Mitä hyvä itsetunto minulle tarkoittaa?

Yksi kysymys, johon mä törmään kerta toisensa jälkeen, kuuluu, että "miten sinulla on noin hyvä itsetunto?". Tämän kysymyksen on esittänyt lähes jokainen toimittaja, kun minua on haastateltu vaikka pukeutumista, bloggaamista tai vaikka kehopositiivisuutta sivuten. Saman kysymyksen esittää aina toisinaan myös joku lukija kommenttiboksissa. Ja joka kerta se kysymys jotenkin ihmetyttää ja hämmentää minua. 

Musta tuntuu, että se kysymys kuuluisi aukikirjoitettuna usein seuraavasti: "miten ihmeessä sinun kokoinen ihminen voi väittää pitävänsä itsestään, sehän on aivan epätavallista?" Tuntuu hassulta selittää ja perustella jotain itselle ihan itsestäänselvää asiaa, joka kuitenkin näyttäytyy monen muun silmissä epätavallisen luonnonilmiön kaltaisena. Mun mielestä paljon enemmän on ihmeteltävää siinä miksi niin moni ihminen ei pidä itsestään.

On hölmöä, että itsetunto liitetään tosi usein vahvasti ulkonäköön ja vielä tarkemmin siihen, että onko ulkonäkö ns. standardit täyttävää. Samalla erehdytään kuvittelemaan, että jos omaa kaikin tavoin yleisesti ihastellut piirteet ja näyttää supermallilta, niin se ulkonäkö sitten toisi automaattisesti hyvän itsetunnon. Itsetunto asuu korvien välissä, ei peilissä. 

Mulle hyvä itsetunto on sitä, että mä en keksi mitään syytä miksi mun pitäisi haukkua ja soimata itseäni. En ulkonäöllisesti tai muutenkaan. (Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö olisi toisinaan epävarma. Epävarmuuden tunteet liittyy mulla kuitenkin lähes aina osaamiseen ja tekemiseen, ei ulkonäköön. Tässä tekstissä nyt ajattelen asioita kuitenkin lähinnä ulkonäköön liittyvän itsetunnon kautta)

Hyvä itsetunto on sitä, että mä olen itse itselleni kaunis ja rakas ja viihdyn itseni kanssa. En mä mitenkään aktiivisesti itseäni ihaile ja pidä itseäni joka päivä häikäisevän upeana ja kauniina (mutta aina tasaisin väliajoin kylläkin), mutta tärkeempää on, että mä en todellakaan aktiivisesti, enkä edes tasaisin väliajoin, inhoa itseäni. En latele itselleni rumia sanoja ja haukkuja.

Mä en itse vaan osaa oikein tosissani ajatella, että mun ulkonäkö/koko olis elämässä joku ongelma. Mä mietin tosi monen asian suhteen, että ainoa ihminen, jota mun tarvii miellyttää, olen minä itse. Ja se koskee etenkin ulkonäköä ja pukeutumista. Aina löytyy joku, jonka mielestä "ruma tuommoinen siilitukka"/"liian lyhyt hame noin lihavalle"/"piilottaisit nyt paremmin nuo tissit"/"en kyllä todellakaan ees koskis tollaseen läskiin" jne jne. Aina.

Ihan saatanan uuvuttavaa olis elää elämäänsä koittaen miettiä, että miten olisin, pukeutuisin, käyttäytyisin, puhuisin, ettei vaan kukaan ajattele tai sano jotain pahaa. 

Mulle ulkonäköä koskevaa hyvää itsetuntoa on itse asiassa se, etten mä ajattele ulkonäköä kovinkaan aktiivisesti. Siis vaikka mä pidän tällaista tyyliin ja omiin kuviin keskittyvää blogia ja tykkään pukeutua kivasti, niin mä ajattelen ulkonäköäni aika vähän. Mä mietin sitä lähinnä tasan niinä hetkinä, kun näen itseni peilistä.

Meikkaaminenkin on pääasiassa sitä hetkeä varten, kun mä katson peiliin ennen lähtöä, sen jälkeen mä unohdan koko asian. Se on se pieni hetki, jolloin totean, että "ihan jees!" ja sen jälkeen mun ripsarit voi varista poskelle, ja meikkivoiteet pyyhkiytyä poikaystävän paidan olkapäähän ja mulla ei ole asiasta aavistustakaan.

