺

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvää tekstiä! Kyllä kunnon tissit pitää olla ja osata olla niistä ylpeä!

    • Lauta
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Minua riepoo tällaiset kommentit ihan suunnattomasti! Pitää olla isot tissit ja pitää olla sitä ja tätä. Itse sain kuulla koko nuoruuteni tällaisia kommentteja, mutta milläs kasvatat ne tissit, kun rasva ei käskemällä kerry. Mitä jos lopetetaan tällainen puhe, että naisella PITÄÄ olla jotakin tiettyä ollakseen kaunis ja haluttava tai OIKEA nainen. Minä ainakin olen ihan yhtä lailla nainen pienine rintoineni ja nykyään osaan jopa niistäkin olla ylpeä.

      • Veera
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Tämä nimenomaan. Kenelläkään ei pidä olla yhtään mitään, vaan kaikki vartalot on yhtä lailla oikeanlaisia.

  • Liina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minun silmääni sinä olet täydellisen kaunis! Ihanaa, kun piristät meitä pirtsakalla pukeutumisella. 🙂

  • Ninuska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Helvetin hyvä, että annoit palaa! Mä oon sellanen torture natsi, että annan palautetta lerssi otsassa tollasesta käytöksestä eli you go girl!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä sinä!!! Just noin 💪- olet mahtavan rohkea, ei se useinkaan ole helppoa sanoa vastaan.

  • Rebecca
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos, sinä ihana, kun annoit takaisin meidän kaikkien isotissisten puolesta. Meikäläistä ikä jo suojaa, mutta julmat kommentit ei helposti unohdu.

  • Anne B.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä että sanoit vastaan! Mua niiiin tympii tollainen muiden ihmisten ulkonäköön liittyvä ”kommentointi”. Minä olen mm. saanut kuulla ”kato! siin on läski”, ”leveä perse”, ”are you fat – yes you are” (oli kyllä ihan suomalainen joka tämän keksi, mutta halusi ilmeisesti osoittaa että sen lisäksi että on helvetin typerä niin osaa myös kieliä). 😉 Ja kyllä ne kommentit vaan satuttaa ja jää valitettavasti mieleen.

  • Karman laki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt tiedät siis, miltä se tuntuu.

  • Maaru
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä ja ihan oikeen huutelevalle törpölle. Jotenkin lisääntyny et jotkut ihmiset omasta mielestään edustaa sitä ainoaa oikeaa tapaa olla ja elää ja kaikki jotka ei siihen taivu on…. Johtuneeko sitten somesta jossa on ns. kasvottomana helpompi möläytellä vaikka ja mitä. Toitotetaan suvaitsevaisuuden puolesta mutta mun mielestä vaan vähenee koko ajan, eikä tarvii edes liittyä rotuun, uskontoon, politikkaan tai mihinkään tämmösiin. No, ihmiset on. 

    Ihanat sun vaatteet, tykkään. Omena oon myös ja ain tykänny raidallisista, leveelahkeisista housuista jne, kaikista semmosista joita ”ei sais käyttää” 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät tyylikkäältä 💜! Ja superia, että sanoit vastaan, sillä kenellekään ei ole oikeutta huudella vastaantulijalle, olipa vastaantulija mies, nainen, lihava, laiha, isotissinen tai pienirintainen. Pitää itekin uskaltaa!

  • maya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea asu, upea asenne, upea nainen! Ja noita rohkeita puuttumisia tarvitaan, ei typerä käytös muuten muutu.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sääliksi käy miesrukkaa saattoi saada vaikka minkälaiset traumat Veeran verbaalisen hyökkäyksen johdosta. Tietysti se on väärin huudellakin, mutta joillakin vain suu käy ennen kuin aivot ehtivät mukaan ja ehkä mies v yritti kehua Veeran ulkonäköä ja suusta saattoi tulla ihan muuta kuin piti. Se saattaa saada monet miehet häkeltymään kun Veeran tapainen nainen ylitissittää pompotellen julkisella paikalla puskurit töröllä. Toisinaan olisi ihan hyvä näyttävien kookkaiden naisten ottaa muita huomioon pukeutumalla hieman tasoittelevammin.)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Juu-u, kyllähän se on just minun tehtävä piilotella itseäni sen sijaan, että aikuiset ihmiset ottais vastuun siitä mitä suustaan päästää. Toi koko sun kommenttis oli ihan tasan sitä samaa paskaa kuin sen huutelijankin.

