Marimekon koot yllättivät iloisesti – Kukkakuosi ihastutti värimaailmallaan

Minun elämässäni Marimekon kuosit ovat aina näkyneet enemmänkin verhoina, petivaatteina ja pöytäliinoina kuin vaatteina. Kotoa muuttaessa ekan oman kodin ikkunoihin ripustettiin äidin 70-luvulla hankkimat vihkiruusuverhot ja Oranssia vanhaa Ananas-pussilakanaa vaalin suurena aarteena.

Sittemmin olen luopunut kokonaan verhoista, eikä liinavaatekaapistakaan taida enää löytyä enää Marimekon lakanoita kulutettuani vanhat hitusiksi. Jokunen Marimekon vaate on toki minunkin kaapissani aina silloin tällöin ollut. Perus raitapaidat löytyy ja juuri löysin mun teiniaikojen upean värikkään farkkurotsin, joka nyt odottaa pesua ja uudelleen käyttöönottoa. (Ysäri farkkurotsi koossa 36 menee edelleen päälle 😀 ) 

Mutta mitenkään ahkera Marimekon shoppailija en ole ollut kahdesta syystä: 1) Välttelin vuosikausia lähes kaikenlaisia kuoseja eikä etenkään Marikuosit toistuvine Unikko-uusintoineen ole innostaneet ja 2) Koin pitkään, ettei merkin koot riitä itselleni. 

 

Mutta asiat muuttuu ja mä olen juuri nyt aivan rakastunut uuteen Marimekon Lidia Juhannus -mekkooni!

Viime viikolla Ratsulasta ostamani mekko ihastutti minut värimaailmallaan ja sen kuosi vei ajatukset lapsuuteen ja kotona käytettyihin Marimekko-tekstiileihin. Joustamattomasta viskoosileningistä kun oli kyse, katselin mekkoa rekissä ja arvelin, että tuskinpa siitä minulle kokoa löytyy. Mutta olinpa onneksi hyvin väärässä.

Suoralinjaista mekkoa on saatavilla kokoon XXL saakka ja sen suurimman kanssa tietenkin sovituskoppiin suuntasin. En tiedä olenko minulla ollut vain virheellinen käsitys Marimekon ko’oista vai ovatko kenties viime vuosina muuttaneet mitoituksiaan / laajentaneet kokovalikoimaansa. Mutta ainakin tämän vaatteen sain havaita varsin reiluksi ja päädyin näin 48-50 kokoisena valitsemaan itselleni koon XL. 

Lidian värimaailmaan passaavat enemmän kuin upeasti Booztin alesta bongaamani Pavementin mokkanahkaiset Silke-sandaalit. Ihastuin Pavementin kenkiin ja etenkin korkkareiden mukaviin lesteihin käytyäni merkin maahantuojan showroomilla keväällä. Nyt kaapistani löytyykin sitten jo neljä paria heidän kenkiään. 

Tätä yksinkertaista Silke-korkosandaalia löytyy monissa eri väreissä, esim kirkkaanvihreänä, keltaisena, punaisena ja tietenkin mustana. 

Mekko – Marimekko / Kengät – Pavement / Korvikset – Aarikka

Lidia mekossa tulee mukana irrallinen vyö, jolla mekon saa kurottua noin kivasti pussille. Kepeän materiaalinsa ansiosta mekko kuitenkin laskeutuu tosi nätisti myös ilman vyötä vaikka malliltaan suora onkin. Eli tulen varmasti käyttämään molemmilla tavoilla. Mulla on ihan supernätti olo tässä mekossa!

Mekko on ihan tuore uutuus, joten sitä on varmasti vielä hyvin saatavilla. Täällä Porissa mekon löytää tosiaan Ratsulan pohjakerroksesta. Verkossa Lidia Juhannus löytyy ainakin Marimekon omasta nettikaupasta ja Zalandolta.