Kun seuraavan kerran pissalla käydessä näen itseni vessan peilistä, pyyhkäisen sen levinneen maskaran pois poskelta, mutta olen todennäköisesti liian laiska alkaakseni korjailemaan meikkiä. Johan kaikki paikalla olijat ehtivät mut nähdä naama kiiltäen ja pandarenkaat silmissä ja hyvin viihdyttiin silti.

Minä siis hyvin harvoin ainakaan arjessa muistan ajatella sitä miltä näytän. Jotkut juhlat voi sitten olla eri asia. Jotenkin se mitä enemmän laittautuu aiheuttaa myös enemmän epävarmuutta. Onko se kampaus nyt edelleen hyvin, leviskö huulipuna ja onko sukkiksissa jo silmäpako?

Mä en myöskään useinkaan vertaile itseäni muihin, että mahdanko nyt olla lihavin henkilö näissä juhlissa tai 'apua mulla on enempi näppyjä kuin noilla mun kavereilla'. Minä olen minä enkä kukaan muu, ja mä haluan ympärilleni ne ihmiset, jotka pitää minusta sisältöni vuoksi.

En haluaisi ympärilleni ihmisiä, jotka saisin ulkonäköni ansiosta, jos sattuisin olemaan nätimpi ja hoikempi. Mä en vaan ajattele, että mun pitäis kelvata kaikille. Eihän kaikki muutkaan ihmiset kelpaa mulle! Jos mä en kelpaa jollekin ulkoisten seikkojen takia, niin se on ihan satavarmaa, että sellainen ihminen ei kelpaa mulle arvomaailmansa vuoksi.

Kiteytettynä siis mun itsetunto/hyvä fiilis itsestäni perustuu siihen, että A) mä en näe yhtään syytä miksi minä en itse voisi pitää itsestäni, minähän olen itse itselleni parasta mahdollista seuraa ja B) mä en hetkeäkään odota ja kuvittele, että mun tarttis kaikkia muita ihmisiä miellyttää. 

Ja kysymykseen, että mitä sille omalle huonolle itsetunnolle vois tehdä, mun eka ohje on, että yritä ihan ekana lopettaa se itsestäsi rumasti puhuminen. Ei se rakkaus välttämättä helposti tule, mutta koita lopettaa edes se aktiivinen inhoaminen ja kieltäydy puhumasta itsellesi rumasti. Ethän sä puhuis niin sun ystävällekään.


33 Comments
  • anonyymi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eiköhän se hyvä itsetunto lähde jo lapsuudesta. Kun on saanut tuntea olevansa hyväksytty omien vanhempien silmissä ja on kehuttu suloiseksi ja kauniiksi, niin kait sitä aikuisenakin uskoo siihen. Ihminen kun poikkeaa ”standardeista”, on liian pitkä/lyhyt/laiha/tukeva, saa herkästi kuulla kommentteja ympäröiviltä  ihmisiltä.  Jos ei ole lapsena saanut tuntea olevansa ainutlaatuinen, niin tuskin aikuisenakaan pystyy tuntemaan iloa olemuksestaan. Itse olin liian pitkä naiseksi. Kaikissa sukujuhlissa ”kiltit” sedät tulivat viereen kysymään ”kumpi meistä on pitempi” ja kyllä kaikilla oli hauskaa. Voi vain kuvitella miltä se tuntui 15-vuotiaasta. Kun pääsin ripille isoäiti kysyi: ”arvaa  miksi sinut tunnisti niin helposti kaikkien joukosta?” ” Kun punainen nenä loisti”, oli vastaus. Ihan kiva oli kuulla. Miten sitten rakentaa tältä pohjalta hyvän itsetunnon? 

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      On totta, että lapsuus ja sieltä saadut eväät vaikuttavat suunnattoman paljon. Mutta ei se ole ainoa asia joka vaikuttaa enkä myöskään suostu uskomaan, etteikö muka yksikään joka ei ole saanut hyvää itsetuntoa jo lapsuudesta saakka, pystyisi asiaa myöhemmin vielä parantamaan. Juu, ei kaikki kykene, mutta kyllä niitäkin ihmisiä on paljon, jotka ovat kyenneet korjaamaan asiaa vielä myöhemmällä iällä. Ei se lapsuus aina ja välttämättä määrittele koko loppuelämää.

