16.11.2017

Posted at 21:46h in Yleinen by
0 Likes

Mikä ihana jälleennäkeminen se olikaan, kun bongasin viime viikolla pyykkejä lajitellessa korin pohjalta nuo Marc O’Polon viime talvena ostamani neulehousut! Olin ehtinyt jo ne hetkeksi unohtaa, koska lämpimämmillä keleillä muut vaatteet menivät aina pesun kiireellisyydessä jonossa ohi. Nyt lähestyvän talven kunniaksi sain kuitenkin vihdoin käytettyä pöksyt koneen kautta. 

neulehousut – Marc O’Polo / toppi – H&M / bleiseri – KappAhl (saatu) / kengät – Betty London / korvikset – Viaminnet (saatu)

Vaikka rennot neulehousut tuovatkin ihan ekana mieleen vapaa-ajan löllöilyasun tennareiden ja hupparin kera, niin yhdistämällä astetta fiininpään yläosaan saa näistäkin housuista varsin skarpin asun aikaiseksi. Pliseeratun topin, bleiserin ja siistien nilkkurien avulla tästä muodostui juuri omaan makuuni oleva housupuku.

Tykkään siis bleisereistä, mutta haluan aina yhdistää ne johonkin eri tasoiseen alaosaan. Farkut, paksut legginssit, neulehousut tms. Toinen oman näköinen esimerkki aiheesta on vaikka tämä viime keväinen vajaamittaiset collegehousut + pellavableiseri -yhdistelmä. (Olin jo ihan unohtanut miten pinkki tukkani oli tuolloin! 😮 ) 

Viime talvena minut kyllä nähtiin yhdessä postauksessa yhtenäisemmässä ja virallisemmasakin bleiseriasussa, mutta se oli vain hauskaa testailua. Liian virallista ja fiksua kuitenkin omaan makuuni. Pysyttelen näissä bleiseri ja verkkarit  -virityksissäni ja olen onnellinen, etten ole sellaisissa töissä, jotka vaatisivat kovin virallisia businessunivormuja. 

Viaminnetiltä saatujen korvisten viininpunaiset sulat toistivat täydellisesti topin ja nilkkureiden värejä. Näitä nahkakoruja ei meinaa päivän aikana edes muistaa, niin kepeät ne ovat.

Millaisten alaosien kanssa te puette bleiserin? Virallisia vai vähemmän virallisia kokonaisuuksia?


15.11.2017

Posted at 13:10h in Yleinen by
0 Likes

Blogi on ollut viime päivinä hijainen ihan siitä syystä, että on ollut tärkeämpiä hommia. Olen kuunnellut 97 vuotiaan mummini tarinoita hänen lapsuudestaan, nukkunut päikkäreitä isin vieressä, syönyt mamman valmistamia herkkuja, käynyt parhaan ystävän luona ja leikkinyt piilosta ja pelannut kerta toisensa jälkeen muistipeliä perheen pienimpien pellavapäiden kanssa. Nämä päivät ja hetket perheen kanssa ovat aika harvassa pitkän välimatkan vuoksi, joten niistä on yritettävä ottaa kaikki irti.

legginssit ja t-paita – Marks & Spencer / neuletakki – KappAhl (saatu) / kengät – Betty London / korvikset – Mine Güngör

Nyt kuitenkin istun junassa matkalla takaisin Poriin, joten läppärin ehti kaivaa esiin. Yhdet asukuvat sentään tuli kotireissulla napattua yhteistyössä äidin kanssa, joten tässäpä ne. Huomaan joka kerta kotona käydessäni, että pakkasin taas ihan turhan monet vaatteet mukaan. Mä hiihdän näköjään aina Sotsissa jollain yhdellä ja samalla mukavalla asulla lähes koko reissun. Tällä kertaa yhdistelmä oli legginssit ja pitkä neuletakki ja paita vaan vaihtui.

Sisällä huonossa valossa peiliin katsoessa tämä asu näytti kovin tummalta ja tylsältä, mutta luonnonvalossa tuo samettipuseron väri ja elävä pinta pääsevät oikeuksiinsa. Joten eihän tuo ole lainkaan synkkä asu, vaan jopa värikäs! 

farkut – Lindex / neuletunika – Arela / takki – Claire DK / kengät – Rintamaa

Ikuistin samalla myös omana asukuvaajanani toimineen äitini eilisen asun. Näissä kamppeissa (mulla oli toki vielä ulkotakki) siis kiidettiin yhdessä iltapäivällä hakemaan meidän suvun pienimpiä päiväkodista. Porhallettiin siinä äidin kanssa peräkanaa, niin yksi pikkujätkä varoitti kulkutiellä lumiukkoa pyöritellyttä kaveriaan huudahtamalla, että ”Varo, sieltä tulee mummoja!”. 

