Pitsiasu x 4 – Ota suunnaksi Mustan pitsin yö!

-Kaupallinen yhteistyö, Rauman Pitsiviikko-

Olen asunut Satakunnassa jo lähes kuusitoista vuotta, mutta en ole vielä koskaan käynyt Rauman Pitsiviikolla. Tänä vuonna asia onneksi korjaantuu.

22.-30.7. järjestettävä Rauman Pitsiviikko on täynnä tapahtumia ympäri kaupunkia. On näyttelyitä, musiikkia, opastettuja kierroksia, markkinat, käsityöpajoja, ohjelmaa lapsille ja vaikka sun vallan mitä. (Löydät ohjelman täältä) Loistava tilaisuus tutustua Rauman pitkään pitsiperinteeseen ja kaupunkiin ylipäätään.

Viikon kohokohta on Mustan pitsin yö perjantaina 28.7. Minä suuntaan tuolloin mukaan hulinoihin tarkoituksenani kuvata tapahtumakävijöiden pitsityylejä.

Pitsiin pukeutumisen perinne on lähtenyt aikoinaan tapahtumakävijöiltä itseltään ja monet panostavatkin asiaan ihan huolella. Osa valmistaa asuja ja asusteita ihan itsekin, mutta jos ei oo nypläyshommat sun muut ihan hanskassa, niin valmispitseilläkin pärjää oikein mainiosti.

Jos sinäkin olet Rauman suunnalla tuolloin 28.7., niin kaivapa jotain pitsipukinetta kaapista ja tule mestoille! Julkaisen parhaat kuvaamani Mustan pitsin yön asut tapahtuman jälkeen täällä blogissa.

Kokosin muutaman pitsiä sisältävän asun, joista on toivottavasti inspiraatiota muillekin. Jonkin näistä kokonaisuuksista kiskon siis päälleni Mustan pitsin yöhön suunnatessani. 

 

IHAN VAAN PIKKUISEN PITSIÄ

housut ja takki – Marks & Spencer / toppi – Cubus / kengät – Vagabond / korvikset – Tallinnasta

Jos pitsi ei tunnu oikein omalta jutulta, mutta kuitenkin teemaan pukeutuminen kiinnostelee, niin pue päälle ihan vaan pikkuisen pitsiä. Valitse vaikka toppi nätillä pitsireunuksella tai korista itsesi jollain pienellä pitsiasusteella tai korulla. Voit löytää jotain sopivaa korua tai asustetta vaikkapa perinteisiltä Pitsiviikon käsityöläismarkkinoilta (28.7. klo 14-22 Kalatorilla).

Erilaisia pitsikoristeisia toppeja puolestaan on tällä hetkellä kaupat pullollaan. Omani löysin Cubuksen alesta kahdeksalla eurolla.

 

SUORAAN RANTSUSTA RAUMALLE

shortsit – Nanso / pitsiponcho – Samoon, Ratsula / sandaalit – H&M / korvikset – Viaminnet (saatu)

Ainakin tämän viikon kelien valossa näin heppoinen pukeutuminen tuntuu kyllä varsin utopistiselta ajatukselta. Mutta, jos nyt sattuis ihan hirvee helle ja makais ensin koko päivän rantsussa, niin ei muuta kuin joku rento pitsipusero tai kuvan kaltainen poncho bikineiden ja shortsien päälle ja menoksi!

Mut tämä lienee pelkkää toiveajattelua. Suomen kesään voisi ennemmin sopia pitsinen pilkkihaalari. 

 

PITSIÄ JA PITKÄT LAHKEET

pusero – Junarose (saatu) / housut – H&M / sandaalit – Crocs / laukku – H&M / korvikset – Uhana Design

Tämä on itse asiassa samalla myös päivän asu -kuva, koska kyseiset kamppeet on päällä just nyt postausta kirjoitellessa. Tämä on ehdottomasti suosikkitapani käyttää pitsipuseroa, eli korkeavyötäröisen alaosan kanssa. Silloin ei ole liian paljas olo, vaikka pukeekin pitsin alle pelkät rintaliivit.

Housujen korkea vyötärö pitää huolen, että ihoa vilkkuu melko maltillisesti. Paljasta ihoa vasten pitsin kuviot kuitenkin pääsevät kauniisti näkyviin.

 

PARHAAT PÄÄLLE

mekko – Ellos (saatu) / nahkarotsi – Saki / kengät – Marks & Spencer / laukku – H&M / korvikset – Viaminnet (saatu)

Onko kaapissasi ihana pitsimekko, mutta ei kutsua mihinkään juhliin missä sitä käyttää? Mulla on just se tilanne. Sain Ellokselta tuon kauniin Ida Sjöstedtin suunnitteleman pitsiunelman (löytyy muuten kokoon 60 saakka!) ja mietin, että olisiko Mustan pitsin yö vihdoin tilaisuus päästä leninkiä käyttämään. 

Naharotsin kanssa mekko sopivasti hieman arkistuu, jos arastuttaa ihan tolleen vaan perjantai-iltana lähteä kaupungille juhlamekossa. Mutta kyllähän Mustan pitsin yö on ihan juhlaa, joten hyvin voi kiskoa parhaan pitsimekon päälle ja lähteä baanalle!

Tsekkaa ohjelmasta, mitä kaikkea Pitsiviikolla tapahtuu ja tuu mukaan! 

 


3 Comments
  • Katatsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei Veera! Olen aina tykännyt blogistasi ja seurannut sitä olen lähes alkuajoista asti. Ihailen sinua koska olet sinut itsesi kanssa ja uskallat olla oma itsesi 🙂 lisäksi tykkään asuvinkeistäsi, meillä on samanlainen maku vaatetuksen suhteen!

    Minä olen pyöristynyt vuosien varrella useamman kymmenen kiloa ja vasta nyt pikkuhiljaa yritän hyväksyä itseni tällaisena kuin olen. Vaikeaa siitä tekee kuitenkin se, että ympärillä olevat ihmiset kokevat oikeudekseen kommentoida kilojani. Varsinkin viimeisen vuoden aikana kommentteja on tullut enemmän, viimeksi lauantaina sain kuulla olevani tarpeeksi syöneen näköinen. En näistä nyt masennusta saa aikaiseksi ja sanattomaksi en jää, mutta kyllähän nämä kommentit suoraan sanottuna vituttaa. Mutta entä jos joku herkempi näitä kommentteja kuulee?

    Oletko sinä kokenut kommentointia? Miten olet niihin suhtautunut, oletko osannut sanoa suorat sanat? Olisi kivaa saada joku tsemppipostaus joltakin rohkealta naiselta, kuten esimerkiksi sinulta 🙂

  • KR
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei!
    Kaunis tuo viimeisin mekko! <3
    Ihana myös tuo M&S:n takki! En ymmärrä miten se on mennyt multa ohi! Ootko ostanut sen kauan aikaa sitten? 
    Mukavaa kesää! 🙂

  • Ei-leen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Musta pitsi on täydellinen valinta aina – sopii arkeen ja juhlaan. Harmi vain että suurin osa vaatteista on valmistettu keinokuiduista, mikä ei mielestäni pitsiin sovi lainkaan. Toki aito pitsi on hirvittävän kallista, mutta toisaalta myös kestävä ilo. Vinkkinä että kirppareilta voi löytää aitoja vanhoja pitsejä ja niitä voi vaikka värjätä mieleisekseen.

    Valitettavasti en ole koskaan päässyt Rauman pitsiviikolle, mutta olisipa ihana jonain tulevana kesänä käydä siellä. Kiva päästä edes kuviesi kautta.

Post A Comment