      Ja en minäkään ole kommenteilta ja pilkalta välttynyt. Kyllä sitä on elämänsä aikana kummasti saanut kuulla pään aukomista ensin siitä kun olin kaikkia muita pienempi, sitten siitä kun oli liian pienet tissit ja myöhemmin vielä enemmän siitä kun on liian isot tissit ja ties vaikka mistä. 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan saatanan hyvä kirjoitus!!! KIITOS TÄSTÄ!!! (Anteeksi voimasana, mutta joskus on pakko.)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiroilu sallittu. 😀

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asiaa puhut. Äitini ja anoppini jatkuvasti vertailevat itseään muihin, joko halveeraamalla toisen tyyliä pukeutua, elää ja olla, tai sitten ”näennäisesti” minimoimalla itseään. Nyt vasta olen havahtunut tämän huomaamaan ja olen jo 40. Itselleni riittää juuri se, että saan olla kuten haluan ja annan muidenkin olla.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ääh, kuulostaa ikävältä. Mut onneksi olet kiinnittänyt asiaan huomiota, joten samaan puhetapaan lipsumista on helpompi välttää.

  • HPöllö
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Löysin tän sun blogin vasta muutama päivä sitten ja kirjoitat kyllä asiasta. Itse olen se reilusti ylipainoinen, persjalkainen, keski-ikäinen, ennen huonosta itsetunnosta kärsinyt nainen. Koulukiusattukin: isot tissit ja ”kumihuulet” = pussattavat kuulemma 🙂  – silloin vielä normaalipainoinen eli kiusattiin pelkästä kateudesta, olen tajunnut sen nyt. 
    Joku 15 vuotta sitten, kun päädyin nykyisen harrastuksen pariin, jossa ydinporukassa meitä on 2 naista ja 7 miestä ja meitä naisia kohdellaan kuin prinsessoja tajusin, että hitto,

    MÄ OLEN PARAS MÄ! 

    Aina kun tulee tilanne, esim. juhliin lähtö ja tuntuu, että ”mä näytän kamalalta näissä vaatteissa” tms. niin kaivan mielestäni tuon lauseen – ja että mua ei ole kutsuttu juhliin mun ulkonäön takia, vaan mun takia. Koska mä oon paras mä 😀 

    Mutta siitä huolimatta mua sylettää (kauniimmin sanottuna) kaikki iltapaskalehtien ”näin tiputat lomaläskit”, ”näin tulet rantakuntoon”, ”xxx teki sen muutoksen ja tiputti xx kiloa” ja blaa blaa blaa…. Kun ei muisteta sitä, että ihan kaikki läskit ei johdu ihan vaan pelkästä väärästä syömisestä ja liikkumattomuudesta – tai että se liikkumattomuus ei johdu ihan pelkästään laiskuudesta, kun siihenkin voi olla joku syy. Joku joka ei näy päällepäin. 

    Ett ei mulla nyt muuta. Kuin että Veeran tekstiin lisäyksenä, opettele se, että sä oot paras sä, kukaan ei voi sua korvata!

    Ja kiitti Veera, sun kirjoitukset on ihan huippuja  😀 

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Nimenomaan, sä olet maailman ainoo ja paras sinä! Ja tosiaan minäkin luotan olevani ystävieni ja läheisteni silmissä ihana ihan sisältöni vuoksi, joten helvettiäkö siitä, jos ei aina oo nuttura ihan nättinä. 😀

  • FunnyLady
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse olen joskus tuskaillut isoa nenääni, ryppyjäni ja muita ominaispiirteitäni😄olen tehnyt ihan listaa asioista jotka voisivat olla toisin. Ja tajusin ettenhän olisikaan sitten enää MINÄ. Juuri nämä asiathan kuuluvat persoonaani, siihen kokonaispakettiin josta löytyy paljon sisältöä😄Veeran kirjoitus oli todella hyvä ja tarpeellinen, toivoisin että kaikki naiset lukisivat sen! Nykyajan ulkonäkövouhotus on mennyt jo ihan sairaaksi. Siksi olisi tärkeää että me jotka olemme jotain oivaltaneet😊voisimme jakaa toisenlaista viestiä ympärillemme. Varsinkin lapsille ja nuorille jotka väkisinkin omaksuvat ajatusmalleja siitä mitä näkevät ja kuulevat. Mennään asia eikä ulkonäkö edellä ja pepun sijasta kannattaa treenata aivoja😄😄