      • Vierailija
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        No jaa, kirjoitin kyllä ”tasoittelemisesta” ei sitä hautajaisiaankaan mennä vesiraja vilkkuen ja miesten paidattomasta oleilusta terassilla on ollut aika tavalla debattia, onko siis kohtuutonta jos naista pyydetään hieman tasoittelemaan pursuilevaa yläosaansa-ilmeisesti on. Miksi ylipäätänsä käyttää vaatteita ollenkaan jos joillakin on palava halu venyttää jatkuvasti pukeutumisen moraalisia rajoja. Ihmisiä on myös niin eri tasoisia ja joillakin saattaa olla psyykeensä kanssa ties minkälaisia häiriöitä ei sitä aina päällepäin näe, vaikka toinen olisi miten aikuisen näköinen joten kyseenalaistan vahvasti tuon Veeran sanallisen hyökkäyksen toista vastaan. No eiköhän tämän blogin juttu ajanut sen asian mikä sillä olikin tarkoituskin nostaa blogistin omaa häntää ja provosioida lukijoita säälimään näennäistä uhria.   

        • Veera
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          No kerropa mulle miten tuotakin kuvissa näkyvää asua olisi pitänyt jotenkin tasoitella, että ei ois sen herran silmille ollut liikaa tissiä näkyvillä? Mulla oli jumalauta tavallinen t-paita ja sen päällä vielä takki. Tämä kysymys nyy on sinänsä turha koska vaikka mulla olis ollu antavakin kaula-aukko, niin se huutelu ei ois ollut oikein, mut ihan nyt mielenkiinnosta teidän vajakkien ajatusmaailmaa kohtaan tiedustelen vaikka sinäkin tympeä trolli oletkin. Ja news flash, ne ei ne mun tissit tosta katoa vaikka mulla olis päällä mitä. Että pitäis vaan niitä ihmettelevienkin pystyä asian kanssa elämään ilman mölinää.

          • Vierailija
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            No olisit voinut laittaa vaikka pystyraitaisen t-paidan päälle tuollaiset poikkiraidat leventävät…

          • Veera
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            😂😂😂😂😂 juu, se pystyraitahan se ihan hirveest asiaa muuttais. Voi jeesus mikä urpo oot.

          • Vierailija
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Aika kova nimittelemään tämä blogisti,. Varmaan porilaisista tarttunut tuo itseään täynnä oleva öykkäröinti.

        • Vierailija
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Täysin samaa mieltä!

        • Vierailija
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Siis Vierailijan kanssa olen samaa mieltä. Pakkoko ne tissit on kiskoa kaulaan. Oikealla kohdalla eivät niin näkyisi nurkan takaa pitkän aikaa ja sitten vasta tulee loput muijasta.

          • Veera
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Teidän mielipiteenne on nyt kuultu ja niiden ansaitsemalla tavalla ohitettu.

    • Jarnuska
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mitä vi**ua mä just luin? Missä hemmetin vajakkien vapautusrintamassa sä oikein elät?

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikenlaista ihmisten päässä liikkuu ja joillakin on omituinen tarve vielä pulauttaa uloskin se moska. – Ihailen Veera sun tapaa pitää puoliasi! Ja tietty myös näitä kekseliäitä, freesejä ja kauniita asukokonaisuuksia, joita tää blogi on täynnä.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihmisten ulkonäön arvostelu/kommentointi on aina osoitus moukkamaisuudesta. Ja se koskee ihan kaikkea arvostelua/kommentointia on sitten kyseessä pituus, paino tai ihan mitä vaan ”poikkeama” ns. normista. Ihan yhtä tyhmää on huomauttaa pitkille ihmisille, että ”ootpa sä pitkä” tai laihoille, että ”eikö ne anna sulle ruokaa”. Pääasia on, että ihminen on itse tyytyväinen itseensä. 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei voi muuta sanoa kuin että kaikkea se maa päällänsä kantaa. Olet upea nainen upealla asenteella eikä kenelläkään pitäisi siihen olla nokan koputtamista. Ihailtavaa on kantaa itsensä ylpeänä omana itsenään, go girl!

