Fuksia mekko ja kimaltavat kengät – diivaileva juhla-asu

Kirjoitin eilen kiertäneeni tukan rullalle juhlia varten. Kyseessä oli appiukon avovaimon 70-vuotisjuhlat, joita vietettiin monikymmenpäisellä porukalla tanssien ja laulaen. Loistavat kemut ja paikalla oli iso osa omaa Porin perhettä. 

Juhlin pari viikkoa sitten vahvassa vihreässä ja nyt oli toisen näyttävän värisen leningin vuoro. 

Tämä Asos Curven upea mekko on aiemmin ollut päälläni mm. viime keväisissä Blog Awards -kemuissa. Tuolloin en kuitenkaan omistanut vielä näitä asuun täydellisesti sopivia Minna Parikan glitterkorkkareita, joten jalkineina oli nudet Wondersit. Ihanat kengät nekin, mutta näiden kimaltavien tähtikenkien ansiosta asu parani vielä piirun verran!

Nämä syksyllä mallikappalemyynnistä ostamani Parikat ovat odotelleet koko talven ajan sopivia juhlia ja asua päästäkseen vihdoin ulkoilemaan. Glitterpinta on sen verran jäykkä, että minua hieman jännitti miltä kengät mahtavat tuntua jalassa pidempään pidettyinä. Avokkaan reunat, kun tuntuivat aavistuksen kovilta.

Kengät kuitenkin asettuivat omaan jalkaan sopivaksi hyvin nopeasti ja kengät pääsivät eilisen kokemuksen perusteella kenkäkokoelmani mukavimmat korkkarit -listalle. Paksu maltillisen korkuinen tolppakorko ja sopivan leveä lesti varmistavat, että näillä jaksaa tallata pidempäänkin. 

Mä en oikein tiedä, että mitä mun kaikille juhlalaukuille on tapahtunut, vai eikö mulla ole sellaisia juuri ollutkaan, kun kaapista ei tuntunut löytyvän mitään. Nappasin siis jälleen tuon vanhan kiiltonahkaisen vintage-clutchin, joka onnekseni toimii melko monenlaisen asun kanssa.

Ei sen sisään kyllä mahdu juuri muuta kuin pankkikortti, huulipuna ja puhelin, mutta tarviiko sitä nyt kemuissa paljoa enempää. 

mekko – Asos Curve / takki – Marks & Spencer / kengät – Minna Parikka / laukku – vintage / korvakorut – ViaMinnet (saatu) / rannekoru – Salmiak Studio

Takiksi sähäkän mekon kanssa sopi hienosti hieman mahtaileva tekoturkistakki. Just sopiva diivafiilis tässä kokonaisuudessa! 

Tässä nyt vähälle aikaa parit juhlat tällaisissa värikkäissä koltuissa käyneenä täytyy sanoa, että sitä kyllä tuppaa aika huutomerkkinä erottumaan joukosta. On nimittäin juhlapukeutuminen ainakin näin talvikaudella  meillä suomalaisilla niin mustaa, niin mustaa.

Tiedän, että se musta on niin käytännöllistä ja turvallista, mutta kannustan muitakin valitsemaan välillä väriä!

 

 


Tags:
10 Comments
  • Orvokki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos. Ihan huippujutut taas, jessss

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Unohtaa että on talvi, kun kuvia katsoo😊

  • PiP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vitsi kun upee mekko – ihana väri ja leikkaus. Sopii sulle mainiosti! Myös sun korviskokoelmaa ihailen ja lievästi kateilen 🙂

  • Vaulis46
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet upea mekossasi ja ihanissa kengissä! Nuo tolppakorot on mahtava juttu!😊

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihanat kengät taas kerran.
    Tietäisitköhän sinä, mistä verkkokaupasta saa erityisen kapeita kenkiä? Tyttärelläni on tosi kapea ja pitkä jalka (40 jopa 41). Hän joutuu pitämään aina nauhallisia kenkiä, jotta pysyvät jalassa. Pikkusen tylsää olla aina kaikissa juhlissakin tennareissa.

    • Vierailija
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mielestäni esim. Tamariksen kengät ovat kapealestisiä, tämä oma kokemus, isommissa kenkäkaupoissa osannevat neuvoa, myös esim. Klingel-verkkokaupassa on kapealestisiä kenkiä myynnissä.

      • Vierailija
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Kiitos tiedosta. Tamaris on tuttu ennestään ja on liian leveä. Klingel on uusi tuttavuus, jospa sieltä löytyisi. Kenkäkaupoissa ei ole koskaan osattu neuvoa, tuntuu ettei kiinnosta, kun ei heidän valikoimistaan löydy.

        • Vierailija
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Gabor on merkki, jolta olen joskus löytänyt jalassa pysyviä avokkaita. Nimim. Kengän koko 42, jalka tosi kapea. Gaborilla riippuu kyllä paljon mallista. Eli, jos tuuri käy, löytyy sopivat. 🙂

  • JenniS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea.

  • Ei-Leen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea leninki ja sopii sinulle loistavasti. Ja nuo kengät ovat tosiaankin piste i:n päälle

Post A Comment