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla on kans tuo ajatus, että en mä haluais oikein mitään muuttaa ulkonäössäni, kun sit ei tuntuis enää minulta! 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin paras kirjoitus Veeralta. Olen 60 ja en vieläkään ole sinut itseni kanssa: liian lihava, isot tissit, mitätön. Että tämä on raskasta taakkaa kantaa. Kiitos Veera!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Vaikka olis lihava ja isot tissit (kuten itse olen), niin ei se mitättömäksi tee!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hieno kirjoitus, Veera! Itse toimittajan töitä tekevänä tuli vaan mieleen , että miksi sulta kysytään tota kysymystä kerta toisensa jälkeen? Eihän keneltäkään fitness-pimultakaan kysytä, että miksi sulla on noin hyvä itsetunto? Ihan kuin se olisi jotenkin ihmeellinen asia, että pluskokoinen ihminen pitää kehostaan ja uskaltaa myös näyttää sen.

    Kiitos siis esimerkistäsi ja blogisi positiivisesta asenteesta. Keep up the good work!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No sitähän mä itsekin ihmettelen. Siitä tulee just toi olo, että on oletus, että lihavan naisen odotetaan olevan vain itseään säälivä ja inhoava ihminen, jonka hartain toive on kymmenien kilojen painonpudotus. Toimittajat toistavat sitten kysymyksillään ja käsittelytavallaan uiein näitä stereotypioita. Mulla on tästä aika paljon kokemusta. 😀 

  • Jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Just näin, tässä kirjoituksessa jokainen sana on asiaa! Itse koin myös lapsuuden, joka nyt ei ihan hirveesti jeesannut terveen itsetunnon kasvattamisessa ja yksi jos toinenkin elämän varrella tapahtunut asia on sitä yrittänyt heiluttaa vielä lisää. Mutta nyt kolmekymppisenä olen vaan päättänyt, että mua ei vaan voi määrittää menneisyydessä tapahtuneet asiat ja mulla on täysi lupa pitää itsestäni, olin minkä kokoinen ja näköinen tahansa. Mä olen myös luopunut tuosta ”olenko lihavin täällä”-ajattelusta ihan tietoisesti ja se on todella vapauttavaa. Tottakai yhä välillä tulee huonoja päiviä jolloin on mielestään ihan maan mutaa, mutta se oivallus on tärkeä, että sieltä pystyy juurikin sillä omalla itselle lempeällä asenteella itsensä nostamaan. Jos ei heti samana päivänä, niin sitten seuraavana. 🙂 Kiitos Veera, tällaisia kirjoituksia tarvitaan!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin, osa ihmisistä onnistuu jättämään menneisyyden asiat taakseen ja löytämään uusia tapoja ajatella vaikeidenkin asioiden jälkeen ja toisilta se ei taas onnistu. Mutta niin kauan kuin on edes vähän toivoa, että asiat voisi muuttua, niin kannattaa ainakin yrittää. Tosi hienoa kuulla, että sä olet onnistunut jättämään menneet taaksesi ja löytämään lempeyttä itseäsi kohtaan. Eikä se mitään jos välillä on paskempia päiviä, kun sit tulee taas väliin niitä parempia!

  • Seijuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pieni vinkinpoikanen; Älä välttämättä aina aukikirjoita sitä kysymystä sinun hyvään itsetuntoosi liittyen. Minä ihan vilpittömästi, ilman taka-ajatuksia kysyisin sinulta kuinka sinulla on niin hyvä itsetunto, kun tuntuu että useimmilla suomalaisilla ei ole. Nyt en siis kysy sitä, kun sain vastauksen 🙂 Minä olen sen kasvatusmallin tulos, että minä tai tekemiseni ei ole riittänyt äidilleni ja se on varmasti syönyt itsetuntoani. Siihen vielä tämän maailman luomat paineet ulkonäöstä ja menestymisestä, niin huonon itsetunnon soppa on valmis. Ihailen suuresti ihmisiä joilla on hyvä itsetunto ja pyrin sellaista kohti itsekin pienin askelin. Kiitos postauksestasi, se rohkaisee olemaan ylpeä itsestään ja rakentamaan hyvää itsetuntoa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kyllä mä tiedän, ettei se kysymys ole tarkoitettu aina noin kuten sen ”aukikirjoitin”. Mutta kyllä se myös toisinaan on tarkoitettu juuri niin. Etenkin silloin kun toimittajan koko jutun pointti on ollut, että ”veera on ylipainoinen, mutta uskaltaa SILTI pukeutua rohkeasti ja blaa blaa”, mikä on jotenkin niin nähty näkökulma.

