Vanha, mutta uusi mekko omasta kaapista

– Kaupallinen yhteistyö Asos –

Joulu oli ja meni. Vietin sitä juuri itselleni sopivissa määrin, eli melko vähän. En valmistellut joulua mitenkään enkä ryntäillyt kaupoissa hankkimassa lahjoja. Joulunalusviikonloppuna kävin vähän hummailemassa ja rentoutumassa Helsingissä ja aatonaattona söin pakastepizzaa kotona viltin alla. 

Joulupäivän pitkälti nukuin (katsoin mä sentään Love Actuallyn) ja tapaninpäivä meni puolestaan pohjoiseen junaillessa. Mutta aattona sentään tartuin kutsuun ja nautin jouluillallista Tommin äidin luona tutulla porukalla. (Juu, hyvin voidaan viettää joulua yhdessä vaikka suhdestatus onkin muuttunut.) 

Ihan en siis koko pyhiä viettänyt collegehousuissa ja villapaidassa, vaan vieraisille lähtiessä kiskoin juhlavampaa ylle. Muuton yhteydessä mekkokaapin kätköistä muistui mieleen tämä jo pari vuotta sitten Asoksen alesta kolmellakympillä löytämäni Paper Dollsin mekko. Ihan kuin olis vaatekaupassa käynyt, vaikka kävi vaan omalla kaapilla.

Niin kaunis kuin se onkin, ei kukkakuvioinen leninki ollut vielä tähän mennessä löytänyt sille sopivaa tilaisuutta päästäkseen käyttöön. Mutta jouluun se tuntui ihan juurikin täydelliseltä. Ja Cobblerinalta juuri joulun alla saamani metallinhohtoinen No Bow -laukku oli kuin tehty mekon kukkaprintin pariksi!

Nyt mekkoa vihdoin käytettyäni ihmetyttää kyllä miten se olikin kaapissa niin pitkään. Olen nimittäin sitä mieltä, että tämä on malliltaan minulle aivan loistava. Pitsi hieman keventää yläosaa ja ylä- ja alaosan katkaiseva kaitale osuu juuri kapeimpaan kohtaani, joka siis itselläni on vasta tuolla rintojen alla eikä suinkaan omenamallisella vyötärölläni.

Mekko istuu loistavasti rinnuksesta (asia joka ei omalla kohdallani ole lainkaan itsestäänselvyys), mutta jättää sopivasti tilaa vatsalle. Tässäpä siis todella hyvä juhlamekon perusmalli itselleni, jos haluaa joskus vaikka teettää samantyyppisen eri kankailla. 

Yhtä lapsuudesta saakka mukana kulkenutta tonttua ja lahjaksi saamaani havukranssia lukuunottamatta kotonani ei joulukoristeita näkynyt. Mutta kovin joulutunnelmaan sopivaa on tämä jokapäiväinen sisustuksenikin. 

Mekko – Papers Dolls, Asos

 Kengät – Högl

Laukku – Cobblerina (saatu)

 

Oma mekkoni on tosiaan jo pari vuotta siten ostettu, mutta Asokselta löytyy tälläkin hetkellä Paper Dollsin vaatteita myös pluskoossa. Ja näköjään monta pitsimekkoa siellä nytkin tarjolla alehinnalla. Tuota samaa olkaimettoman alusmekon ja pitsihihojen yhdistelmää löytyy mm. tästä värikkäästä pitkähihaisesta mekosta. Näyttäisi siis olevan hihoja lukuunottamatta ihan sama malli kuin tässä minun leningissäni. 

Mekon alta löytyvistä olkaimettomista rintsikoistakin jo kyseltiin instan puolella. Mä kuvaan ne blogiin tässä loman aikana!

Nyt jatkamaan lomailua isin ja äidin seurassa. Tänään myös luvassa vierailu bestiksen ja kummipojan luo. Ainakin muutama päivä vierähtää nyt täällä kotikotona.

 


14 Comments
  • Iina / MouMou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Uuh! Tää on yks sun upeimmista mekoista. Ihana! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ja aattele, ihan raukka unohtunut kaappiin! 

  • Ei-Leen / Hempeät hepeneet
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo on niin kaunis mekko, että on suorastaan synti ja häpeä, jos se hautautuu kaapinpohjalle! Joulu on siitä ihanaa aikaa, että tuolloin on juhlamekoille käyttöä – itse kuljen kotioloissakin kimaltavissa 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tänä jouluna en harmi kyllä ehtinyt kuin tätä yhtä mekkoa käyttää, kun yksi pyhä meni yksin kotona torkkuessa ja toinen junassa istuessa. 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaunis mekko! Jos tuota mallia olisi vielä ollut myynnissä, olisin oitis tilannut sen.

    Kiitos blogistasi. Inhoan kaupoissa kiertelyä, joten tämä on ratkaissut pukeutumisongelmani jo monta kertaa. Arvostan myös sitä, että vaatteet ovat kohtuuhintaisia ja niitä löytyy ihan tavallisista kaupoista.

    Hyvää uutta vuotta!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva kuulla, että täältä on löytynyt vinkkejä! 🙂

  • atomi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea mekko, kuin mitoilla sinulle tehty. Kangas on hauskasti sekä eksoottinen että perinteinen. Näytät kyllä hienolta. Löydöt omasta vaatekaapista on niin parhaita!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana mekko, sopii sinulle, näytät upealta!

  • Eppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa, että pystytte viettämään joulua yhdessä. Huomaavaista myös ex-anopiltasi. Hyvää kotiseutulomaa!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    OT, mutta olisiko suhteenne kestänyt ellet olisi lihonut noin valtavasti? Olisiko miehesi halunnut lapsen?
    Et varmaankaan julkaise, mutta jos sellainen ihme tapahtuu niin pyydän asiallisia vastauksia. Minäkin esitin rehellisiä kysymyksiä.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ja sinä vieras epäkohtelias ja tahditon ihminen jostain syystä muka ansaitsisit minulta ”asiallisia vastauksia”? 😀 😀 

  • pakosukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva kukkamekko, kun on tuollaiset einiinkukkaiset värit: ) Jäin katsomaan kuitenkin noita sukkiksia, enkä osannut päättää kuuluvatko nuo pilkut niihin vai mitä ne on. Ja onko oikean pohkeen kohdalla silmäpako?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      juu, aivan helvetillinen silmäpako. Tai siis ihan paskana jo koko sukkikset. Menivät pukiessa ja en jaksanut mennä hakemaan kotoa uusia. Eipä tuolla ollut väliä noin tuttujen kesken. 😀

      Ja pilkut on ihan mun kintuissa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvä vierailija,
    Katso itseäsi peiliin ja kysy itseltäsi, miksi haluat satuttaa Veera? !

Post A Comment