Huonoon valokuvaan ei kuole

Etenkin meistä naisista todella moni tuntuu pelkäävän kovasti kameraa. Itsestä ns. epäedullisen valokuvan näkeminen saattaa suistaa ihan raiteilta ja nostaa niin häpeän kuin itseinhonkin tunteita. Itse juuri tietystä kulmasta otetut selfiet kelpaavat, mutta muiden ottamissa kuvissa on joku vieras hirviö. 

Postasin viimeksi huhtikuussa "epäonnistuneita asukuvia" ja postaus oli tykätty, joten pistetääs toinen setti eetteriin. Nämä kuvaparit olkooon jälleen muistutuksena siitä, että me ihmiset olemme olemassa ihan jokaisesta kuvakulmasta. Haluaisin kannustaa kaikkia katselemaan ja hyväksymään itsestään myös muitakin kuvia kuin niitä yläviistoselfieitä tai peilistä nähdyn kuvajaisen.

Kun itsestään piirtää päähänsä pikku hiljaa realistisen kuvan irvistyksineen, kaksoisleukoineen, mahamakkaroineen kuin myös kauniine hymyineen, sädehtivine katseineen ja ryhdikkäine poseerauksineen, käy kuvien näkeminen kerta kerralta helpommaksi. 

Asiahan on nimittäin niin, että kellään muulla ei ole sinusta yhtä epärealistista käsitystä kuin sinulla itselläsi. Jos mietit mitä tahansa arjen tilanteita, niin kanssaihmiset vierelläsi katselevat sinua n. 95% ajasta todennäköisesti just niissä asennoissa ja ilmeissä joita me itse sitten valokuvissa kauhistumme jopa itkuun asti. 

Elämä ei pääasiassa ole ryhdikästä poseerausta ja peilin edessä opeteltua selfie-ilmettä. Elämä on puhumista, ilmeilyä, kumartelua, löhöämistä, istumista lysyssä, syömistä, silmien lurpsahtelua, meikkien leviämistä ja ihan vaikka mitä. Ja jos et ole lukkiutunut yksinäsi väestönsuojaan, niin muut ihmiset näkee sua pitkin päivää just kaikella muulla tavalla kuin sekunnin sadasosan kestäneessä harkitussa poseerauksessa.

Kerron sulle suuren salaisuuden. Sä et kuole tai sun elämä ei edes mene tippaakaan pilalle, jos et kaverin synttäreillä otetussa tilannekuvassa näytä missiltä. Se peilikuva ja kaksarin häivyttävä yläviistoselfie ei muutu epätodeksi vaikka toisessa silmänräpäyksessä eri kuvakulmasta sinulla näkyisikin rivi leukoja. 

Kun sä katsot kuvia kesäfestareilta, missä olitte kavereiden kanssa, niin ajatteletko sä lysyssä nurmikolla istuvasta ja täydestä sydämestään nauravasta ystävästä, että "ai kauhee, kun toi näyttää lihavalta mursulta ja sillä on ihan hirveet possuposket kun se nauraa"? Mä uskon ja toivon, että et. Sä varmaan mietit, että "vitsi miten mahtava viikonloppu meillä oli. Nää mimmit on ihan parhaita!" Mitä jos koittaisit katsoa itseäsi ihan samoin ajatuksin. 

Se miltä meistä kukakin kuvissa, tai ylipäätään elävässä elämässä kulloinkin näyttää, riippuu ihan hirveän monesta asiasta. Kunkin hetken ulkomuotoon vaikuttaa valon väri ja suunta, se mistä kuvakulmasta kamera tai ihminen kohdetta katselee, asento, liikkeet, ilmeet, eleet ja sata muuta asiaa. Kun nuo monet fysiikan lakienkin mukaiset realiteetit hyväksyy osaksi elämää ja sen taltioimista säästyy monelta itseinhon ja ahdistuksen hetkeltä.

Ihminen ehtii yhden sekunnin sisällä näyttää sekä kaunottarelta että hirviöltä.

