Arkikuva 37/52 – Tämä 2 € hätävararuoka löytyy kaapistamme aina

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Mitä teillä syödään silloin, kun on niin kiire, ettei ruoanlaitolle ole juurikaan aikaa? Tai niin kauhea väsy, että ei vaan kiinnosta pilkkoa, kuullottaa, keittää, paistaa, höyryttää… 

Meidän taloudessa noita hetkiä varten löytyy jääkaapista lähes aina paketti joko Pirkan neljän juuston ravioleja tai Rainbown juusto tortelloneja. Näistä alle kaksi euroa maksavista pakkauksista riittää juuri sopivasti kahdelle ja pitkän säilytysaikansa vuoksi sopivat hyvin ns. hätävarasäilöttäväksi. Hädän tullen kattila liedelle ja n. viiden minuutin päästä on jo pöperöt haarukassa. 

Ihan kuiviltaan ei noita pastakikkareita toki viitsi syödä, joten tortelloni tai ravioli -paketin lisäksi jääkaapistamme löytyy näitä ei jaksa, ei ehdi -hetkiä varten myös purkki jotakin pestoa sekä palanen parmesaania. Tänä iltana suosikkihätävara nautittiin arabbiatta peston kera. 

Ihmettelin muuten, että miksi ihmeessä ne on pakkauksen mukaan tortelloneja eikä tortellineja. Wikipedia sen kertoi: ”Tortelloni are stuffed pasta, the same shape as tortellini, but larger” Opinpa siis jotain uutta tänäkin päivänä!

Arjen vähän väsyneistä tunnelmista kertonee myös se, että viikko alkoi mukavasti sillä, että menin aamulla töihin vain huomatakseni olevani viisi tuntia etuajassa. Se oli sittenkin iltavuoro! 

Huomenna ehkä jo vähän virkeämpi päivä. Jos menis ihan oikeaan aikaan töihin ja illalla kokataan sienirisottoa. Se ei synnykään ihan viidessä minuutissa.


Tags:
27 Comments
  • Juustojuustolla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Neljän juuston raviolit ja parmesaanit päälle. Oops, aikamoinen kovan rasvan vitamiiniton kaloripommi.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin, onneks kukaan ei työnnä tätä sinun suustasi alas,  vaan voit ihan rauhassa syödä ihan joka ikisellä ateriallasi täysipainoista kaikkien suositusten mukaista vitamiinirikasta vähäkalorista ruokaa. Oon tosi iloinen sun puolesta!

      • Maikkuli
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Kannattaako tuosta nyt Veera nyt ottaa hernettä nenään? Antaa toisen terveysintoilla! 🙂

        • Veera
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Enemmän kuin tuo ”terveysintoilu” mulle pukkaa hernettä nenään tää ainainen ”menikö herneet nenään” -kommentointi. 😀

          • Vierailija
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Mitäpä jos ihan ohjeistaisit mitä täällä saa kommentoida ettei neiti hermostu? 

          • Veera
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Tai jos joku ohjeistas että mitä mä saan vastata kommentteihin, niin ettei täällä joku aina hermostu.. 😀
            Ai niin, menikö se niin että ”kiitos palautteesta”?

          • Vierailija
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Ihan samaa ajattelin kirjoittaa! Aika nokkiinsa ottava bloggaaja tuntuu olevan.

          • Veera
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            😀

          • Vierailija
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Annatko sä ikinä Veera olla tai myönnätkö ikinä, että tosiaan, taisinpa tällä kertaa vähän ylireagoida? Pitääkö aina hyökätä tai näpäyttää? 

          • Veera
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            Taidan just tässä kohtaa antaa olla. 

  • anonyymi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oih, tunnustan, näitä tuli syötyä kun vielä pystyin syömään vehnää 🙂 Itseasiassa tuorepastaan en reagoi niin voimakkaasti. Onhan siinä proteiiniakin, jos on munaa mukana taikinassa. Ja jos yhtään jaksaa pilkkoa, niin tomaatti ja oliivit sopii tähän raakana tai pikkusen lämmitettynä. Myös sipuli, valkosipuli ja pinaatti paistettuna. Mut se on jo ruoan laittoa 😁

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo, näitähän voi tuunata vaikka miten, mut se on tosiaan jo ruoanlaittoa, jos alkaa jotain pilkkomaan. 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

     Minne on kadonnut perinteinen hätävararuoka hernekeittopurkki, palvuliha ja kunnon ruisleipä tai maksalaatikko rusinoilla herkkua vaikka lämmittämättä ja viihdyttää vielä pitkään syömisen jälkeenkin

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      On meillä kyllä kaapissa aina hernekeittoakin! On todellakin hätävararuokien klassikko. Jalostajan hernari on suosikkini.

