Kun asu tuntuu hyvältä, mutta ei kuitenkaan ihan minulta

-Postaus sisältää mainoslinkkejä-

Jotkut viettävät syksyllä ja keväällä viinipäiväntasausta, minä taas voisin juhlia kesän ja talven jälkeen aina alkavaa nahkarotsisesonkia. Tosin joinakin vuosinahan rotsista ei ole edes tarvinnut (voinut) kesällä luopua, mutta tänä vuonna historiallisen kärventävät kelit pitivät ihan kaikki takit monta kuukautta kaapissa. Niinpä jälleennäkeminen lempirotsien kanssa oli odotettu ja sykähdyttävä.

 

Tämä lähes kokomusta asu tuntuu kyllä ihan hurjan synkeälle, mutta halusin syksyn ekana rotsipäivänä antaa tuolle lempivaatteelle tilaa. Ettei tarvitse pitkään henkarissa roikkuneen rassukan kilpailla huomiosta minkään muun vaatteen kanssa. Lähes vain statistina olivat nuo legginssit ja t-paita, kun ei ihan pelkällä nahkatakillakaan voi ulkona liikkua. 😀

Minimaalisena väripilkkuna saivat kunnian toimia edellisessäkin asupostauksessa nähdyt Vagabondin kiiltonahkanilkkurit ja Mangosta viime viikolla bongaamani nahkakorvikset.

Tää asu oli sillä tavalla jännä, että toisaalta mulla on siinä tosi kotoisa, rento ja voimakas olo eli positiivisia fiiliksiä. Mutta toisaalta mietin, että ei tunnu kuitenkaan ihan omalta. Ajattelen etten näytä itseltäni, siltä millaiseksi itseni tunnen. Nuo vaatteet yhteen puettuna ovat jotenkin kovat ja en tunne itseäni sellaiseksi.

Mutta nämä fiilikset ja asuthan on ainakin itselleni ihan päiväkohtaisia. Fiilis itsestä vaihtelee ihan samoin kuin sekin mitä päällen haluaa pukea. Toisinaan tyylin vaihdellessa laidasta laitaan joutuu kuitenkin joihinkin tilanteisiin tarkkaan miettimään, että millaisen kuvan haluan itsestäni juuri siinä kohti antaa.

Tällainen tilanne oli esimerkiksi viime viikolla tehty tv-haastis. Siihen en olisi pukeutunut kokomustaan, en halunnut laittaa myöskään mukanani ollutta pitkää leoparditakkia, kun siitä tuli kovin diiva-fiilis. Valitsin siis päälleni hempeää vaaleanpunaista ja korkojen sijaan söpöt puputossut. Halusin olla vaatteiltani enemmän iloinen ja lempeä kuin kova. 

Ei asiaa toki joka päivä tuohon tapaan mieti, vaan kiskoo päälle kamppeet ihan vaan oman sisäisen fiiliksen mukaan. Mutta toisinaan sitten joutuu pohtimaan enemmänkin, kun kerran tuota valinnan varaa kaapissa on melkoisesti. Millaisissa tilanteissa te olette joutuneet pohtimaan normaalia enemmän millaista kuvaa vaatteenne teistä luovat?

legginssit – Lindex, koko L

 t-paita – Kaffe, koko XXL 

nahkarotsi – Samoon, koko 44

kengät – vagabond

korvikset – Mango

Aloin muuten miettiä, että pitäiskö mun alkaa merkkaamaan vaatteista aina myös käyttämäni koko, sillä monien vaatteiden kohdalla tulee aiheesta kysymyksiä. Mitä olette mieltä, olisiko kokomerkinnöistä postauksissa hyötyä, jos itse mietitte jonkun merkin tuotteita hankkivanne? Otetaanko tavaksi?

Huomenna on taas luvassa paljon vaatteiden vaihtamista, sillä vuorossa on Ratsulan syysmuotinäytökset. Viisi näytöstä päivän aikana ja kaikissa muistaakseni 7 tai 8 asua. Että jokusen kerran saa taas kiskoa farkkua jalkaan ja puseroa pään yli! 

 

Jos nahkarotsivuodenaikaan siirtyminen kiinnostaa, mutta takki puuttuu, niin tässä muutama vinkki. Elloksen pari takkia on nyt -25% alessa, mutta ei Asos Curvenkaan yksilöä ole hinnalla pilattu. 

Asos Curve / Ellos  / Ellos

 


Tags:
11 Comments
  • Sirkku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi nätit noi korvikset ja sopii sulle! Nimeät ne nahkakorviksiksi, mutta eivät taida olla. Nahalla ja keinonahallahan on vissi ero, myös hinnassa… 

  • Lottaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä mun mielestä on mukava nähdä toi käytetyn vaatteen koko. Antaa vähän suuntaa.
    Mun silmään just hyvän näkönen mustanpuhuva asu 😀

  • Alissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    On hyötyä kokomerkinnöistä! Oon ostanu sun bloggausten perusteella muutaman vaatteen, ja jos koko on mukana, homma on vielä helpompaa 🙂

    Mä mietin usein työpäivän vaatteita. Huomenna esimerkiksi esittelen omaa työtäni ja porukkaani alakoululaisille, ja just päätin että pukeudun iloiseen pinkkiin värikkäillä asusteilla. Toisaalta sitten edustan itseäni ja firmaa perjantaina korkeakirkollisilla kokkareilla, joten sinne pikkumustaa — mutta ehdottomasti erittäin värikkäillä asusteilla. Fiilispukeutumista harrastan lähinnä vapaa-ajalla 😮

  • Sariska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ääni kokomerkinnöille täältäkin. Itse en ole ollut blogisi lukija kuin muutaman vuoden, mutta olen ymmärtänyt, että aiemmin olet pukeutunut melkein pelkästään mustaan. Kiinnostava siis tämän asukokonaisuuden omaksi tuntumattomuus. Minkä koet sinun saaneen siirtymään väreihin silloin aikoinaan? Värit rules!

  • Lienuska80
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ääni kokomerkinnälle täältäkin. Kivoja asuja. Se hempee pinkki postaus alkaneen syksyn lemppari. Toivottavasti saadaan postauksia muotinäytäksestä!

  • tyttö
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kokomerkintä on hyvä, ei tartte kysellä sen perään. 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mua kiinnostaa enemmän materiaalit. Kokohan vaihtelee niin paljon merkeittäin ja jopa merkin sisällä. 

  • Riitu1234
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asukokonaisuus näyttää hyvältä, vaikka onkin mustaa 🙂 , koko merkinnät on kyllä hyvä, on muutamia ostoksia tehnyt sinun innostamana ja helpottaa kun tilaa netistä jos tietää mitä kokoa sinulla on päälläsi, myymälästä ostettuna sillä ei niin merkitystä kun voi sovittaa ennen päätöksen tekoa. Mukavaa syksyä 🙂

  • Inka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Komppaan edellisiä kommentoijia. Kokomerkinnät ovat hyvät.  Helpottaa mahdollisten tilausten tekoa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En kyllä keksi mitä hyötyisin kokomerkinnöistä? Kuitenkin ostan vaatteet omassa koossani ja täältä haen ”vain” inspiraatiota 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aikalailla samankokoisena kanssasi kokomerkinnöistä on tosi paljon hyötyä, jos aikoo jotain tilailla. Tässäkin postauksessa vaatteiden kokohaarukka aika suuri ja silti kaikki sopivia. Kiitos Veera!

Post A Comment