13.10.2019 Jumitusta pelon liisterissä (ja samoissa vaatteissa)
-Kaupallinen yhteistyö Ellos (mainoslinkkejä) ja kengät saatu Vamsko-
Mun viikonloppu on ollut aika surkea ja yksinäinen. Mietin eilen, että mitä tapahtui, koska minusta tuli tällainen? Tällainen kotiin peiton alla jumittava tyyppi, joka samaan aikaan tuntee ahdistusta siitä yksinäisyydestä, muttei osaa enää tehdä mitään asian eteen. Kaipaan seuraa, mutta en kuitenkaan halua lähteä mihinkään ihmisten ilmoille. Haluaisin tulla kuulluksi ja nähdyksi, mutta en osaa pyytää ketään luokseni.
En vielä muutama vuosi sitten olisi osannut kuvitellakaan tällaista tilannetta, jossa koen olevani ahdistavalla tavalla yksin. Nyt minuun on kuitenkin hiipinyt kuristava pelko siitä, että tämä olotila on pysyvä. Tuntuu, että eronneet ihmiset useimmiten lähinnä toitottaa sitä kuinka vapauttavaa ja ihanaa on nyt kun saa olla itsekseen ja itsenäinen ja tehdä mitä haluaa. Kuuluisan erohehkunkin se monelle pukkaa päälle.
Sellainen voimaantuminen tuntuu kuuluvan oikein sujuvaan erosta toipumiseen. Sinkun kuuluu sanoa miten loistavasti tässä menee kaikin puolin itsekseenkin. Ja mä en löydä tuota ajatusta itsestäni ollenkaan ja se saa miettimään olenko huono, heikko ja epäonnistunut.
Siis totta kai sitä pärjää. Kun on pakko. Kyllä tässä henki kulkee ja päivät kuluvat. Aina tulee uusi aamu vaikkei aina tahtoiskaan. Teen työt, suoriudun arjesta. Nukahdan useimmiten helposti ja itkemättä. Herään vaikeammin ja hymyilemättä. Kotioven avatessa on kuitenkin mielessä aina sama kysymys: entä jos mua ei koskaan enää kukaan siellä odota? Se on ihan hurjan lohduton ajatus.
Mutta tuntuu, että on jotenkin noloa tuntea niin. Kuuluisi olla vahva ja itsenäinen tyyppi, joka ei tarvitse ketään. Ei ainakaan mitään parisuhdetta. Sellaista toivotaan vasta sitten kun ”elämä on ihan tosi mahtavaa näinkin”. Mitä jos tää ei ikinä ala tuntumaan musta ihan tosi mahtavalta? Jos mä en opi nauttimaan siitä, että saan ilta toisensa jälkeen olla olla yksin näiden seinien sisällä? Mitä jos tämä olotila on pysyvä? Sitä mä pelkään.
Pusero – Ellos, Joelle, koko 48 / Farkut – Ellos, koko 46 / Kengät – Roccobe, Vamsko (saatu) / Korvikset – Aarikka (saatu)
Samaan aikaan kuitenkin, kun tunnen itseni ihan superheikoksi, olen muistanut välillä kehua itseäni myös siitä miten vahva olen. Muistutan itseäni millaisista hetkistä olen elämässäni selvinnyt. Miten monta epätoivon hetkeä jo ohittanut. Millaisia pelkoja jo selättänyt. Taaksepäin katsoessa näen tyypin, joka on aina noussut uudestaan entistä vahvempana ja uusia selviytymiskeinoja oppineena.
Miten sen mielikuvan vahvasta minusta saisi siirrettyä myös niihin ajatuksiin, joissa katson eteenpäin? Siihen mulla ei ole vielä vastausta. Nyt mä jumitan tässä pelon liisterissä ja yritän hyväksyä sen, että elämässä ei ole mitään takuuta siitä, että ”kaikki menee vielä hyvin”. Tämä on hengenvetojen mittainen matka, jonka lopputulos on kaikilla sama huolimatta siitä tuntuiko matkalla hyvältä vai pahalta.
Pukeutumisessakin on ollut nähtävillä jumitusta. Jalkaan on lähes joka päivä eksyneet nuo hurjan mukavat Elloksen Thea-pillifarkut ja Vamskolta saamani valkoiset maiharit. Molemmat luovat hieman reippaamman olon. Yläosina ovat vaihdelleet lähinnä tuo kepeä kukkapusero tai lämpöä, lohtua ja mukavuutta kaivatessa jokin pehmoinen neule. Juuri nyt on fiilis, että tarvitsen vaatteiltani nimenomaan lämpöä, lohtua ja hitusen reippauden illuusiota.
