Eettistä ja ekologista kotimaista muotia kokoon 54 saakka – Weecos Curves

-Kaupallinen yhteistyö Weecos / Anette Ahokas Design

Suomessa on paljon pieniä mielenkiintoisia vaatemerkkejä, mutta usein niiden tuotteiden kohdalla joutuu vaan huokaisemaan pettyneenä kokojen ollessa riittämättömiä itselle. Vastuullisuus, ekologisuus ja eettisyys ovat onneksi muotiteollisuudessa kovassa nosteessa, mutta pluskokoiselle tällaisten parempien valintojen valikoimat ovat olleet melko suppeat.

Pienin askelin kuitenkin tilanne silläkin saralla paranee. Vastuullisen muodin kauppapaikka Weecos nimittäin lanseerasi tämän kuun alussa Curves- valikoiman, jossa on mukana 13 eri designbrändiä yhteensä yli 50 tuotteella kokovalikoiman yltäessä kokoon 54 saakka.

Sain valita itselleni pari suosikkituotetta ja oma katseeni kiinnittyi erityisesti Anette Ahokas Designin tyylikkääseen ja monikäyttöiseen mallistoon.

Rakkauteni haalareihin ei varmaankaan ole jäänyt epäselväksi. Tähän saakka kaikki omistamani haalarit ovat kuitenkin olleet aika kesäisiä ja arkisia. Siksipä nappasinkin innolla kiinni tähän vetoketjulla koristettuun 3/4 hihaiseen jumpsuitiin, joka on yhtä aikaa sekä rento että edustava. Tämä vaate jos mikä tulee pelastamaan monta siistimpää pukeutumista vaativaa työpäivää.

Haalari on mukavaa viskoosi-polyamidi -trikoota, joka on teollisuuden ylijäämämateriaalia. Siinä on siis helppo olla ja liikkua, mutta matsku on kuitenkin siistimpää ja jämäkämpää kuin arkinen perustrikoo, jollaista omat aiemmat haalarini kaikki ovat.

Tämä kokopuku päälläni ja korkkarit jalassa kun katselin itseäni peilistä, en voinut mitenkään ymmärtää, että olen joskus ollut täysin vakuuttunut, etteivät haalarit sovi omalle vartalolleni. Ei kaikki haalarit toki passaakaan, mut oikeanlaiset kyllä todellakin. Mulla on tässä asussa ihan supernätti olo! Ja tuntuu kuin näyttäisin tavallista pidemmältäkin.

Lahkeet ovat sopivasti vajaamittaiset, jotta kengät ja nilkat jäävät kauniisti näkyviin. 3/4 taas on ihan suosikkipituuteni hihoissa, sillä se luo täyspitkää hihaa huomattavasti keveämmän fiiliksen eikä hihat ala vahingossakaan roikkumaan tiellä vaikkapa työskennellessä.

Vetoketjua voi pitää makunsa mukaan joko kokonaan kiinni tai jättää sen hieman auki, jolloin pääntien malliin saa vaihtelua. Rintamuksen vetskari ei ole pelkkä koriste, vaan se avautuu niin paljon, että haalari on helppo pukea ja riisua. Ei siis tarvitse kurkotella mitään vetskaria tai nappeja niskasta tai kyljestä kuten monissa haalareissa.

Otin Anettelta kuvauslainaan myös tämän samasta matkskusta valmistetun mekon, sillä halusin ehdottomasti vinkata siitä teille. Tällainen monikäyttöinen ja siisti musta mekko tulisi mielestäni löytyä joka naisen vaatekaapista. Yksinkertainen perusmekko sopii todella moneen tilanteeseen aina cocktailkemuista hautajaisiin ja se on helppo asusteita vaihtamalla pukea niin arkiseksi kuin juhlavaksikin.

Mekon juju on kaunis metallisolki, joka kokoaa yhteen etuosan toispuoleiset laskokset. Niistä tulee kauniisti muotoa ja vyötärön illuusiota tällaiselle suoremmallekin pötkölle.

Sekä haalari että mekko ovat itselläni kokoa XL. Niitä on saatavilla kokovälillä S-XXL. Jos tuntuu, ettei valmiit koot osu yksiin omien mittojen kanssa, valmistetaan näitä myös asiakkaan omien mittojen mukaan. Onnistuu siis pienemmät ja isommat koot tai muutokset jos vaikka ylä- ja alaosa on kovasti eriparia.

Myös kuvien korvakorut – Anette Ahokas Design

Minun toinen valinta itselleni Anetten mallistosta oli tämä leiskuvan punainen käsinmaalattu silkki-puuvilla -pusero. Juuri tällaisia kepeitä luonnonmatskuista valmistettuja yläosia mä olen niin usein kaivannut! Niitä vain tuntuu etenkin olevan etenkin näin rintavana melko hankala löytää. Tästä koko XXL oli itselleni mukavan reilu ja pituuttakin on riittävästi. Usein kun siis tuon malliset yläosat jäävät itselleni aina pikkuisen liian lyhyiksi.

Curves-valikoimasta löytyy tosiaan 13 eri merkin tuotteita. Mukana on etenkin paljon mekkoja ja tunikoita, mutta myös collegepuseroita, ulkotakkeja, muutamat housut ja peruspuseroita.

Hieman olisin itse toivonut rohkeammin värejä mukaan. Aika moni brändi on mennyt turvallisilla mustan ja harmaan sävyillä. Mutta tuossa kollaasissa yläpuolella muutamia omia lempparibongauksiani näiden valitsemieni Anette Ahokkaan tuotteiden lisäksi. Etenkin tuo Miia Halmesmaan puna-kuparinen takkimekko on järjettömän upea ja näyttävä! Se päällä ei kyllä jäisi pikkujouluissa seinäruusuksi.

Weecosilla on tuotetiedoissa käytössä vastuullisuusleimat. Ne kertovat nopealla silmäyksellä jos tuote on esimerkiksi valmistettu Suomessa, se on vegaaninen tai valmistettu vaikkapa luonnomateriaaleista ja/tai teollisuuden ylijäämämateriaaleista. Lisää Weecosin vastuullisuusleimoista voit lukea täältä.

Koko Curves-valikoiman pääset katsomaan tästä.


6 Comments
  • Iina / MouMou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Weecos on mun suosikkipaikka joululahjojen ostoon!😍 Kaikki samasta kaupasta.

  • Maiju
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä, näytät sairaan hyvältä. Pukisin myös itse päälleni. Toi punainen pusero ja haalari on ihan kymppi 💪

  • Jonsku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näyttää paljon paremmalta nuo vaatteet sinun päälläsi kuin noiden mallien päällä.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haalari on tosi ihana, mutten uskalla ostaa sen. Ei ole kokemusta haalarin kanssa, miten voisi riisua ja käydä vessassa. Ei millään pahalla. Olisi vinkistä apua, niin siten uskaltaisin ostaa haalarin.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No siis otetaan kädet ulos hihoista ja lasketaan vaate alas. Mun on jotenkin vaikea käsittää mikä näissä haalareissa ihmisiä niin pelottaa ja tekee niistä muka vaikeita. Sellaiset haalarit voi olla vähän hankalia joissa on vetoketju selässä, mutta en itse osta sellaisia.

  • Kikke
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itsekin tykkään haalareista, mutta kyllä niiden kanssa WC-käynti on vain aikamoista taiteilua. Keräät housuja ja hihoja siihen polven väliin, jottei lahkeet ja hihat osuisi likaiselle lattialle. 🤨 Ei vaan kaikki WC:t ole niin siistejä tän päivän Suomessa.

Post A Comment