Kyllä, tuo edellä kulkenut on ihan jopa isomummo, mutta minähän olen vielä melkein nuori nainen!!! Heilahti ikäkriisi samointein potenssiin sata. Äiti yritti lohdutella minua sanomalla, että ulkona oli jo tosi hämärää. 😀

Mamma on tuunannut villahattunsa ompelemalla siihen strassikoristeen, jonka hän oli alunperin ajatellut kuulema nukkekodin peilinkehyksiksi. Sen sijaan päätyivät kuitenkin piristämään hieman synkältä näyttänytttä hattua.

Me ollaan mun mamman kanssa aika lailla saman kokoisia, joten meillä vaatteet ja kengät seilaa usein ees taas kaappien välillä. Tuon mamman villkangastakinkin ostin joskus itselleni, mutta todettiin se sitten vielä passelimmaksi äidille, joten takki muutti Sotkamoon. Toisinaan taas saatetaan ostaa vaikka jotain neuletta jo kerralla kaksi, kun tiedetään, että toinenkin tykkää tästä varmasti. Yhteinen koko, ja monessa kohtaa makukin, helpottaa myös toistemme luona vierailua tai yhdessä matkustamista, kun aina voi käydä toisen vaatekaapilla ja matkalaukulla.

Tälläkin kotivierailulla lähti taas jotain minulle päin lainaan, kun nappasin mukaani yhden pienen nahkalaukun. Huraa mamman vaatekaappi! 


12.11.2017

Posted at 22:44h in Yleinen by
0 Likes

Muistelen vieläkin ylpeydellä mm. sitä punaista pientä vasaraa, jolla sain jo kolme vuotiaana hakata nauloja autotallissa isän tehdessä vierellä remppahommia. Se tuntui niin hienolta, että minulla oli ihan oma oikea työkalu! Jokunen vuosi myöhemmin isän nikkaroidessa minulle upean vaaleanpunaisen pupusängyn, sain itse olla mukana maalaamassa. Isi otti minua ilokseni mukaan erilaisiin hommiin jo varhain.

Yksi supertärkeäksi lapsena kokemani homma oli aina isän automaalivärikarttojen järjestely. Kun maalifirmasta saapui uusia väriliuskoja, piti niitä sisältävät kansiot järjestellä uusiksi ja se oli minun työni. Muutaman markan liksankin siitä sai. Tarkasti laitoin jokaisen liuskan omaan lokeroonsa laittaen automerkit aakkosjärjestykseen.  Osasin jo viiden vanhana pitkän liudan automerkkejä ulkoa. Erityisen jännältä omaan korvaani kuulosti Wauxhall. 

Lukioikäisenä olinkin sitten jo kesäisin töissä isän autopeltikorjaamolla. Maalaushommiin ei sentään ollut asiaa, mutta värien sekoittaminen, autojen suojaaminen, hiominen ja kaikenlainen purkaminen kuuluivat työtehtäviini. Siinä puretun auton kokoamispuolessa en sitten enää ollutkaan yhtä haka. 😀 

Yhtenä kesänä isä puolestaan pisti akkuporakoneen käteeni ja käski minut katolle kiinnittämään sinne edellispäivänä nostetut kattopellit. Siellä se on pysynyt minun kiinnittämä peltikatto paikoillaan jo yli 15 vuotta! 

On minulla isän kanssa yhdessäolosta toki monenlaisia muitakin muistoja. On metsäretket, teatteri- ja elokuvakäynnit ja uimareissut. On jouluaaton kuusenhakuperinne ja sunnuntaiaamujen huvipuistoleikit. Mutta jotenkin todella iso ja tärkeä asia isässä on ehdottomasti ollut se, että olen aina saanut olla mukana tekemässä ns. oikeita töitä. 

Siinä on samalla saatu viettää aikaa yhdessä, mutta samalla on tullut opittua kädentaito jos toinenkin. Tekemisen lomassa minulle on välitetty kannustavaa viestiä, että minä osaan, pystyn ja pärjään. Ja se on kyllä hurjan tärkeä ajatus ja kantanut elämässä pitkälle. Ajoittaisista alhoista huolimatta, on taustalla aina ollut sellainen kotoa saatu perusluottamus itseen ja elämään.

Ja toisinaanhan se itseluottamus toki läikkyy ihan ylitse, kuten tänä aamuna. Onnittelin isääni sanomalla, että ”On varmaan hieno, kun oot näin mahtavan lapsen ihan ite tehnyt. Vähemmästäkin sitä varmaan ihminen ylpistyy.”

Ihanaa isänpäivän iltaa kaikille!

PS. Hollywood-tähdeltä näyttävä siloposkinen jamppa kuvassa on isäni inttiaikoina vuonna -65. On se ollu kommee. Van onhan se tietysti vieläkin.