Mä tiedän tarkastelevani tätä asiaa työni kautta myös sieltä kameran toiselta puolelta. Toisinaan lehteen kuvattavat ihmiset yrittävät saada kuvat nähtäväkseen ennen julkaisua voidakseen itse valita mitä ruutuja hyväksyvät, mutta sille linjalle ei päivittäisessä uutistyössä voida mitenkään lähteä. Lehtikuvaajana en tieten tahtoen yritä esittää ketään rumana tai erityisen epäedullisen näköisenä, mutta ei myöskään ole mahdollista kuvata ihmistä juuri sen näköisenä kuin hän itse mieluiten itsensä näkee.

Muotokuvaus on sitten taas oma lajinsa, ja olen vuosien aikana päässyt näkemään miten hyvät ajatuksella ja taidolla otetut muotokuvat voivat toimia itsetunnon kohottajana. Kuvilla on siis suuri voima ja kannustan toki metstästämään itsestä niitä kuvia joissa kokee näyttävänsä tyrmäävältä. Siihen huippuotokseen on terapeuttista palata "rumapäivänä".

Samaan aikaan suosittelen lämpimästi katselemaan kauhistelematta myös niitä muka kamalampia ruutuja. Sinä olet sinä niissä kaikissa. Sinä olet sisältä ihan sama ihana ihminen riippumatta siitä millä kohtaa ilmeitäsi ja liikehdintääsi ikuistuit kuvatiedostoksi. Sinä olet ihana.

 

Ja se aiempi postaus samasta aiheesta löytyi siis TÄÄLTÄ.

 


Tags:
16 Comments
  • EmiliaMaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kirjoitat asiaa. Silti se oma ilme näyttää joka kerta tyhmältä valokuvissa. Oon jopa mennyt niin pitkälle asian kans että olen lakannut käymästä erään harrasteryhmän jutuissa, kun joka jumalan rissaus pitää laittaa internettiin kaiken kansan nähtäville. Sitten harmittaa kun niitä ”olen hikinen ja näytän tyhmältä” kuvia on pitkin ja poikin, vaikka tiedostankin että se on ainoastaan mun omassa päässä se ongelma. 

    Kummat on sun mielestä helpommin kuvattavia lehtikuvatyössäsi, miehet vai naiset? 

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mun näkökulmasta molempia on ihan yhtä helppo kuvata, mutta naisilla on paljon enempi se ”mä näytän aina kamalalta kuvissa” -ahdistus. Miehet ei ainakaan sano sitä niin paljoa ääneen eivätkä muutenkaan näytä niin paljon olevansa asiasta huolissaan.

      Ja mitä muuten tulee tuohon harrasteryhmän kuvien julkaisemisessa, niin kyllähän sellaisessa on ihmisellä oikeus sanoa, että ei halua olla julkaistavissa kuvissa. Harmi jos tuollaisen asian takia jää kiva harrastus.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Uskon, että tämä digikuvaus on armottomampaa vrt. filmikuvaukseen vielä parikymmentä vuotta sitten. Huomaa kun katsoo vanhoja albumikuvia. Silloin löytyi kaikenlaisia naamoja ja asentoja kuvista, koska koko filmi teetetettiin ja se maksoi ja piti ne vähemmän hyvät kuvatkin säilyttää. Nykyään hiotaan ja hiotaan naamaa ja asentoa varsinkin omakuvissa, huonommat helposti deletoidaan. Kuinkahan paljon sitä aitoa elämisen”kuvaa” nykyään tuhotaan kun halutaan mahtua johonkin ihanteeseen kuvissa? Jotenkin myös valokuvaus blogeissa, instassa tms. on usein liikaa täydellisyyttä/trendimaneereita tavoittelevaa verrattuna esim. IRC-Gallerian aitouteen. Voe aikoja!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Haha, toi on kyllä totta! Ne 24 paperikuvaa vaikka festareilta olivat kultaakin kalliimpia vaikka olivat huonosti valottuneita ja tyypeillä oli huonot ilmeet. 😀