  • Sohovaperna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Antakaa nyt hyvät ihmiset kanssaihmisten blogata ja syödä. Ihan noin yleensäkin. Ketä varten lukijat sädekehäänsä kiillottavat?

  • Aa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    #ruokarauha ei vissiin koske bloggaajia. 😉

    Meillä arjen pikaruokia ovat joko pikanuudelit ja purkkitonnikala, tai äärettömässä kiireessä avoimen jääkaapien edessä seisten syöty rahka tai proteiinipudding. Aiemmin vastaavaa verensokerin pikaelvytystä näytteli suklaapatukka, mutta kun pari kertaa on tultu metsästä melkein nelinkontin kun sokerit romahtikin yhtä nopeaan kun nousi, niin on opittu tavoille… Jatkossa tavoitteena on opetella pika-annospuuroihin, ne on vielä vähän parempi ratkaisu.

    Joskus ruoka vaan ei ole mitään sielun ravintoa vaan pakollinen paha. Siihen tuo raviolimättö olisi aika luksusversio.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Juu ei  koske ei. 😀

      Mä vetelen pikapuuroja lähinnä aamuisin. Tai siis aina silloin harvoin kun saan itseäni hetkeksi niskasta kiinni ja syömään ylipäätään aamiaista. Mut voisi kyllä hyödyntää muuhunkin aikaa vuorokaudesta hätätilanteessa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niitä tilanteita varten löytyy purkki hernekeittoa 0,59€.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Toimii. Joskus tulee ihan varsinainen hernarihimo.

  • pii#
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun hätävara on Kokkikartanon lohikiusaus. Yleensä en voi sietää kiusauksia. Tämä on tajuttoman hyvää, vähän kallis, tarpeeksi iso kahdelle eli 700g.
    Siihen en sentäs taivu, että söisin kylmänä suoraan rasiasta, kuten eräs kanssamatkustaja junassa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Yyh, vähän turhan ankealta kyllä kuulostaa toi kylmänä syöminen. 😀

      Mut Kokkikartanon pöperöt on kyllä varsin syötävää kamaa valmisruoaksi! Oma suosikki on tomaatti-vuohenjuustokeitto.

  • Lillitys
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eikö olisi parempi deletoida nuo asiattomat kommentit. Nehän ei vie keskustelua mihinkään suuntaan, eikä asiattomuuksile tarvitse antaa tilaa julkisuudessa. Hyvät safkat, hyvä blogit. Kiitos siitä.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä en haluais laittaa päälle kommenttien esivalvontaa. Ja kommenttien deletoiminen niiden jo ehdittyä näkyviin tuntuu aika tympeältä. Mutta mutta, katsotaan nyt..

  • PiP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun pikaruokaa on munakas, jonka päälle voi heittää jääkaapista tähderuokien / juustojen loppuja. Ja tietty pakasteesta löytyy aina pizzaa hädän hetkeä varten 😉

  • Aniii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nuo Pirkan neljän juuston raviolit oli ihan vakihätävararuoka meillä, kunnes raskaana ollessani erään kerran niitä yhden yön yrjösin ylös. Ei pysty enää, alkaa tehdä pahaa jo ohi kävellessä kaupassa. Jännä, miten tuommoiset asiat iskostuu päähän ja hyväkin ruoka muuttuu ihan hirveäksi.

  • Marjo k
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näitä pystyy muuten pakastamaan myös, siis ei keitettyjä 😉

  • Sariska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olipa kiva vinkki, en ole itse näihin törmännyt. Kiitos kun jaoit siis! Hernekeitto on kaikille varmasti tuttua halpaa hätävaraa, mutta käy se tylsäksi jos joka kerta hätävarana joutuu samaa sapuskaa vetämään! Joskus mietin miten jotkut edes viitsii nähdä kommentoimisen vaivan jos ei tykkää 😀

Post A Comment