Seuraavaksi yritän kaivaa sisältäni sen verran reippautta, että kiskon trikoot jalkaan ja lähden salille. Sillä jotenkin se on tämäkin sunnuntai kulutettava.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos tästä. Puit sanoiksi sen, mitä juuri nyt koen. Mielen on vallannut paniikki ja pelko siitä, etten enää koskaan koe romanttista rakkautta. Ulospäin olen pärjäävä ja itsenäinen vahva nainen, ja olenkin. Välillä vain niin kovin heikko. Tsempit meille kaikille jotka sitä tarvitsevat.
Tinttarella_Tiina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJos itse osaisin kirjoittaa fiilikset paperille, tarinani olisi yksi yhteen sun tarinas kanssa. Kiitos tästä Veera! Jotenkin helpottaa, kun tietää, ettei ole näiden tunteiden kanssa yksin (vaikka onkin yksin).
KatiR
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMäkään en usko siiheb että asiat automaattisesti menis jotenkin parhain päin, miksi menisivät? Ainakin omassa elämässä huonot ja vielä huonommat (hehheh) kaudet vaihtelevat. Olen itsekin kokenut tuota ihmiaahdistuksen ja yksinäisyyden välistä ristiriitaa jo useamman vuoden. En tiedä onko poikkeuksellista, etten edes ihastu kehenkään. Harmi että nyky – yhteiskunnassa parisuhde arvotetaan niin korkealle, että aikuinen yksinelävä jää helposti monen asian ja keskustelun ulkopuolelle. Haluaisin sanoa jotain kannustavaa aiheeseen liittyen, mutten keksi 😀 mutta olet upea ja taitava tyyppi!
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSulle ja teille yllä kommentoineille koetan välittää toivoa… Tuo olotila ei ole pysyvä. Oon itte eronnu muutamankin kerran elämäni aikana. Aina on tullu nimenomaan tuo kamala ahdistus ja epätoivo, pelko siitä, että eikö tämä koskaan muutu. Olenko iana yksin.
Ja Veera, sun erosta on tosi lyhyt aika. Ei kia vuottakaan? Ahdistus kuuluu myös tuohon aikaan. Ei pitkästä ihmissuhteesta selviä vuodessa tai kahdessakaan. Eikä kannata rynnätä uuteen vielä pitkään aikaan — oikeastaan vasta sitten kun on aidosti tyytyväinen itsekseen oloon, on hyvä katsella ympärilleen sillä silmällä.
Surkea olo kuuluu asiaan. Sitä ei kannata lykätä tai turruttaa millään konstilla, päinvastoin. Suru olisi hyvä surra läpi, apuna voi olla hyvä terapeutti.
Toivottavasti en loukkaa saman vanhan virren toistolla, mutta sanon silti: surkea olo ei ole pysyvää, se menee ohi — ja parempaa on tulossa <3
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJos on mahdollisuus, niin lähde ulos metsään liikkumaan. Hengitä raikasta syysilmaa keuhkot täyteen ja nauti väreistä. Jos on rahkeita, niin lähde vaikka jonnekin luonnonsuojelualueen tienoolle viikonloppureissulle YKSIn ja varltele poluilla ja nautiskele hiljaisuudesta (ja nuotiomakkarasta). Sitten seuraavaksi voisit vaikka mennä elokuviin yksin jne.
Tee jotain yllättävää, mitä et ole ennen tehnyt (sen ei tarvi olla mitään suurta, mutta ennakkoluulotonta).
Kun tekee yksin asioita, mitä yleensä on tehnyt kaksin tai porukassa, alkaa tuntea itseään paremmin ja varsinkin metsän hiljaisuudessa ja rauhallisuudessa voi olla itselleenkin armollinen.
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPuit omat ajatukseni sanoiksi. Omasta erosta selviytymiseen meni 2,5 vuotta. Ei kiinnostanut sillä aikaa tippaakaan muut miehet. Tinderiäkin yritin väkisin koittaa.. Nyt erosta on kohta 3 vuotta ja pari kk on tuntunut mukavalta. Nyt elämääni on astunut uusi tuttavuuskin, aika näyttää syveneekö ystävyys suhteeksi. Ihminen löytää uuden kumppanin, kun on siihen valmis. Itse olen tyytyväinen, että olin tämän 3 vuotta yksin ja opettelin tuntemaan itseni ja rakastamaan itseäni. Ystäviä kannattaa silti tavata ja koittaa olla sosiaalinenkin, koska ystävät ja kaverit ovat tärkeitä. Mutta tosiaan ihmisen pitää oppia olemaan itsensä kanssa onnellinen ja rakastaa itseään, silloin sitä rakkautta voi antaa muillekkin.
Arja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIsoja asioita. Ja aina uudelleen. Ääk.
