Uutta inspiraatiota pukeutumiseen muotinäytöksestä!

Vaihtelun vuoksi vähän asukuvia muistakin ihmisistä kuin itsestäni. Tässä poimintoja viime viikkoisesta KappAhlin tilaisuudesta, missä minä ja neljä muuta pluskokoista naista esittelimme XLNT-malliston vaatteita.

Stailaus – Outi Broux / hiukset ja meikit – Janne Suono / kuvat – Suvi Karoliina Photography

Punaista punaisella. Tämä asu rohkaisi itseäkin, että päästä voivi uskaltautua kokeilemaan yhtä väriä päästä varpaisiin.

Myös punaisen ja pinkin yhdistelmä viehätti itseäni!

Outi valitsi päälleni monta itselleni jo entuudestaan tuttua vaatetta. Esimerkiksi tämä raitapaitahan löytyy omasta vaatekaapistani. Mutta eipä ole itsellä tullut mieleen sitä solmia.

Hieman vaihtelua mun normaali kampauksiin, oravanhäntä niskassa!

Löysälinjainen kukkakimono näytti yllättävän skarpilta, kun alle puettiin kauluspaita!

Tämä bleiserikin on ollut itselläni ahkerassa käytössä. Itse tosin valitsin käyttöön yhtä kokoa isomman kuin tämä näytöksen bleiseri, sillä halusin rennompaa fiilistä.

Outi näytti kuinka puseroita voi solmia, rutata ym, jotta vartalon muotoja saadaan paremmin esiin. Itsekin suosin t-paitojen kanssa joko pientä solmua tai työnnän usein helman vaikka farkkujen taskuun välttääkseni telttaefektiä.

Kunnon power woman -asu! Pitsisukkikset ovat kuin piste iin päälle kokomustassa asussa. 

Pitsemekko ja pitsisukkikset yhdessä meinasi ensin hieman arveluttaa, mutta päälle puettuna kokonaisuus ei ollutkaan yhtään liian hässäkkä kuteen epäilin.

Tätä itseltänikin löytyvää paljettimekkoa syöksyi moni tilaisuudessa ollut sovittamaan, enkä kyllä ihmettele. Onhan se ihana!

Nämä viininpunaiset sukkikset nähtiinkin mulla jo asukuvissa, kun näytöksestä inspiroituneena yhdistin ne mustaan mekkoon ja viininpunaiseen neuletakkiin.

Tämän samettimekon kohdalla nauratti miten vielä alkusyksystä katselin samettia vähän karsastaen, mutta nyt pukeudun siihen jo ihan innolla.

Myös stylistin/juontajan pusero on XLNT-mallistosta! 

Tykkään näistä mallikeikoista kovatsi ihan jo senkin takia, että aina kun on jonkun toisen puettavana, saa itsellekin monta uutta ajatusta ja ideaa vaatteiden yhdistelyn suhteen. Ensi viikolla pääsenkin taas kipuamaan lavalle Porin ratsulassa, jee!


No Comments

Post A Comment