  • kikka l.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kommentoin ekaa kertaa. Kaikki, mitä ajattelin sanoa, onkin jo edellä tullut ilmi. 

    Blogisi on ihan huippu, onneksi sen löysin. Olen 60 plus iältäni, mutten mieleltäni ihan. Ja myöskään  en omasta laiskuudestani tai välinpitämättömyydestäni lihonut . Ihailen tyyliäsi, suhtautumistasi tyyliin, vaatteisiin ja tekemisiin yleensä, sinulla on tervettä järkeä ja elämäniloa niinäkin päivinä, kun ei mikään huvita. Ainakin postauksissasi . 

    Olet kaunis, kasvoiltasi ja kropaltasi ja jotenkin mistutat tytärtäni, joka on minulle tärkeä ja paras ystävä .

    Kiitos blogistasi !

  • Ainoan lapsen syndrooma?
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla ainakin vaikuttaa tosi paljon äitini. Jos tällaiselle keski-ikäiselle joka kerta huomautetaan että ”oletko lihonut/oletko vähän laihtunut” niin se vaikuttaa yllättävän paljon. Silloin joskus nuoruudessa kun välillä oli jopa kokoa 32/34 niin ei kuitenkaan kehuja paljon tullut. Vähintään hiukset oli väärin leikattu. Jos olisi sisaruksia niin tapaisin häntä todellakin harvemmin. 

    Yleensä kuitenkin itsetuntoni riittää mutta aina joskus kuuluu päästä ääni ”oletko nyt ihan varma että tuo sopii”. No, kunhan ovat puhtaat 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Koitapa joku kerta kerätä rohkeutta ja kysäise äidiltäsi, että miksi hän kokee niin tärkeäksi sun painosi vahtaamisen. Saattaa olla, että se on vaan niin automaatio hänellä sellainen tapa puhua, että kun joutuu selittämään miksi niin tekee, niin saattaakin jotain päässä naksahtaa. Ei toki välttämättä, mutta kannattaa yrittää.

  • KastehelmiB
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeaa, että sinulla on rohkeutta olla oma itsesi, toisin kuin monella muulla suomalaisella. Meihin varmaankin nuorena istutettu tuo kelpaamattomuuden leima ja vertailu muihin samanikäsiin. Vanhemmat tekevät tätä varmasti tahattomasti. Sen lisäksi toisen ihmisten arvostelu on niiiin yleistä – miksi? Miksi emme kelpaa sellaisina kuin olemme.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      niin, moni vanhempi siirtää huomaamattaan niitä itse oppimiaan vertailun ja väheksynnän malleja. Se on surullista.

  • päivittäin blogisi tsekkaava
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aurinkoista nimipäivää!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos! 🙂

  • Itsetunto paennut?
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos kirjoituksestasi. Kyynelsilmin sen luin ja totesin, että olet erittäin oikeassa. Minulla on Sinulta paljon opittavaa.
    Itse olen ikuinen suorittaja. Opiskelen, etenen uralla, haluan näyttää kokoajan…itselleni, niin kaiketi. Silti se piste ei täyty ehkä koskaan, sillä peilistä minua katsoo aina keski-ikäinen, lössähtänyt ja väsynyt perheenäiti, jonka kehonkuva on häpeän ja nolostumisen täyttämä. Kokemus on syvällä, tosi syvällä.
    Saan blogistasi paljon rohkeutta. Olen uskaltanut rikkoa rajoja, ja saanut kehuja. Ylitän niitä ihan pieniä esteitä joka päivä, olen päättänyt. Joskus haluan katsoa peiliin ja sanoa sinne että hei okei, aika cool mimmi!
    Kiitos blogistasi. Olet upea,rohkea ja taitava.

  • Pikkutalon Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuule ihanainen, oot niin oikeassa ja kirjoitat kauniisti asian julki. Mä oon jo 52 vee ja oppinut jo ajat sitten rakastamaan itseäni ”karvoineen päivineen”. Elämä on huikean paljon hauskempaa kun tarttuu hetkeen ja nauraa ne ripsivärit poskille 🙂 Kivaa viikonloppua Veera!