Nämä kuvat on muuten otettu mun uudella työhuoneella, josta olen myös ihan suunnattoman innoissani. Luovatoimisto Pilke ja minä muutimme yhdessä vajaa pari viikkoa sitten vanhalta konttoriltamme ihan Porin ytimeen ja mulla on nyt työhuoneen ikkunat suoraan kävelykadulle. Tykkäsin mun vanhasta työhuoneestakin, mutta tämä on ihana vielä potenssiin sata!

 

 


15 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana mekko ja upeat kengät!

  • Henni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi on niin kaunis mekko ja näytät upealta siinä. Aion myös itse ostaa tuon mekon kunhan palkkapäivä koittaa😀.

  • Pirkko / Meriharakka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva, jos koot (ja mallit) alkavat käydä myös meille vähän isommille! Itselläni on useampi Marimekon takki – ne kun usein ovat olleet väljiä malliltaan niin että allekin mahtuu vaatetta. Mekkojen kohdalla ei ole oikein onnistunut, kun kovin monet niistä ovat kovin pieniä ja o-aukkoisia tai venepääntien omaavia – itse kun haluaisin vähän väljyyttä myös kaulan ympärille 🙂

  • AA
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minulla myös samoja kokemuksia Marimekosta, monet kuosit ihastuttaisivat, mutta pienet pääntiet ahdistavat. Olen harkinnut parin marimekon viemistä ompelijalle avaramman kaula-aukon saamiseksi.

  • Pia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät upealta! Mekko korostaa kauniisti sua, niin kasvoja kuin kroppaakin. Aivan upea kesäleidi! Ja kengät kruunaa kyllä kokonaisuuden. Ihanaa kesää.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea kokonaisuus ja etenkin korkosandaletit ihastuttavat suunnattomasti💗Kerrassaan ihana, vähän harvinaisempi väri kengissä. Kaikkea hyvää Sinulle Veera ja toivottavasti voit nauttia kesästä!!

  • Elliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea mekko ja kengät! Näytät hienolta!
    Muutama Marimekon vaate minullakin on. Puuvillaiset paidat ja tunikat ostan Marimekolta numeroa isommassa koossa, koska ne kutistuvat pesussa aika paljon.

    Täytyy tutustua myös Pavementin kenkiin. Minulle uusi tuttavuus.

  • Mermar
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaunis värimaailma kuosissa. Kerrot, että mekko on ohutta laskeutuvaa kangasta. Hyvä juttu, koska olen vältellyt Marimekkoa juurikin jäykkien vaatteisiin sopimattomien kankaiden takia. Kengät ovat herkulliset.

  • Tintti456
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oo, nyt on tyylikästä! Kävin katsomassa ko Pavementin kenkiä. Kerrotko, kun/jos ehdit että vastaako koot normikokoja? Jos yleensä 38 niin onko noissakin? Mukavaa viikonloppua!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla on 37-38 jalka ja muissa Pavementin kengissä mulle 38 ollut sopiva mut näissä Silke-sandaaleissa taas 37. Eli tästä kengästä ottaisin sinuna sen 38

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Häh? Tuohan on aivan kaamea halju kolttu, eikä yhtään sopivat värit ainakaan tälle kantajalle vanhentaa ihan mummoksi.

  • ellenis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei toi mekko ole luonnossa noin ”halju”.  Olisiko kuvia ylivalotettu jonkin verran tai jotain, yleistä blogeissa.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana yhdistelmä, kaunis väri – sopii sinulle.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuo näyttää niin upealta sun päällä, että tilasin itselleni myös ja vaikka tissien kohdalta ja hioista on sopiva, niin pyllyn kohdalta vähän kiristää. Mahtuu siis just ja just, mutta toivottavasti ei pesussa kutistu.. Lähinnä nyt tiedoksi myös muille pyöreä pyllyisille 😊

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No niin, nyt oli niin hyvä ale Pavementin sandaaleita, että huomenna tulee paketti, kiitos koko-opastuksesta!

Post A Comment