Kesämekkoja keskellä talvea

Olin ihan juuri kaivellut pipot ja lapaset kesäsäilöstä ja kokenut vahvan herätyksen viininpunaisen värin kanssa, kun piipahdin lokakuussa Junarosen showroomilla. Siinä mielentilassa ensi kesän väriloiston katselu tuntui hyvin oudolta ja kukkaprintteihin orientoituminen meinasi aluksi olla hankalaa.

Aika nopeasti sitä kuitenkin pääsi fiilikseen, kun henkarissa roikkuvien vaatteiden tuijottelun sijaan alkoi kiskomaan kolttuja päälle. Muutama kierros peilin edessä ja aloin jälleen uskomaan, että kyllä se kesä vielä joskus koittaa. Tässä mekkojen myötä muutama esimerkki siitä miltä Junarosen ensi kesä näyttää.

Tämä kaunis vihreän sävy kyllä sopisi hyvin myös syksyyn ja miksei talveenkin. Tämä on taas niitä värejä joita ei oikein omasta kaapistani löydy, mutta joka kerta sovittaessa huomaan sen minulle sopivan.

Tässä mekossa ihastutti etenkin tuo ”tasselihelma”. Olkain-/hiharatkaisu hieman kummeksutti aluksi, mutta ei tuo hassummalta päällä näytä. Kuvitelkaa tähän kaveriksi ruskettuneet sääret (joo, kuvitelmaksi ne aina omalla kohdalla jääkin), sirot sandaalit ja iso korikassi. Tulis jo se kesä! Ja paistais edes yhtenä vapaapäivänä aurinko!

Tätäkin mekkoa katselin ensin henkarissa, että plääh. Oudoksutti niin värit kuin mallikin. Mutta taas se nähtiin, että kannattaa sovitella muutakin kuin sellaisia mihin heti ihastuu. Tämäkin maksimekko on päällä ihan toisen näköinen kuin henkarissa. Rintojen alla olevat kiristysnauhat aina vähän arveluttavat minua, mutta tässä kiristys osui juuri sopivalle kohdalle.

Kaftaani vaan bikineiden päälle ja kohti rantsua! Eli, jos lomailet ensi vuonna jossain missä voi kuvitella tarkenevansa rannalla tai uima-altaan reunalla, niin tässäpä oiva reissuleninki. Korujen avulla muuntuu rantakaavusta myös illallisasuksi. Loisto reissumekko siis. Ja hyvin armollinen. Sana, jota plussavaatteita kuvaillessa kyllä inhoan yli kaiken, mutta juuri sellainen tuo hurpale on.

Ja sovittelukierroksen todellinen yllättäjä tulee tässä… mummolan verhot! Mut jumatsuikka miten mä tosta kukkakoltusta innostuinkaan kiskottuani sen päälleni. Malli oli vaan ihan just eikä melkein ja pirteä punainen sävykin ilahdutti. Tämäkin mekko on helppo kuvitella kesällä niin arkeen kuin juhlaankin asusteita muuttelemalla.

Nyt siis tarttis lusia enää joku reilut puoli vuotta ennen kuin kesähepeniä pääsee käyttämään. Myyntiin nämä toki tulevat jo kevään aikana, mutta kuka sitä nyt rantamekoissa tarkenee ennen kuin lumet sulaa. 

Löytyikö suosikkia?

 


5 Comments
  • Merjaelina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ooooi, ihania!! Ekan ja viimisen kuvan mekot mun lemppareita 😍

  • PiP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vihreä on iiihana – kaunis malli ja mun suosikkiväri!

  • TeeTee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mummolan verhot… rakastuin 🙂 En kyllä ikinä tule ymmärtämään tätä cold shoulder -muotivillitystä, tuon tasselimekon kaunis helma jää tuon ihme olkaratkaisun varjoon.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos sinä inhoat armollinen -sanaa niin mulle tulee kylmän väristyksiä mummolan verhoista! Siis miksi?! Ei mulla ainakaan ole mitään kukkaverhoja.

  • Ellux
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään tasselimekon väristä. Niin ja onhan tuo vihreäkin mekko hienonvärinen.

Post A Comment