Tavoite tälle vuodelle – yhdet kivat treffit!

Mekko – KappAhl,  kengät – Pavement saatu

Mummomittainen helma, näin olisin saattanut ajatella tämän mekon kohdalla vielä muutamia vuosia sitten. Silloin helmat kuuluivat olla mielestäni joko lyhyitä tai selkeästi pitkiä, mutta ei mitään tällaisia polven alle tai puoleen sääreen ulottuvia. Mutta voi miten nyt rakastankin tätä lintumekkoa ja osaltaan juurikin pituutensa vuoksi!

Minulla on tuossa mekossa tosi nätti ja naisellinen fiilis. Parasta on, kun mekon yhdistää sopivan siroihin, mielellään korollisiin sandaaleihin. Mietin itse asiassa Helsingissä toissaviikonloppuna tähän asuun kahtenakin iltana pukeutuessani, että tässä mekossa voisi hyvin lähteä treffeille tuon nätin ja itsevarman fiiliksen vuoksi. 

Vai että treffeille… Niin kuin olis sellaisia muka näköpiirissä! Mutta saahan sitä haaveilla. Tuossa ystävän kanssa rakkauselämästä (tai siis sutinan puutteesta) puhuessa sanoinkin, että just ne treffit, yhdet kivat sellaiset, vois olla tämän vuoden toive ja tavoite tässä aihepiirissä.

Olis siis hienoa, jos rohkaistuis vaikka pyytämään jotain kiinnostavaa tyyppiä ulos ja sitten vähän jännittäisi ja olisi perhosia vatsassa. Sitten treffeillä olisi toivon mukaan kivaa eikä mies osoittautuisi kirvesmurhaajaksi. Ja vaikka loppujen lopuksi homma ei poikisi mitään sen enempää, niin jäis positiivinen fiilis ja ihmiset kohtelis toisiaan aikuismaisesti eikä vain tylysti ghostaisi. Sellaisen yhden kivan deittailukokemuksen tilaisin vuodelle 2019. Onko liian utopistinen haave?

Mutta treffejä tai ei, niin tämä lintumekko saa kyllä rutkasti käyttöaikaa tänäkin kesänä. Viehättävä ja itsevarma fiilis, kun on tervetullutta kaikkiin muihinkin tilanteisiin kuin vain uusien ihmisten kohtaamiseen.

Mekko – KappAhl XLNT (saatu) / Kengät – Pavement (saatu) / Rintaliivit – Elomi / Laukku – Coccinelle 

KappAhlilta löytyy muuten saman mallista mekkoa tänäkin kesänä. Vintage Stories -malliston viskoosileningissä on uusi punavalkoinen kuosi, mutta malli on sama. Sovitin mekkoa liikkeessä ja sama L-koko oli passeli kuin tästä viime vuoden mekostakin. Mekko löytyy myös XLNT-malliston puolelta kokoon 3XL saakka. On toki ollut myynnissä jo hetken aikaa, joten kaikkia kokoja ei välttämättä enää saatavilla. Mutta jos tämä mekon malli kiinnostaa, kannattaa tsekata lähin myymälä.

 


4 Comments
  • Satu...
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava mekko! Naytät niin upeelta!!!

  • H.m.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei ole onnistumeet treffit ainakaan mekosta kiinni, kaunis on kolttu ja niin on kantajansa myös.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana tavoite! Täällä on toinen pitkästä parisuhteesta eronnut ja huomasin, että deittailu näin ”vanhemmalla” iällä ei ole kovin helppoa. Toivottavasti deiteistä tulee myös postaus, niin pääsee myötäelämään sitäkin! <3 Sulle ei varmasti ole ongelma tuota tavoitettua saavuttaa!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Saattaa kyllä olla, että en ole ihan ekana täällä blogissa huutelemassa deittailukuvioistani 🙈
      Mutta ehkä aiheesta tulee jotain yleisluontoisia fiiliksiä jossain kohtaa kirjoiteltua

Post A Comment