Onhan myös niin, että tuollainen jumitus on asia, jota et voi itse hallita ja selvittää. Usein huomaan itse meneväni siihen lankaan, että ajattelen, että tämä on minusta kiinni, miksi minä olen tällainen ja toimin näin. Kun pitäisi ymmärtää, että tämä ahdistus on sellaista, mitä ei voi omin toimin selvittää. Ei olemalla reipas (että mä vihaan sitä) tai taistelemalla. Se on. Pakko hyväksyä. Ja se voi olla jollain tavalla myös tie eteenpäin. Lopettaa hillitön rimpuilu. Mutta ei tarkoita, että luovuttaisi.
Toinen, jolla surkea vkl
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlet rohkea kun pystyt tuosta yksinäisyydestä kirjoittamaan, vaikka se on kipeä asia. Itse olen jo pitkään ollut yksinäinen ja juuri nyt on ollut erityisen surkea viikinloppu. Ahdistus on iskenyt päälle. Loputtomasti ei vaan jaksa yksin olla ”reipas” ja tehdä kaikkea aina yksin, suorittaa ja selviytyä. Välillä romahtaa sinne peiton alle. En ymmärrä niitä kliseitä, että ensin pitäisi voida yksin hyvin. Siis varmaan jollain tasolla joo, mutta onhan se nyt ihmisen normaali perustarve kaivata kumppania. Eikä loputtomasti voi yksinään kehittyä ja kasvaa henkisesti, kun siihen kasvuun tarvitaan niitä peilejä ympärille. Parisuhteessa kasvetaan yhdessä eikä niin, että molempien pitäisi jo valmiiksi olla jotain täydellisyyksiä. Tämmöstä ajatusvirtaa nyt vaan lähti tulemaan.
Ystävän ystävä
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHyvä Veera, että kirjoitat rehellisesti tuntemuksistasi tänne jokaisen luettavaksi. Monelle jo sekin, että ei yksin paini samojen ajatusten kanssa, on helpottavaa. Ystäväpiirissäni on useita leskiä esim., jotka kaipaavat ”sitä joka on taivaassa”, ja siksi ymmärrän kyllä totisesti heidän kaipaustaan. Pidän yhtetyttä eri tavoin ja menemme yhdessä milloin minnekin tapahtumiin yms.. Suosittelen, että kaikki me yhdessä kannatellaan toisiamme, etenkin näin syksyn pimeinä aikoina ! Pirtsakka pusakka on kuvassa tällä kertaa !
Erityisherkkä vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei Veera! Rohkea kirjoitus, arvostan.
Vastasit tavallaan jo itse omaan kysymykseesi, vaikka kirjoitit, että sinulla ei ole siihen vielä vastausta.
Sinussa on se vastaus jo. Sinussa on nyt ja tulevaisuudessa se sama vahvuus, ja enemmänkin, mitä on ennenkin ollut. Olet aiemminkin selvinnyt vaikka ja mistä. Selviät jatkossakin. Se vaatii vain rohkeutta luottaa itseesi. Rohkeutta sietää epävarmuutta ja epätietoisuutta. Rohkeutta luottaa, että tästäkin nouset ja elämä kantaa ja kaikki muuttuu paremmaksi. Pientä itsepsyykkausta ja itsellesi muistuttamista, että se vahvuus löytyy kyllä edelleen sieltä sinusta. <3
Elinaelina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMitä jos hyväksyttäisiin se, ettei ole oikeaa tapaa elää eron läpi?
Joku voi oikeasti tarvita yksinäisyyttä ja itsensä etsimistä.
Itse tein sen ”virheen” että heittäydyin seuraavaan suhteeseen. Hetken oli vaikeaa uskaltaa panostaa tähän, mutta onnellisia ollaan enkä kadu mitään. Entinen puoliso on onnellinen puolesta. Vähän tässä elää matalalla profiililla, kun ihmisillä on niin vahvat mielipiteet siitä, että on oltava ainakin vuosi yksin.
En nauti yksinäisyydestä ja vihaan ajatusta seksistä tuntemattomien kanssa. Miksi ei saisi nauttia siitä, mitä elämä tuo vastaan?
Ja kyllä mä nyt ihan todella vahvasti tiedän kuka olen ja mitä haluan, eikä väkisin sinkkuilu muuta sitä mihinkään suuntaan.
vanillamandy
Posted at 00:00h, 30 marraskuunI would say that you have just provided great touch and opportunity to learn new fashion trends and some times even great ideas about trendy topics. As a content writer at https://www.nursingessays.co.uk/assignment-writing have been regular visitor to this site for so many years and had great inspiration to learn about new women style trends to help them flaunting their gorgeous curves in and out .