Korissa keskikaljaa ja keinonahkahame – vaateostoksilla marketissa

”Ollaanko me nyt virallisesti keskimääräinen keski-ikäinen pariskunta, kun ostettiin molemmille vaatteita maitokauppareissulla Prismasta?”, tuumaili mies katsellessaan ostoksiamme viime viikonloppuna. Kyllä rakas, me myös katsomme yhdessä visailuohjelmia emmekä tunnista lainkaan nuorisomusiikkia esittäviä artisteja. Että ei tässä enää nuoria eikä hurjia olla.  

Suomen Tekstiili ja Muoti ry tutki suomalaisten ostokäyttäytymistä vaateostoksilla ja kävi ilmi, että eniten kolme suosituinta vaateliikettä ovat H&M, Dressman ja Prisma. Jälkimmäisin oli toisena listalla sekä miesten että naisten keskuudessa. Kaiken kaikkiaan markettien osuus ostopaikkana korostui etenkin keski-ikäisissä ja vanhemmissa kuluttajaryhmissä. 

hame – House, Prisma / pusero – Marks & Spencer (saatu) / kengät – Wonders / korvikset – Mine Güngör

Itse en ole ihan hirmuisesti Prisman tai Cittarin vaaterekkejä kolunnut ihan vain siitä syystä, että käyn marketeissa ylipäätään todella harvoin. Asumme ihan keskustassa, joten ruokakaupassa tulee käytyä jalkaisin muutaman korttelin päässä. Porin Puuvillan myötä on tullut käytyä kyllä aiempaa enemmän Citymarketissa, kun se on ihan SK:n toimitusta lähellä. Mutta eipä niillä lounaanhakupiipahduksilla ole pajonkaan ehtinyt vaatevalikoimaan perehtyä. 

Moni ehkä kokee, että siinähän se on kätevä samalla kauppareissulla hankkia kaikki vessapaperista ja juustosta vaatteisiin. Itselleni isot marketit ovat kuitenkin olleet ruokaostoksten lisäksi enemmänkin paikka ostaa kodintarvikkeita. Sieltä on hyvin voinut lähteä mukaan uusi piirakkavuoka tai pussilakana, mutta vaatteiden sovittelu on mielestäni sen verran työlästä, että harvemmin sellainen tulee mieleen siinä ruokaostoslistaa lukiessa.

Viime viikonloppuna satuttiin kuitenkin olemaan Prisman suunnalla käymässä, niin mentiin pitkästä aikaa sinne tekemään ruokaostokset, eikä ollut mihinkään kiire. Vaateosaston kohdalla mieleeni tuli televisiossa pyörinyt Prisman juhlamekkomainos ja halusin tsekata nuo sametti- ja pitsimekot ihan livenä. Vaikuttivat varsin päteviltä!

Silmiin osunut -20% alennus kaikista vaatteista kannusti sitten silmäilemään tarjontaa vähän tarkemminkin. Eikä sieltä tyhjin käsin lähdetty. Ostoskoriin ladottiin maidon ja leivän lisäksi farkut Tommille ja keinonahkahame minulle. Hintaa hameelle jäi vain reilut parikymppiä. 

S-ryhmän oman House-merkin hameesta oli kokoja XXL:n saakka ja tuon suurimman koon itselleni nappasin. Nyt hametta pidettyäni aloin kyllä miettimään, että olisko se XL sittenkin mahtunut. Silloin sovittaessa kyllä tuntui, ettei ihan meinannut vetskari mennä pienemmästä kiinni ja nopealla sovituksella tämä isompi tuntui passelilta. 

Liekö sitten ollut sovittaessa joku extraturvotuspäivä, kun nyt tämä XXL meinaa vähän pyöriä päällä. En siis missään nimessä kaipaa, että hameen pitäisi olla mitenkään erityisen piukka, mutta vyötäröltä saisi olla napakampi. No, parempihan se on toki näin päin kuin että olisi liian kireä.

Mutta yleisesti hamonen oli kyllä kaikin puolin varsin kiva löytö. Sekä tämä että tsekkaamani juhlamekot kokoskaaloinen kyllä kannustivat, että pitää muistaa vilkuilla vaatevalikoimat seuraavallakin kerralla, kun sattuu tuonne ostoksille. 

Tarttuuko teille vaatteita mukaan ruokakauppareissuilla? Tai suuntaatko ihan varta vasten markettiin vaateostoksille?


Tags:
9 Comments
  • Mami
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Juurikin Prismasta tarttui mukaan musta takki (maihari) joka oli ollut hakusessa jo tovin. Nykyään noi ns.ruokakauppojen valikoimat on kyllä parantuneet vaatteiden osalta.

  • Tarja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Keski-ikäisen äidin parhaita vaateshoppailupaikkoja ovat nettikauppojen lisäksi nimenomaan marketi 😀 Prima ja Lidl on kärjessä. Lidlistä olen tehnyt varsinkin alen aikaan aivan huippuja löytöjä. Viime kesänä pellavasekoite culottesit (House) 6 euroa! Viime syksynä ostin ex tempore tekonahkajakun /-takin, joka on ollut aivan lemppari. Tosi hyvä laatu ja istuu päälle kuin valettu. Harvemmin kukaan tuntematon tulee vaatteita kehumaan, mutta tästä takista olen kehuja saanut. Lidlin perusvaatteet, kuten trikoopaidat, urheiluvaatteet sekä cashmere-puserot ovat aivan huippuja. Omistan myös yhdet nahkaiset nilkkurit Lidlistä, jotka on olleet oikein hyvät. Että kyllä: meille ostetaan koko perheelle vaatteita marketeista ruokaostosten yhteydessä. Tosi kätevää ja väittäisin, että ollaan ihan hyvin puettuja ja mahdollisesti jopa trendikkäästi puettuja 😀

    • Tarja
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo ja kirjoittelen ihan mitä sattuu: siis PRISMASTA olen tehnyt alen aikaan ihan huippuja löytöjä… (toki myös Lidlistä, mutta ei siellä yleensä ole aleja…) 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No, tämäpä kuulostaa hyvältä kun ensi viikolla lähellemme aukeaakin Nokian Prisma😁 Ilmeisesti nyt kauppareissut saavat ihan uuden muodon!

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Prismasta tarttuu nykyään aika usein jotain vaatetta mukaan, sinne on tullut niin paljon lisää vaatemerkkejä ja lisäplussana se että myös isompia kokoja löytyy hyvin😊

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muillekin vinkiksi, Prisma myy mm. Neulomon tuotteita. Viimeksi ruokaostoksilla mukaan tarttui Marika -tunika. Ostaminen helpompaa kuin netin kautta, tunikaa pystyi sovittamaan paikan päällä.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vähän aiheen vierestä, mutta mistä nuo erikoiset korvikset ovat? 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mine Gungör on suunnittelija/merkki. Esim Weecos -nettikaupasta löytyy

  • Maijalis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moikka, Prisman vaatteissa, samoin kuin muissakin, on ongelmana hihojen kireys/kapeus. Kokoni on tasapaksu XL, mutta esim. Prisman XXL paidatkin kanittaa hauisten kohdalta, vaikka sitten muuten on jo liian leveä, kun ristavarustus ei ole kummoinen. Osaako joku suositella millä merkillä on huomioitu paksut käsivarret? 

Post A Comment