20.09.2019 Vaatepettymys, asuonnistuminen ja ajatuksia kauneudesta

Tänään se alkoi, neulemekko- ja saapaskausi! Ja miten ihanalta se tuntuukaan.

Syksyssä parasta on ehdottomasti pehmoiset ja lämpimät neuleet. Kotona pukeudun kashmirhousuihin ja -puseroon, vedän villasukat jalkaan ja kiskon sohvalla viltin ylle. Ihmisten ilmoille lähtiessä mukava, lämmin ja edustuskelpoinen syntyy helpoimmin kauniista neulemekosta ja saappaista.

Kashmirin lisäksi olen suuri merinovillan ystävä. Tein viime viikolla somemainosten innoittamana tilauksen Pierre Robertille. Etenkin alusvaatteistaan tunnetun merkin syysmalliston merinovillahousut, kitaisuneuleet ja -mekot vaikuttivat todella houkuttelevilta. 

Heti paketin saavuttua ihastus olikin suuri. Materiaalit olivat miellyttäviä ja koot riittäviä. Pettymyksen vuoro oli kuitenkin jo seuraavana päivänä, kun bongasin uutukaisista neulehousuistani takamuksesta reiän ja haaroissa minua kauhistutti jo parin tunnin käytön jälkeen hirmuinen kasa nyppyä. Kyllähän neulevaatteet nyppyyntyy kulutukselle altistuvista kohdista, mutta tämä oli vähän liian nopeaa. :/

Onnekseni reklamaatiooni vastattiin hurjan nopeasti ja se hoidettiin loistavasti. Olen toki harmistunut niistä housuista (koska olisivat olleet hurjan ihanat), mutta yritys antoi itsestään hyvän ja positiivien kuvan asiakaspalvelullaan. Ei se haittaa, jos joskus tapahtuu virhe tai tuote tuottaa pettymyksen, se miten ongelmatilanteet hoidetaan, ratkaisee sen uskallanko luottaa heihin uudelleen. 

Otin nyt tänään käyttöön tämän samassa paketissa tulleen kietaisumekon ja seurailen nyt sitten silmä tarkkana, että miten tämän vaatteen materiaali käyttäytyy. Epäonnen housut olivat 100% merinovillaa kun taas tämä mekko on 55% merinoa ja 45% tenceliä. Eli on ominaisuuksiltaankin erilainen kuin herkkä täysmerino.

Luotetaan siis, että pöksyt olivat harmillinen maanantaikappale ja tämä mekko osoittautuu kestäväksi. Sille nimittäin olisi paljon käyttöä koska se on niin mukava ja kaunis. Tunsin mekossa oloni naiselliseksi ja tyylikkääksi ja siinä on luottovaatteen potentiaalia. 

Tänään oli kaikin puolin sellainen ”rakastuin omaan peilikuvaani” -päivä. Ei ulkonäössä mitään erityistä ollut, mutta oli vaan tosi nätti olo. Ehkä se oli tuo mekon kaunis syksyinen sävy, joka sai tuntemaan olonsa jotenkin uudeksi ja raikkaaksi!

Me muuten puhuttiin eilen muotinäytöksen takahuoneessa naisten kanssa siitä, että minkä ikäisenä kukin on kokenut olevansa kauneimmillaan. Oli ilahduttavaa kuulla miten moni koki sen hetken olevan juuri nyt. Tämä vastaus kuului etenkin porukan 30-40 vuotiaiden naisten suusta. 

Juuri sellainen fiilis on itselläkin. Aina mä olen naamani kanssa ihan hyvissä väleissä ollut, mutta viime vuosina peilikuva on tuntunut erityisen hyvältä. En tippaakaan haikaile, että näyttäisimpä samalta kuin vaikka 25 vuotiaana.

Toki sellaisiakin muutoksia ulkonäössä on vuosien aikana tapahtunut, joihin on ollut hieman totuttelemista ja jotka eivät saa hyppimään riemusta (esim maan vetovoiman vaikutus joihinkin vartalon osiin ja saamarin pigmenttiläiskät!!), mutta niistäkin huolimatta tuntuu, että kokonaisuutena mennään plussan puolella. Sen minkä on tissien asennossa menettänyt, on kenties saanut jonkinlaisessa iän tuomassa karismassa takaisin. 

Vaikka en suurista ulkonäkökriiseistä kärsinyt nuorempanakaan, niin kyllä mä muistan parikymppisenä hetken aikaa tunteneeni jonkinlaista alemmuudentunnetta monien ystävieni rinnalla. Sen ikäisenä kun moni mittaroi itseään paljon enemmän muiden ihmisten mielipiteiden ja reaktioiden mukaan, niin itse koin esimerkiksi poikien silmissä olevani lähinnä ilmaa, kun taas porukkamme muilta mimmeiltä ei kosiskelijoita puuttunut. 

Onneksi ne fiilikset meni aika nopeasti ohi ja tajusin, että itsetuntoa voi ja kannattaa rakentaa ihan jonkun muun varaan kuin sen, että saanko pojanklopeilta huomiota viikonlopun baarireissulla. Toki siitä tulee kiva fiilis, jos joku minun mielestä kiva tyyppi osoittaa pitävänsä mua viehättävänä, mutta kyllä se oma mielipide peilikuvasta pitää muodostaa ihan itse. Tykkäänkö minä minusta? Viihdynkö minä omissa nahoissani? 

Mekko – Pierre Robert

Toppi – Junarose (saatu)

Saappaat – Högl (saatu)

 Laukku – DAY

Korvikset – Liv by Linda (saatu)

Kyllä se useimmiten sitten olemuksessa näkyy positiivisesti, kun voi vastata em. kysymyksiin kyllä. Sain itse aivan ihanaa palautetta eilisen muotinäytöksen jälkeen, kun muutamakin ihminen sanoi, että ”olipa ihana katsoa, kun sinä selvästi nautit siellä lavalla ja olit niin iloinen”.

Kommentti ilahdutti minua kovin. Että ei puhuttu niinkään ulkonäöstä vaan siitä positiivisesta fiiliksestä mitä ilmeisesti onnistuin yleisöön välittämään. Puhuminen kauneudesta onkin loppupeleissä oikeastaan aika turhaa, sillä se on pelkkää pintaa ja sellaisenaan katoavaista. Tärkeämpää on mun mielestä olemus, se kun koostuu paljon enemmästä kuin vain symmetrisistä kasvon piirteistä, hohtavista hampaista ja missiorganisaation hyväksymästä vartalosta. 

Vaikka vaatteet ovatkin konkreettisesti pelkkää pintaa, niin kyllä tällainen erityisen hyvän tuntuinen asu siis vaikuttaa myös siihen isompaan kuvaan, eli olemukseen. Tässä mekossa ja korkosaappaissa olo oli mukava ja ryhti oikeni ja se sai iskemään silmää peilikuvalle.