  • Katri K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistavaa, että reagoit. Ihan sama mitä tuollaisen huutelun sisältö on: jos se on omiaan loukkaamaan ja menee henkilökohtaiselle alueelle, se on perseestä ja väärin. En muista että itselleni olisi vuosiin kommentoitu ulkonäöstäni mitään, mutta olen suorastaan harmitellut sitä, etten ole nuorempana tajunnut ärhennellä kaiken maailman ”hyvät tissit” – huutelijoita ruotuun.

  • Tuune
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sä oot ihailtavan rohkea mimmi!
    Et arvaakaan kuin mun pulssi nousi lukiessani tuosta tökeröstä huutelijasta!
    Ja pakko vielä ihastella kuin sä osaat ja uskallat pukeutua persoonallisesti ja tyylikkäästi ilman häpeilyä. Se tosiaan huokuu sinusta ja se jos mikä kaunistaa!

    T. Yks joka just peittelee niitä mahamuhkuroitaan

  • Sasamaarit
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sinä olet erittäin persoonallinen ja näkyvä tyyppi ja nostan siitä sinulle hattua. Itsekin haluaisin olla, mutta en uskalla. Pahempaa on olla tälläinen pelkuri ja joukonjatkona menijä kuin uskaltava ja joka suhteessa näyttävä upeus.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanan rohkea olet tyyliltäsi ja kannat itsesi upeasti juuri tuollaisena kun olet.
    Itselläni huutelijat, kommentoijat ja koskijat ovat vieneet itsetunnon ja häpeän muodokasta kroppaani. Isot rinnat ovat saaneet huomiota ja vieraiden ihmisten käpälöintiä. Ihankuin suuret rinnat olisivat kaikkien omaisuutta. Monen monta kertaa jo miettinyt rintojen pienennnystä. Mutta sitpä se kroppa vasta olisikin epätasapainossa. Isot rinnat, kapeampi vyötärö
    Silti vatsaa löytyy. Iso takapuoli ja paksut reidet. Ja kropassani on ainoastaan kaunista nenä ja hymy jos kuuntelen muita.
    Huonolla itsetunnolla vain on vaikea keski-ikäisenä mennä eteenpäin ja löytää itselleen elämän kumppania.

  • Aniini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää on mun mielestä aivan ihana asu, ja itse asiassa minusta nuo leveät lahkeet juuri tasapainottavat rintavaa ylävartaloa – ei sillä, että isoja rintoja pitäisi mitenkään peitellä. Voisivat nuo tietyt vierailijat mennä jonnekin muualle itkemään. 🙂

  • Minnea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä sinä, että pidit puoliasi! Minäkin oon miettiny, että ens kerralla, jos ja kun joku jotain huutelee, niin annan kyllä palautetta! Kaikki tuollainen huutelu on niin väärin ja typerää!

  • anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mikään, ei MIKÄÄN ole niin typerä kuin typerä keski-ikäinen mies. Tsiisus ne on rasittavia ja TYHMIÄ. Ne luulee, että muita ihmisiä kiinnostaa niitten ei-niin-älykkäät kommentit. Mikä ihmeen pakko se on aina olla äänessä? Eikö voisi vain pitää typerän turpansa kiinni. Olis niin paljon fiksumpaa, mutta tyhmiä kun ovat, niin eihän ne raukat edes sitä tajua.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Naurettavaa. Kyllä sen nyt on vain niin, että jos laittaa lihansa framille on kestettävä myös arvostelua sekä kriittistä keskustelua. Kaikki blogistit ovat juuri samanlaisia, niin kauan kun kehutaan kaikki on ok, mutta sanopa jotain kriittistä tai heidän osaamistaan tai ehkä älynlahjojaan, lihansa tyrkytyksestä yms hieman kyseenalaistaen niin heti ryntää: lihavien, laihojen, rumien, kauniiden tms ryhmittymä kimppuun kuin hyeenalauma haaskalle. Blogisteista tulee mieleeni tämä Sami H:n sketsi:
    https://www.youtube.com/watch?v=Fh2KMaqbI4c

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Juu, onhan siinä tosiaan ”lihat framilla”, kun kävelee ihan normaalit peittävät vaatteet päällä keskellä arkipäivää kauppakeskuksessa. Oot sä kyllä dorka.

  • Kokemuksia.com
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukavia omien kokemuksien jakamisia ja pohdintaa. Kaikki nyt ei aina tietenkään voi miellyttää ja siitä nyt ei kannata niin aina välittää. 

    Kokemuksia voi jakaa osoitteessa: https://www.kokemuksia.com/

Post A Comment