Syksyn imartelevin mekko piilottaa kaikki virheet

Pukeutumisoppaat ja -neuvojat käyttävät usein sanaa imarteleva. Sillä tarkoitetaan vaatetta, joka optisesti huijaa kantajaansa lähemmäksi yleisiä ihanteita. Etenkin vaate, joka häivyttää vatsamakkaroita ja alleja, korostaa vyötäröä, pidentää sääriä tai kaulaa ja saa vartaloon edes hieman tiimalasin mallia, on imarteleva vaate parhaimmillaan.

Kaikista onnistuneimmaksi vaatevalinta koetaan yleensä silloin, kun voidaan todeta sen ”kadottavan ainakin viisi kiloa”. 

On hyvä olla tietoinen, miten erilaiset vaatteiden leikkaukset ja mitat käyttäytyvät omalla vartalolla. Niitä voi hyödyntää silloin, kun haluaa, mutta ei niistä ”kavenna, häivytä, korosta” -mantroista kannata itselleen vankilaa tehdä. 

Tämän Junarosen pitsimekon kohdalla voisin nyt kuitenkin todeta, että tämä taitaa olla juuri sellainen imarteleva mekko, jonka tiukimmatkin pukeutumisneuvojat ehkä kaltaiseni omenavartaloisen lihavan naisen päälle hyväksyisivät. 

Sillä tämähän taikoo lähes kaikki kaameat virheet piiloon. V-mallinen pääntie saa kaulan näyttämään pidemmältä, juuri polveen ulottuva helma tuo sääret esiin, mutta peittää juuri sopivasti pattipolvet. Mekon malli hieman kellotettuine helmoineen tekee suoraan keskivartaloon hieman illuusiota mutkasta ja häivyttää pömpöttävän vatsan ja sen makkarat. Kaksoisleuka tosin jää edelleen näkyviin. Onks nyt kriisin paikka?

Kaikesta huolimatta mä tunnustan kyllä edelleen tuntevani kotelomekot enemmän omakseni, vaikka ne näyttävätkin keskivartalon huomattavasti realistisemmin. Mutta tämän Junarosen pitsileningin hankin täydelliseksi työmekoksi vanhan jo kulahtaneen ”hautajaismekkoni” tilalle. 

Tällä mekolla voi tyylin puolesta kuvaajana mennä niin häihin kuin hautajaisiinkin ja joustavan materiaalinsa ja riittävän helman pituutensa vuoksi se on mukava työskennellessä. Tiesin kokemuksesta mekon hyväksi työvaatteeksi, sillä minulla on saman mallinen mekko sinisenä ja hihattomana. 

mekko – Junarose / kengät – Wonders / korvikset – Viaminnet (saatu)

Eilen uusi duunikolttu pääsikin ensimmäistä kertaa käyttöön, kun suunnattiin toimittajan kanssa Satakunnan AMK:n uuden kampuksen avajaisjuhliin keikalle. Kun tiesi vieraiden juhlivan iltapuvuissa, ei itsekään halunnut mennä paikalle ihan hirveän arkisena. Tämä look mukavine korkkareineen oli mielestäni ihan justiinsa passeli.

Monenlaiselle vartalolle sopivaa, imartelevaa jaa mukavaa monen tilaisuuden mekkoa halajaville tässä olis siis yksi hyvä vaihtoehto. Leninkiä on tällä hetkellä Junarosen nettikaupassa mustana ja tummanvihreänä. Mustana mekkoa saa myös ainakin Zalandolta, mistä omanikin tilasin. Minulle 48 kokoiselle tästä meni koko M.

Jos oikein muistan ajankohdan, niin lokakuussa pitäisi myyntiin tulla vielä sähän punainen versio. Sen voi tsekata päälläni tästä postauksesta. 

PS. Noita maailman mukavimpia korkkareita on vielä muutama koko Booztin alessa!


6 Comments
  • PiP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi nätti mekko! Pakko vaan sanoa, ettei mekko toimisi ollenkaan tällaiselle paljon hikoavalle hiostavan materiaalin ja käsipesu-ohjeen takia. Malli on kyl upea!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä en ole kokenut tota hiostavana vaikka tuollaista keinomatskua onkin. Mutta toki asia voi olla eri, jos on tosiaan lähtökohtaisesti kova hikoilemaan. 

      • Terhi_
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        En ole kova hikoilemaan mutta polyesterin koen hiostavaksi. Toki.. hintaahan mekolla olisi ainakin tuplasti, mikäli se olisi jotain luonnonmateriaalia 🙁

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei tuo näyttänyt kirjoitusvirheitä peittävän.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo, kun se mekko, joka ois korjannut nekin, maksoi moninkertaisesti, eikä mulla ollut varaa kuin tähän.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikka se ei ole mikään itseisarvo näyttää laihalta, niin kyllä juurikin eniten siltä ja makeelta ja kauniilta näytät kotelomekossa! Antaa kurvien näkyä!

Post A Comment