Näin valehtelen somessa

Noora haastoi minut kommentoimaan muutamia väitteitä koskien bloggaamista ja omaa somepreesensiä. Väitteet siis boldattuina ja alla oma kommenttini asiaan, että pitääkö omalla kohdalla asia paikkansa.

Menen niihin hotelleihin, ravintoihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, jotka mua kiinnostavat. Otan kuvia, jos eteen sattuu jotain kivaa kuvattavaa, mutta en tee arjen valintoja sen mukaan että jokin paikka on insta worthy. 

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Mua kiinnostaa kodissani tasan, että viihdyn täällä itse enkä ajattele sisustusvalintojani tehdessä, että oisko tää nyt riittävän Pinterest-kamaa. Jos haluan kuvata ruokani someen, niin koitan asetella sen lautaselle niin, ettei näytä ihan oksennusläjälle, mutta ei mulla riitä kiinnostus ja kärsivällisyys harkitusti aseteltuihin smoothiebowleihin.

Pukeutumisessa saatan toisinaan päätyä laittamaan päälle jotain harkitumpaa kuin alunperin olin ajatellut, jos tiedän että on hyvä sauma ottaa asukuvia. Eli jo kaksi päivää peräkkäin päällä olleen käden ulottuvilla olevan mekon sijaan kurkkaankin uudemman kerran kaappiin.

99% blogissa nähdyistä asuista on sellaisia missä olen ihan oikeasti sen päivän elänyt, eikä siis pelkästään kuvia varten päälle puettuja kokonaisuuksia.

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

No kylläpäs otan. 

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

No eikös se oo vähän niin kuin se juttu, että pluskoon pukeutumiseen keskittyvässä blogissa kerron vaikkapa just niistä pluskoon vaatteista? Joten vastaus on kyllä. 

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle. 

Kyllä, käsittelen kuviani. Säädän värejä ja kontrastia. Saatan myös poistaa asukuvissa leuassa paistavan jäätävän finnin tai lentoon lähteneen rumasti törröttävän hiuksen. Olen kuitenkin ns. maltillinen kuvankäsittelija olipa kyse sitten omista blogikuvistani tai asiakkaiden muotokuvista. Ajatus kuvia käsitellessä on, että kuvissa huomio keskittyisi olennaisiin asioihin epäolennaisten sijaan. 

Silottelen elämääni somessa.

Se mitä itsestään somessa jakaa, on aina jonkinlainen rajaus. En kuitenkaan koita esittää elämääni mahtavampana kuin se on. Blogissa näkyy myös monet vaikeuteni kuten masennus, joten en nyt kovin siloitteluksi somepreesensiäni sanoisi. Mutta ei sinne nyt ihan kaikkea arjen peruskauraa myöskään tule raportoitua. Ei kai se ole elämän siloittelua somessa, jos jättää kertomatta vaikkapa helvetillisestä vatsataudista? 😀

Kuvissa siloiteltua glamourelämää viime vuotisten arkikuvien muodossa. 

Bloggaajien elämä on glamourista. 

Joo, onhan sitä melkoisen paljon ilmaista skumppaa tähänkin kurkkuun kaadettu ja monet kivat ja ikimuistoiset juhlat ja reissut on tullut koettua. Olen todella iloinen monista jutuista mitä olen bloggaamisen myötä saanut kokea ja joukossa on hetkiä, joita voi jotenkin glamoureiksikin nimittää. Mutta kyllähän tämä elämä pääosin on ihan sitä arkea homeisine kattiloineen ja pyykkivuorineen.  

Ajattelen hetket Instagram-kuvina. 

Useimmiten en, mutta olen jo nuoresta saakka usein miettinyt monia tapahtumia iltapäivälehtien lööppeinä! 😀

Bloggaajat kirjoittaa mistä tahansa kehuja, jos joku vaan siitä maksaa.

Olen kieltäytynyt useistakin kaupallisista yhteistöistä, vaikka rahaa olisi ollut hyvinkin tarjolla, jos aihe ei ole tuntunut omalta eikä sellaiselta josta voisin rehellisesti kirjoittaa. Tätä hommaa tehdään omalla naamalla ja persoonalla, joten olisi hyvin lyhytkatseista mainostaa ihan mitä hyvänsä vain rahan vuoksi. 

 

Haastan mukaan väitteisiin vastaamaan Einon, Minnean ja lisään painetta jo Noorankin haastamalle Iinalle!

Haaste kuuluu näin:

Kerro, keneltä sait haasteen.

Vastaa väittämiin.

Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.

Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle


Tags:
1 Comment
  • Minnea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitti haasteesta 🙂 Tää olikin hauska haaste!

Post A Comment