Viikon vammat, kivut ja yksi asukin

-Kaupallinen yhteistyö Asos ja Ellos. Postaus sisältää mainoslinkkejä –

Olin tänään kolarissa. Tai siis perus peräänajo hiljaisessa vauhdissa, ei onneksi mitään sen dramaattisempaa. Mutta kyllä mä tässä nyt viikonlopun ajan niskaani ja päätäni saan hieman tarkkailla, sen verran tuntui kuitenkin se tömähdys. Olinkin tässä jo muutaman päivän sairasloma päällä käden vuoksi, joten lisää vaan kipua ja jumia! Jospa siitä ei kuitenkaan sen enempi nyt niska alkaisi vihoittelemaan. 

Kädessäkään ei mitään sen vakavampaa kuin aina silloin tällöin uusiva rasitusvamma. Epikondyliitti, eli tenniskyynärpää, ja ranteessa jännetuppitulehdus oireilee. Sellasia peruskipuja näin kuvaajana. Vuosia sitten, kun kuvasin kaikki omatkin työt painavalla peilijärkkärikalustolla, kärsin ranne-, kyynerpää- ja olkapääkivuista todella usein. Vähintään pari kertaa vuodessa tilanne äityi aina todella pahaksi ja sain juosta lääkärissä piikitettävänä. Sittemmin kevyempään Olympus-kalustoon vaihdettuani on oireilu vähentynyt todella paljon. En muista käsien vaivanneen ainakaan viimeiseen pariin vuoteen juuri lainkaan.

Jos mulla valokuvaajana ne on kädet, jotka on kovilla ja toisinaan kipuilee, niin mitä paikkaa kropassa sun työt erityisesti rassaa?

Nyt kun olisi enää vajaa viikko pitänyt kestää ennen yli parin viikon taukoa kuvaamisesta, niin tuli näköjään räpylällä jo tältä vuodelta raja vastaan. Mutta tämä nyt on vuoden paras aika saada rasitusvamma, kun tosiaan joulun ja uudenvuoden vuoksi kuvaamiseen tulee ihan selkeä tauko. Hyvä mun vasen ranne, melkein ajoitit täydellisesti väsähdyksesi!

Sellaista sairaskertomusta siis perjantai-illan ratoksi. Mielenterveydestä en edes aloita. 😀

Mut hei, vähän harmaasta viikosta huolimatta muistin ja ehdin yks päivä ottaa asukuvia. Ihan älyttömän hyvän värinen tuo Junarosen samettibomber, mutta mietin pitäiskö napata tuostakin alaresorin kuminauha kokonaan veks, niin tulisi käytettyä enemmän. Olen useammastakin tuon tyyppisestä takista ottanut sen kumpparin pois, kun tykkään helmasta enemmän sellaisena suorana kuin kuminauharesorin rypyttämänä. Ehkäpä kaivan sakset esille..

Paitsi että tajusin just, että saksethan ne olikin mikä multa täältä kämpästä edelleen puuttuu. (Toinen ostoslistalla oleva asia on patakinnas!) Ja onhan mulla äidiltä joskus lahjaksi saadut viinirypälesakset, kai ne käsityöt ja purkuhommat niilläkin onnistuu. 😀

Pusero ja samettibomber – Junarose (koko M) (saatu) 

Farkut – Ellos (koko 46)

Kengät – AGL

Korvikset – Anette Ahokas Design (Saatu)

Junarosen samettinen vetskaritakki on jo jotain mennyttsä mallistoa, mutta Asoksesta sitä löytyy vielä hyvällä alella! 

 


Tags:
,
3 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hoitajan ammatissa koko kroppa on välillä kovilla, mutta eniten selkä. 🤐

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Seisomatyö jossa kannetaan ja nostetaan tavaroita koko ajan, kyllä pahiten kärsii hartiat. Tenniskyynärpääkin on tuttu.

  • Aba
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hoitsuna kans juurikin ranteet,kyynärpäät ja olkapäät kovilla kun potilaita nostelee ja siirtelee ja kannattelee ja sitä myötä sitten niska/hartia seutu jumittelee. Jotain muuta pitäs alkaa miettiin,sen verta romuna jo näin pikkusen päälle +40 veenä,ei kiva.
    Hyvää joulunaikaa sullen ja kaikkea hyvää !!

Post A Comment