14.06.2018 Ai missäkö kävin tänään? 400 metriä maan alla!

Näin 36 vuotiaana mietin edelleen, että mikä musta vois tulla isona. Mihin suuntaan työelämäänsä voisi viedä ja kehittää? Mutta nämä pohdiskelut eivät suinkaan tarkoita, etten pitäisi nykyisistä töistäni. Itse asiassa viime aikoina etenkin lehtikuvaustyöt ovat taas monella keikalla muistuttaneet miksi sen homman parissa viihdyn.

Nämä asukuvat ovat parin viikon takaa päivältä, jolloin kävin Reposaaressa yhden aikakauslehden keikalla kuvaamassa hurmaavaa vaaleanpunaista kesähuvilaa. Oli ihanaa päästä kurkistamaan sisälle sellaiseen. Olen nimittäin usein miettinyt, että jos minulla olisi a) paljon ylimääräistä rahaa ja b) kesäisin paljon vapaata, haluaisin kesäasunnon idyllisestä Reposaaresta.

Siellä minä mielikuvissani makaan riippumatossa lukemassa kirjoja ainaisessa auringonpaisteessa. Pihalla olisi omenapuita, talon ikkunoissa pitsiverhot ja lattioilla värikkäitä räsymattoja. Samoissa mielikuvissa olen tietenkin elämäni suunnan löytänyt onnellinen ihminen, jolla on kevyt ja kupliva olo. 

Ehkä joskus. Nyt kuitenkin iloitsin siitä, että työt veivät minut vierailulle unelmiini.

housut – Pola, Tokmanni / t-paita – H&M / bomber – KappAhl XLNT (saatu) / sandaalit – H&M / korvikset – Viaminnet (saatu)

Tänään työt eivät vieneet minua haavemaailmoihin, mutta todella mielenkiintoiselle keikalle kylläkin. Ja paikkaan, mihin ei ihan heti uskoisi päätyvänsä. Kävin nimittäin yli 400 m syvyydessä maan alla, kun juttukeikka vei minut ja työkaverini kultakaivoksen syövereihin.

Olin tuosta vierailusta oikeasti tosi innoissani. Kaikki mielikuvani kaivoksista ja etenkin kullan kaivamisesta perustuivat lähinnä Aku Ankkaan ja elokuviin, joten ne ehkä hieman kaipasivat reality checkiä. 

Opin päivän aikana hurjasti asioita mm. tunnelien räjäytystöistä, malmiesiintymistä ja kairaamisesta. Mielikuvat selkeistä kultakikkareista saivat kyytiä, kun kuulin, että kyseisessä kaivoksessa on tonnissa kiviainesta kultaa ihan vain muutama gramma! 

Itse kaivoksen syvyyksissä käynti oli tosi jännää. Huristeltiin autolla spiraalina maan alle menevää pimeää tunnelia pitkin tosiaan aina sinne n. 400 m syvyyteen ja käytiin katsastamassa muutamat perät. Ei sentään mitään työmiesten peppuja vaan perä tarkoittaa niitä tunneleita mitä sitten pikku hiljaa räjäytellään aina eteenpäin jotta päästään lähemmäksi malmia.

Odotin näkeväni ison joukon työmiehiä työskentelemässä porukalla tunneleissa, mutta kaivosheppujen hommat osoittautuivatkin aika itsenäisiksi. Meni siis kaivosmielikuvat todella uusiksi! Ja kyllä me jokunen kultahippukin sitten nähtiin.

Oli kyllä ihan sairaan kiinnostava visiitti kaikin puolin. Tämä oli juuri sellainen keikka missä taas muistaa miksi tämä lehtiduuni on niin kivaa. Minusta on aina ollut todella kiehtovaa päästä näkemään ihmisiä työssään, etenkin kaikissa sellaisissa itselle aivan vieraissa hommissa ja on siistiä oppia aina kaikkea uutta.

Mua kiinnostaa erityisesti kaikenlaiset tehtaat ja teollisuuslaitokset, joten olen saanut ihan mielettömiä innostuksen kiksejä mm. puimuritehtaalla ja sahalla vieraillessani. 

Mieleen jääviä keikkoja ovat yleensä myös eläimiin ja luontoon liittyvät jutut. Olen istunut kamera kädessä tuntitolkulla kyyhkypassissa ja tuntenut jännityksen kihelmöintiä vatsassani jouduttuani kymmenien sarvipäisten Highland-lehmien piirittämäksi. Noihin tilanteisiin tuskin olisin päätynyt vapaa-ajallani. 

On hyvä koittaa muistutella itseään niistä asioista mitkä elämässä on kivoja. Etenkin aikoina, jolloin mieli on matalalla. Nyt koitankin siis keskittyä tähän miten hienoa on, kun työssä kohtaa koko ajan tilanteita joissa huomaa olevansa todella kiinnostunut ja innoissaan uuden oppimisesta ja kokemisesta.

Jee, kiva työviikko siis meneillään! Huomenna duunit jatkuu yhden koulutuksen vetämisellä. Sekin on muuten varsin kiva homma, mutta tällä hetkellä ääneni poissaolo hieman huolestuttaa.

Puheeni on eilisestä saakka ollut sekalaista ja täysin ennakoimatonta matalan ja käheän mörinän ja toisinaan väliin iskevien kimeiden kiljahdusten sekoitusta. Tällä soundilla onkin helppo puhua pari tuntia putkeen. Pitäkää peukkuja, että selviydyn!