Juhlavaa toimistopukeutumista vai arkista juhlapukeutumista?

-Kaupallinen yhteistyö, Ellos. Kaupalliset linkit merkitty *-merkillä-

Viikonloppu meni nopeaa juhlapyrähdystä lukuunottamatta hikisenä ja meikittömänä verkkareissa muuton parissa. Vaikka kaikki kamat ei todellakaan ole vielä uudessa kodissani, niin alkaa siellä huonekalut olla suurimmaksi osaksi paikoillaan. Huomisen olen varannut vaatekaappien läpikäyntiin ja astiat odottavat myös vielä osoitteesta toiseen siirtymistään.
 

Olen niin iloinen, ettei tätä muuttoa tarvinnut hoitaa yhdessä päivässä, vaan saan käydä kamat läpi rauhassa. Ehkä sellainen muutto olisikin iisimpi, missä vaan kaikki pakataan mukaan, mutta nyt täytyy tavaroita käydä läpi sillä silmällä, että sulle vai mulle. Viikonloppuna esitettiin mm. kysymykset ”kumman piirakkavuoan haluat, keraamisen vai teflonin?” ja ”mitäpä luulet kummalla meistä on käyttöä lihanuijalle?” ja ”irtoisko sulta mun mukaan vaikka pari olutlasia?” 

Blenderi mulle, pastakone sulle. Soda Stream mulle, kahvikone sulle. 

Tänään oli sitten pitkästä aikaa päällä jotain sen verran asiallisempaa, että tuli otettua ihan asukuvat. Piti tehdä välillä töitä kaappien koluamisen sijaan. Ulos en sentään valoisan aikaan ehtinyt, mutta tuo työhuoneella oleva Andy Warholin kenkätauluhan passasi väreiltään just hyvin päivän asun taustalle. 

Pukeutuminen lähti tänään siitä, että halusin laittaa jalkaan uudet viime viikolla Högliltä saamani mokkasaappaat. Minulle ei ole vuosikausiin ollut korollisia pitkiä saappaita, joten tuntuipa ihanalta vetää sellaiset lyhyen hameen kaveriksi!

Kengät eivät pääse oikeuksiinsa näissä sisäkuvissa, joten pitää pian kuvailla ne jonkin toisen asun kanssa ulkona. Mutta ekan käyttökokemuksen perusteella uskallan jo sanoa, että saappaat tulevat saamaan paljon käyttöaikaa, niin mukavat ne ovat jalassa. Aivan kuin ei olisi korkoa lainkaan. 

Hame – Ellos*, koko 48

Pusero – Ellos*, koko 46/48

Laukku – DAY

Saappaat – Högl (saatu)

Korvikset – KappAhl

Vaatteet ovat jälleen kerran suosikkinettikauppani valikoimista. Sekä hame että pusero ovat Elloksen omaa mallistoa. Asu on sillä tavalla monikäyttöinen, että toimistohommien lisäksi se sopisi ihan hyvin myös vaikka pikkujouluihin. Pistäisi vaan ehkä hieman juhlavammat korot alle ja blingimmät korvikset korviin, niin hyvin menisi kemuasustakin.

En tiedä tarkoittaako se sitä, että juhla-asuni ovat arkisia vai sitä että toimistoasuni oli tänään juhlava. 😀

Mutta onks mulla mitään pikkujouluja tänä vuonna…. Ei kun joo, on mulla! Ainakin blogimimmien kemut Helsingissä ja toimituksen pikkujoulut täällä Porissa. En ole oikein jouluihminen, mutta pikkujouluja vietän mielelläni!


Tags:
8 Comments
  • PiP
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi magee asu! Tottakai töissä voi olla vähän juhlavaakin välillä – ainakin näin jouluimmeisen mielestä 😉

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onnea uuteen kotiisi! Jaksan aina ihailla tuota sun tukkaas.

  • ejollanen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi magee mustakin. Oikein alkaa tehdä mieli vähän ”saksia”.

  • Janica
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huikee asu! Näyttää niin hyvältä sun päällä!
    Tekis mieli laittaa sama setti tilaukseen, jos vaikka istuis itelleki yhtä hyvin. Ehkä joskus törmätään samiksina Porin kaduilla 😆

  • smettis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi hyvännäköinen kokonaisuus! Mistä sukkahousut? Oisko linkkiä laittaa? Pikkujouluihin sukkahouset hakusassa.

    Tuo kenkä linkki ei vienyt saappaisin, vaan korkkareihin.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos huomiosta, linkki korjattu. 

      En nyt muista mistä just noi sukkikset on, mutta hyviä löytyy esim Marks & Spenceriltä, sieltä hankin usein omani.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo paita on superkiva! Jännä väri.

  • Eeva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo paita on aivan ihana! Tilasin itsellenikin, mutta en saanut tuota etuosaa istumaan, vaikka muuten oli hyvä koko. Tuo vekki ikäänkuin nousi keskeltä helmasta todella korkealle, vähän kuin napapaita 😁 🙈 😂

    Kiitos hyvästä blogista, olen saanut monet hyvät vinkit!

Post A Comment