04.09.2017 Arkikuva 32/52 – Takkujen taltutusta

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Olen tainnut mainita, että olen maailman laiskin hiustenharjaaja. Menee helposti aina 2-3 viikkoa koskematta kuontaloon harjalla tai kammalla. Syy on yksinkertaisesti se, että harjaamattomana hiukset pysyy paljon paremmin nutturalla ja tötterö on paljon muhkeamman ja kivemman näköinen. Niinpä pyöräytän tukan yleensä kiinni jo kosteana katsomatta edes hiusharjaa päin.

Kun tuota toistaa tosiaan vaikka kolme viikkoa, niin aletaan olla jo siinä tilanteessa, että karvakasa alkaa jo muodostaa aloittelevia rastapaukkuja ja siinä vaiheessa on jo ihan pakko tarttua selvityssuihkeeseen ja harjaan, jos ei halua joutua luopumaan jo kohta koko tukasta. 

Aina ei oma kärsivällisyys riitä tähän operaation, joka kestää helposti parikymmentä minuuttia, kun hiukset on käytävä läpi pieni osio kerrallaan. Onneksi apu löytyy läheltä. Muru on sitä paitsi paljon hellempi harjaaja kuin minä itse, joten takut saavat kyytiä kevyesti ja kivuttomasti.

Hän yritti mulle kyllä kovasti ehdottaa, että voisin koittaa ottaa tavakseni harjata hiukset tästä lähtien edes pari kertaa viikossa. Mä puolestaan mietin, et pitäiskö ajaa vaan kaikki pois, kun tuntuu tukasta huolehtiminen olevan itselle niin mahdoton ajatus. 😀

Kun nyt pitkästä aikaa tuli takkukasa setvittyä, niin tulikin pitkästä aikaa taiottua tukka jollekin muulle mutkalle kuin nutturalle. Kun kosteana kiinni laitetut hiukset tänään avasi, oli tilalla kivat kiharat joista syntyi kolmen pinnin avulla näin kiva kampaus.