  • Sipriina80
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon pitkään seurannut sun blogia ja jälleen yks parhaista teksteistä. Oon itse paininut tämän itsetunto asian kanssa koko ikäni ja vähitellen löytänyt keinoja hyväksyä itseni juuri tälläisena kuin oon. Ja sun blogin seuraaminen on kyllä auttanut siinä. Nyt kiinnostais vielä tietää mistä toi ihana mekko on?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mekko on Ellokselta, mutta jo pari vuotta vanha. Tänä vuonna on ollut saman tyyppistä mekkoa siellä mustana ja roosan värisenä.

  • Johanna12
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva kirjoitus, Veera! Onko toi lumilaukku m-kokoinen? Ihana!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo, mielestäni tää on M-koko. Olen ostanut kirpparilta, joten ei ollut vertailukokoja vierellä, mutta Googletuksen perusteella sanoisin et M. 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon tähän aikaan varmaan liian väsyny saamaan ulos mitään järkevää, mutta kun nyt kerran tässä olen ja juuri tän tekstin luin niin pitää nyt samantien sanoa, mitä on sanottavaa. Taustoitan sen verran, että tulin suoraan Milla Grönmanin tube-videon katsottuani lukemaan just nimenomaan tätä tekstiä. Ite oon 18v keskimittainen ja sopusuhtainen nuori nainen ja varmastikin suomenmaassa harvinainen tapaus, sillä ulkonäköön liittyviä itsetunto-ongelmia ei mun päähän mahdu. Se on yks paskan maku, mitä joku muu aattelee siitä, miltä mä ny taas näytän. Mitä enempi vieroksuvia katseita ja pahoja mulkaisuja ”mikä stana *tuo* on” sitä enempi mulla kääntyy naama virneeseen ja halu näyttää just näin oudolta ja olla just näin outo vaan vahvistuu 😎 Mua ei koskaan oo kersana tai teininä kehuttu ulkonäöllisesti, enkä piittaa kehuista vieläkään, jos joku tykkää niin kiva, mut emmä sitä varten tältä näytä. Mä elän täällä itseäni varten, mä näytän tältä itseäni varten, mun on ihan jees olla näin niin sillon mä oon näin, eikä kukaan tai mikään pysty vaikuttamaan mun valintoihin siinä asiassa miltä mä näytän (tietty ny asiakaspalvelutyössä pitää vähän miettiä, ettei ihan autoremppanaamalla yritä asiakkaille myyjänä hymyillä jne. nämä asiat erikseen). Mä toivoisin, että muutkin pystyisi samaan, mihin ite pystyn. Kokemuksesta tiedän, että ei tää helppoa ole, mutta ehdottomasti sen arvoista! Se on uskomattoman suuri vapauden tunne, kun ei tartte miettiä mitä muut aattelee ja mä toivoisin, että joka ikinen ihminen vois kokea saman tunteen! Se on vaikeeta ja vaatii työtä, mutta se on ehdottomasti sen arvosta! Tsemppiä kaikille, jotka painii itsetunto-ongelmien kanssa! Olitte te sitten pieniä, suuria, lyhyitä, pitkiä, laihoja, lihavia, nuoria, vanhoja, mustia, valkosia, harmaita tai keltasia, ni kun te vaan ootte te niin se riittää! Mä elän itselleni. Elä sä sulle itsellesi. Sä riität just tollasena, kuin oot! ❤

    Ps. Lisää höpinöitä oman blogin puolella; http://somethingdeadinlife.blogspot.fi/?m=1 saattaa olla siellä vähän selkeämpää tekstiä, käykää lukemassa, jos kiinnostaa oon siellä yrittänyt vähän paremmin sanoa omia ajatuksia julki ja en tiä jos siitä jotain tsemppiä jollekulle ois (: eipä mulla muuta paitsi niin tietty totta kai pitää sanoa, että tosi upeasti ja vahvasti kirjotettu 👊 tästä aiheesta ei koskaan voi puhua liikaa!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos pitkästä kommentista! Kuulostaa just hyvältä ja tasapainoiselta sun suhtautuminen. Minäpä käyn kurkkaamassa sun blogia myös! 🙂

Post A Comment