Me too – Ahdistavia hetkiä elämästä

1. Mies työntää kätensä jatkoilla nukkuvan naisen reisien väliin ja ihmettelee heräävän tämän suuttumusta, ”no kuitenkin haluut.”

2. Baarin tungoksessa mies puristaa ohi kulkevan naisen pakaraa.

3. Tanssilattialla miehet piirittävät naisen ja yrittävät hieroa etumuksiaan häntä vasten.

4. Mies lähettää tuntemattomalle naiselle somessa kuvan sukupuolielimestään ja kysyy ”osaaksä ottaa suihin?”

5. Mies livahtaa tiskin taakse myyjän kääntyessä häneen selin ja puristaa naista takapuolesta.

6. Metrossa mies tuijottaa vastapäätä istuvaa naista ja kaivaa elimensä näkyville.

7. ”Kyllä suhun vois tulla”, ilmoittaa vieras mies jonossa edellään olevalle naiselle. 

 

Somessa kiertänyt #MeToo -haaste sai meidät naiset kertomaan, jos olemme joskus joutuneet seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Yksi MeToo ei todellakaan riitä kertomaan siitä häirinnän määrästä, mitä monet meistä ovat joutuneet kokemaan. Ei se ole yksi taikka kaksi harvinaislaatuista tapausta. Se on esimerkiksi kaikki nuo yllä luetellut tilanteet ja kymmeniä ja kymmeniä muita päälle. 

Tuon listan joka kohdassa nainen olen minä itse ja toisten ihmisten koskemattomuudesta ja itsemäärämisoikeudesta piittaamaton kuvottava tyyppi aina eri. Ja niitä on paljon. Ne on asiakkaita, puolituttuja, ventovieraita. Ne on nuoria, vanhoja ja keski-ikäisiä. Ne on humalaisia ja selvin päin olevia. Ne on ällöttäviä ihmisiä.

Että joo, minä myös. Mutta sen sijaan, että kerrotaan olevamme seksuaalisen häirinnän kohteita ja uhreja, voitaisiin ennemmin kertoa millaiset ihmiset ja millaisissa tilanteissa toisia näin ahdistelevat. Ne tarinat ehkä yllättäisivät enemmän kuin se, että nainen kertoo joutuneensa häirinnän kohteeksi. Ei seksuaalisessa häirinnässä ole kyse kohteesta, vaan siitä kuka päättää niin tehdä.

Ei minua tai sinua ole seksuaalisesti ahdisteltu siksi, että minä olen nainen tai koska olen ollut väärässä paikassa väärään aikaan väärin pukeutuneena. Mikään noista ei ole syy seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutumiselle. Ainoa syy siihen on se, että maailmassa on lukematon määrä häiriintyneitä ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä. 

 


Tags:
7 Comments
  • Kirsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt osuit asian ytimeen!!

  • Muutama
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    -noi sun tissit.. ne on kuin ilmapallot (esimies)
    -baarissa takapuolten puristelua ja mainittua hinkuttamista (tuntemattomia miehiä)
    -pornopätkän lähettelyjä facebookin messengerin kautta (entinen opiskelukaveri jonka kanssa oli vaihdettu viestejä)
    -stringien vetäminen ylöspäin jonka jälkeen voitiinkin yrittää käpälöintiä muualta (tuntemattomat miehet jotka kävelivät mun takana)
    -viheltelyä perään (tuntemattomia miehiä)
    -tisseille keskustelua (tutut miehet)
    – *naureskellen* onks joku raadellu sun rinnat (nuoruuden ajan kaveri kysyi kun 16-vuotiaalla minulla oli ”raskaus”arpia rinnoissa)

    Muutaman mainitakseni..

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nämä ovat kuitenkin usein sellaisia kahdenkeskisiä ikäviä asioita jotka jäävät usein muilta huomaamatta, se antaa myös naiselle mahdollisuuden väärinkäytöksiin miehiä kohtaan. Itse en erityisemmin pidä tällaisesta joukkohysteriaa muistuttavasta toiminnasta twitter jne julkisuudessa ainakaan siten että aletaan nimetä ihmisiä siinä on aina se mahdollisuus että teloitetaan syytön ilman oikeudenkäyntiä kostoksi katkeruudesta tai silkasta väärinymmärryksestä joissain tapauksissa yms ja huomataan sen jälkeen että tulipa teloitettua syytön tai jos asenne on se että kaikki miehet ovat syyllisiä niin sitten ehkä ei edes huomata. Täytyy kuitenkin muistaa ettei häiriintynyt käytös ole pelkästään miesten ominaisuus, vaikka luultavasti miehillä on enemmän vallankäyttäjinä mahdollisuus myös tuon kaltaiseen vääränlaiseen vallankäyttöön. Sinänsä asia on hyvä nostaa framille yleisellä tasolla jos naisista tuntuu että heillä on tuon kaltaisia ongelmia kanssakäymisissään miesten kanssa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lähtökohtaisesti eriarvoisuudelle ollaan sokeita.

    Harkimo ostaa pojalleen kalliin tutkinnon yliopistosta amerikasta.
    Näihin menevät yleensä öykkärit, joilla takana häirintää ja öykkärismiä joukkuejengin kanssa.

    Miljardeja verorahaa lajeihin, joissa puitteet tehdään verovaroin ja rahoitus tulee kuntien tytäryhtiöistä, ja jotka simuloivat sotaa, joiden parissa suurin osa väkivsltaisista sovuinisteista viihtyy, ja joissa nainen ei koskaan voi olla yhtä hyvä ruumiin kokonsa vuoksi, toisin kuin lajeissa joissa jokainen liikuttaa omaa kroppaansa ilman muita elementtejä ja jotka edistävät rauhaa, ei väkisin toisen puolelle menemistä.

    Paljonko tuhottuja elämiä ja ruumiita näillä edelleen koululuokissa ja yhteiskunnassa ravintoketjumme huipuilla, kun muiden arvojen kuin väkivallan ja mylvinnän luulisi vetoavan ihmisiin.

    Mutta ei

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jotkut annetaan ilmi helpommin kuin jotkut toiset.
    Niin kauan kuin ei ammuta alas valheellista kuvaa yleensä varakkaista öykkäreistä, joilla on iso jengi takanaan, kaikenlainen väkivalta jatkuu, tuhoa ja masennusta ja itsemurhia koska eihän veli todellakaan veljeö ilmianna.

    Aivan kuten oliver stone joka ensin puolusti weinsteinia mutta kun näki että uhreja on liikaa, vaihtoi puolta.

    Mutta jos uhreja olisi ollut vähemmän/ yksi, syylllinen olisi ollut joku muu kuin weinstein

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hienoa eduskunta ja kirkko, lakihenkilötkin ottavat osaa.
    Vielä kodit mukaan rajojen asettamiseen.

  • Pelmis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen myös syyllistynyt viipyilevään katseeseen kun olen nähnyt uskomattoman kauniin naise. Viimeksi Tampereella lauantaina 20.1.2018 Aplodi kulttuuri myymälässä. Katseemme viipyi toisissame mutten uskaltanut kommentoida etten syyllisty seksuaaliseen ahdisteluun. Nyt jo harmittaa kun oli NIIN kaunis nainen.

Post A Comment