Superihana arkiasu ja t-paita -vinkki

Parasta mun arjessa on ehdottomasti vapaus. Kun ei ole sidottu tiettyihin työaikoihin, voi vaikka keskellä viikkoa hypätä bussiin ja suunnata toiseen kaupunkiin ystävän luo yökylään. Näin tein eilen. Päivän työt (laskutusta, meilejä ja somehommia) hoituivat matkalla ja perille päästyäni pääsin nauttimaan rakkaan Jonnan seurasta.

Yhden yön reissu hoituu hyvin yksillä vaatteilla niin, ettei reppuun tarvitse pakata kuin vaihtoalusvaatteet ja meikit. Etenkin, jos asu jolla matkaan lähtee, on niin mieluinen, että siinä mielellään viettää useamman päivän putkeen. Tämä kuvien kokonaisuus todellakin on juuri sellainen. Raitapaita ja paljon vaaleanpunaista, ei voi sillä reseptillä mennä tällä hetkellä pieleen.

Raitapaidasta sen verran, että kyseessä on mun tämän hetken suosikki t-paita -malli. Paita on Vero Modan ympäristöystävällisestä Aware-mallistosta ja kaapistani löytyy samaa teepparia raitaisen lisäksi myös mm. mustana ja valkoisena.

95% lyocellista (Tencel) valmistetut t-paidat ovat todella pehmoisia ja miellyttäviä päällä ja materiaali kestää loistavasti pesua. 17 euron paidat (yksiväriset 15 €)  ovat siis osoittaneet olevansa hinta-laatu -suhteeltaan loistavia. Suurin koko XL menee loistavasti tällaiselle 48-50 kokoiselle.

Niken söpöt lenkkarit löytyivät Iinan kirppiskasasta ja lunastin ne muutamalla linssinsuojuksella. (Pitääkin muistaa ottaa ne mukaan maanantaina, kun taas suuntaan Helsinkiin ja näen häntä!) Onni on ystävä, jolla on saman kokoinen jalka!

Moda-ketjun STI-malliston hempeä bikertakki (saatu) tulee varmasti olemaan yksi tämän kevään suosikkirotseista. Nyt takki vielä toimittaa sisävaatteen virkaa, mutta kelien lämmetessä se pääsee toki ihan ulkotakin rooliin.

STI:n koot on muuten kokemukseni mukaan usein melko reiluja. Tuota rotsia esim on saatavilla kokoon 46, joka siis itselläni on, ja siitä olisi voinut riittää jopa kokoa pienempikin. Ja mulla kuitenkin vaatekoko on 48-50. 

Myös laukku on 2nd hand -hankinta. Rebecca minkoffin nahkalaukku löytyi edullisesti Zadaasta ja ajattelin harmaan olevan hyvä väri tämän vaaleanpunavillitykseni keskelle.

Tänään osallistuttiin Jonnan kanssa pienelle pressireissulle ja käytiin lillumassa Lohja Spassa. Sieltä palattuamme kävimme nappaamassa nämä asukuvat Kiasman aulassa, mutta vieläkään en itse näyttelyihin ehtinyt. Olisin pari viikkoa sitten ollut kovasti menossa katsomaan Iiu Susirajan valokuvanäyttelyä, mutta hemmetin museo oli tietenkin maanantaina suljettu.

Farkut – Junarose / T-paita – Vero Moda Aware / Kengät – Nike / Laukku – Rebecca Minkoff / Rotsi – S.T.I. (saatu)  

Nyt mietinkin, että pitäisikö suunnata Helsinkiin jo sunnuntaina, jotta ehtisin vihdoin käydä Kiasmassa pidemmällä kuin aulassa. Alkuviikko kun menee taas työpalaverien merkeissä tuolla isolla kirkolla. Tällaista bussilla eestaas suhaamista taas siis vaihteeksi, mutta tää on just kivaa. Pysyy mielialakin paljon parempana, kun en pelkästään homehdu kotona. 


Tags:
2 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana blogi sulla ps.kesä tulossa joko sulla ois uusia seksikkäitä bikini vinkkejä pyöreelle nelikymppiselle .. ?

  • Venla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi miten ihana asu! Rakastan vaaleanpunaista ja on parasta nähdä miten nämä hempeät sävyt pääsee valokeilaan keväisin, pukee sua tosi kauniisti! 

Post A Comment