Kun kesäpäivä blogikollegan kanssa videolle päätyi! – Tää oli ihan mun lempipuuhaa.

-Kaupallinen yhteistyö, Olympus-

Tiiättekö mikä on mun duuneista yks sellanen, mistä tykkään ehkä kaikista eniten? Kouluttaminen! En todellakaan joskus vielä vuosia sitten ajatellut, että A) osaisin opettaa mitään muille ja B) voisin pitää siitä.

Mutta niin vaan on viime vuosien monet pitämäni valokuvauskoulutukset osoittaneet, että saan siitä ihan suunnattoman suuria onnistumisen ja ilon tunteita, kun näen lampun syttyvän ihmisten pään päällä oppien mennessä perille. 

Kalenterissa onkin taas jo muutama koulutusreissu tiedossa syksylle enkä malta odottaa, että pääsen jakamaan ihmisille vinkkejä kuinka päästä paremmin sinuiksi kameran kaikkien nappuloiden ja toimintojen kanssa. Pääsin onneksi hieman nyt kesälläkin ”pätemään”, kun tapasimme bloggaajakollega Esko Kyrön kanssa Olympus-kamerat kädessämme ja hän oli kipeästi vinkkien tarpeessa. 

 
Siis voi Eskoa, hänellä on ollut Olympuksen PEN jo useamman vuoden, mutta sälli on surutta pistellyt menemään täysautomaatilla! Eihän siinä sinänsä mitään vikaa ole, ihan kivoja kuvia tulee, mutta kun kamerasta saisi niiin hurjan paljon enemmän irti, kun uskaltaa hieman poistua helpolta mukavuusalueelta.
 
Ei tarvittu kuin pari pikku vinkkiä, niin Esko oli jo ihan liekeissä ja koki oppineensa hurjasti uutta. Ja minä ope olin kovin iloinen!! Nyt kun tuosta tapaamisesta on pari viikkoa, niin pitäisköhän mun pitää Eskolle pikku pistarit ja katsoa jäikö opit mieleen.. 😀 
 
Katso videoilta mistä toiminnoista Esko innostui! 
 

 

Nyt on muuten viime hetket napata kiinni Olympuksen loistavaan kesätarjoukseenPEN E-PL9:n tai OM-D E-M10 MK III:n ostaja saa 45 mm f/1.8 muotokuvalinssin hintaan 0 € (ovh 259 €) tai vaihtoehtoisesti 25 mm f/1.8 -objektiivin satasella (ovh 379 €)! 

Jos sinulta löytyy Olympuksen kamera jo omasta takaa niin alennuskoodilla vieruska0819 voi tilata myös pelkän 25 mm 1.8 objektiivin alennushinnalla 269 €! Tuota moneen soveltuvaa valovoimaista linssiä ei mistään muualta noin edullisesti saa.

25 millinen on itselläni se kakkula, jonka laitan PENin nokalle silloin, jos pitää valita jonnekin mukaan vain yksi objektiivi.

Nämä tarjoukset voimassa 18.8. saakka (tai niin kauan kuin tarjousobjektiiveja riittää), eli tänään ja huomenna sunnuntaina ehtii vielä tehdä ostoksia! 

 

Jos kiinnostaa lukea lisää vaikkapa objektiiveista tai kaipaat vinkkejä parempiin potrettikuviin, niin klikkaa itsesi aiempiin Olympus -postauksiin!

 
 

5 Comments
  • Iina / MouMou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää oli hyvä, tällaisia lisää! Hyökkäät kuin Jyri Sukula kuppiloiden, mutta ”automaatti-bloggaajien” kimppuun.🔥

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hahah, hyvä idea! 😀 Ensin pyöritellään päätä epätoivoisena ja sitten laitetaan hommat tunnissa tai parissa kuntoon! 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hauskasti ohjeistit kameran käytössä, lisää tälläistä iloista meininkiä.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tuli kyllä fiilis, että voisi tehdä lisääkin videoita! 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos postauksesta! Kiva huomata, että kaupallisetkit yhteistyöt voivat olla fiksuja ja niistä saa paljon irti.

Post A Comment