Alaston olo pakotti ostoksille

Perjantai oli kepein päivä pitkään aikaan. Kävin Helsingissä vetämässä yhden valokuvaus work shopin ja päivään mahtui ilokseni myös lounas Iinan kanssa ja illallinen Jonnan kanssa. En halunnut kiirehtiä viimeiseen Porin bussiin, joten otin ex tempore itselleni hotellihuoneen ja jäin fiilistelemään kesähesaa. 

Totesin, että kun loma vihdoin koittaa, pitää ehdottomasti tehdä muutaman päivän Helsinki-reissu. Käyn siellä todella usein, mutta aina siten, että on melko tiukka aikataulu työjuttujen parissa. Olisi ihanaa viettää kaupungissa muutama päivä ilman sen kummempia suunnitelmia. Hengailla vain. 

Kesälomaohjelmani sisältää nyt siis luultavasti kohteet Lohja, Helsinki ja Sotkamo. Hurjan eksoottista! 

Olen muuten siinä määrin riippuvainen korvakoruista, että kun perjantaina toinen korvikseni hajosi bussissa, minun oli pakko suunnata ensitöikseni hankkimaan jotkin uudet killuttimet korviin. Ajatus koko päivästä ilman korviksia ihmisten ilmoilla tuntui ihan mahdottomalta ja alastomalta.

Tiedän, että se on ihan hassua, mutta jos minulta puuttuu korvakorut, niin olo ei ole kunnolla pukeutunut. Ja tajuan ihan hyvin, että kenenkään muun ihmisen silmissä sillä ei ole mitään väliä killuuko korvistani jotakin, mutta mulle se vaan on kynnyskysymys. Voi olla, että jos olisi valittava, että kummat jätän pukeutuessa pois, korvikset vai alushousut, niin luopuisin jälkimmäisistä. 😀

mekko – Kude Design (saatu) / takki – Amy Vermont, Klingel (saatu) / sandaalit – H&M / laukku – Pieces / aurinkolasit – Le Specs / korvikset – Lindex

Nappasin siis Lindexistä tuollaiset kullanväriset renkaat. Joskus 2000-luvun alussa mulla oli kaiken kokoisia renkaita vaikka missä väreissä, mutta ihan lähivuosina en kyllä muista isoja korvarenkaita juuri käyttäneeni. Mut nythän nämä tuntuvat taas varsin kivoilta.

Tuo Klingeliltä talvella saamani takkimekko on nähty aiemmin blogissa keinonahkahousujen kanssa, mutta totesin, että toimii tälleen kesämekonkin kaverina!

 


Tags:
1 Comment
  • veijo-justiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tekisin saman valinnan. Korvikset pitää olla ja mielellään mahdollisimman näyttävät 😀 Koska minulle sattuu ja tapahtuu välillä kaikenlaista, olenkin kassiin joskus varannut varakorvikset, ettei menisi elämä pilalle, jos huomaan kesken kaiken yhden korviksen tippuneen tai menneen rikki.

Post A Comment