  • nainen melkein 40v.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    viikko viikolta kuukausi kuukaudelta vuosi vuodelta käyn itselleni armollisemmaksi. niim vaikeaa kun se onkin mutta ehkä ajan kans opin hyväksymään itseni sellaisena kun olen. mieheni hyväksyy minut miksen siis itsekin hyväksyisi. minusta ei tule sen parempaaa ihmistä vaikka laihtuisin ihannemittoihin. sun tekstit ja kuvat saa inspiroitumaan ja ymmärtämään että mritä maailmaan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä ja yksi niistä olen myös minä. en missinmitoissa mutta rakastettu ja hyväksytty

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se on kyllä ihanaa miten ikä on tuonut itsellekin armollisuutta ja lempeyttä. En yhtään haikaile takaisin parikymppiseksi epävarmaksi itsekseni.

  • Jenna M
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olin juuri ollut kuvaamassa yhtä tapahtumaa ja kuvia jakaessani yksi tyttö pyysi poistamaan hänestä otetun kuvan, koska oli omasta mielestään siinä ruma. Itse en millään nähnyt häntä kuvassa rumana. Hän näytti itseltään ja oli selvästi tapahtuman tunnelmassa mukana. No kuitenkin poistin kuvan näkyvistä, mutta mietin silti, että miksi kaikkien kuvien pitäisi olla poseerattuja, muokattuja ja siloiteltuja, että olisi kuvassa kaunis. Olen itse opetellut ajattelemaan, että minun ei tarvitse olla aina täydellisen näköinen irl tai kuvissa, että olisin hyvännäköinen. Kuvan hassu ilme ei tee minusta rumaa (edes siinä kuvassa). Se tekee kuvasta vain ilmeikkään.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin, ihmiset on aina  itse itseään kohtaan kriittisimpiä. 

  • Haidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veera, sinäkin olet ihana ☀️ Tämän kirjoituksen olisi hyvä kaikkien teini-iässä kamppailevien lukea läpi…armollisuus itseään kohtaan, siinä se ydin on ❤️ Arvostan, kun otat tärkeitä aiheita blogissasi esille! Aurinkoista kesänjatkoa sinulle!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos samoin! 🙂

  • Ei-Leen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia. Ensin alkuun en edes tajunnut katsoa sillä silmällä, mitä eroa kuvissa on. Harva varmasti siis edes katsoo kuvia sillä silmällä, että kiinnittäisi huomiota ”huonoon” ilmeeseen. Kuva kokonaisuudessaan on merkittävämpi. Mutta kun rupesin tarkastelemaan kuvaparikavalkadiasi, löysin tarkoittamasi erot. Todella hauska ja samalla ajattelemisen aihetta meille kaikille antava juttu!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Näinhän se just on, että toiset katsoo ihan eri asioita kuin itse omista kuvista. Noi esimerkkikuvat nyt vaan oli tuollaisia mitä aika perinteisesti ihmiset itsestään tuomitsisi huonoiksi ilmeen tai vaikka asennon vuoksi.

  • Nelliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla olisi niin huikea kokoelma noita asukuva gone bad -otoksia että 😄😄 säästän ne pahimmat aina, että on mille nauraa!

  • Käyttäjä4901
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan huippujuttu, kiitos ja kuvapareille täydet pointsit!
    Juurikin itse poistelen kännykästä niitä epäonnistuneita omia kuvia = ihan oman näköisiä siis 😀

    Iloista kesäpäivää sulle!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvin kirjoitettu ja antoi ajattelemisen aihetta. Susta saa valokuvaajana tosi ammattimaisen mielikuvan :).

  • Ankri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos Veera tästä postauksesta, kyllä se on kummallista, miten kriittisesti sitä omiin kuviinsa suhtautuu, muka koskaan ei ole itsensä näköinen, punainen naama, kummallinen irvistys, jne. Pitäisi pikku hiljaa opetella armollisuutta otseään kohtaan, ei ne nuorena otetut kuvatkaan silloin olleet kummoisia, mutta näin jälkikäteen katsottuna ihan kelvolliselta ne kuitenkin näyttävät.

Post A Comment