Tämä kaikki on just nyt hyvin – 10 ilahduttavaa asiaa

Kuvien pusero saatu, STI.

Mun viime viikko oli taas vaihteeksi aika musta. Siis sellainen, kun se masennuksen musta tahmea massa taas koitti kovasti peittää alleen ja ainoa pakokeino oli jälleen uni. En tiennyt miksi olla hereillä. Siispä lähinnä nukuin, jos en tehnyt töitä. 

Itkua on pitänyt nieleskellä tänäänkin moneen otteeseen. Mutta siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, päätin listata 10 asiaa, jotka saavat mut nyt iloiseksi tai ovat muuten vaan hyvin. 

1. Edessä kolme kivaa päivää Kööpenhaminassa. Ensin hieman Olympus-juttuja isolla porukalla ja sitten ihan vaan lomaillaan yhdessä Iinan kanssa.

2. Marraskuun alussa työkalenteri näytti taas kerran huolestuttavan tyhjältä. Mutta kas kummaa, vain muutama päivä sen jälkeen, kun olin ääneen huolestani puhunut, ilmestyi jostain taas keikkaa. Pelottavan hiljainen marraskuu kääntyikin rahallisesti varsin hyväksi, mikä taas poistaa painetta joulukuulta.

3. Päätin siis edelliseen viitaten ihan suosiolla lomailla muutaman viikon joulun ja vuodenvaihteen tienoilla. Hiljaisempaa siinä kohti yleensä olisi joka tapauksessa, mutta on tärkeää tehdä selkeä päätös, että antaa itselleen luvan olla stressaamatta siitä, että muutamaan viikkoon ei tee mitään laskutettavaa.

4. Lomalla pääsee käymään kotikotona. Ihana nähdä perhettä ja sukua. Aion silitellä mummin ryppyisiä käsiä, pötköttää sunnuntaipäikkäreillä isän ja äidin välissä, saunoa ystävän luona, hihittää serkun kanssa, nauraa suvun pienimpien jutuille ja halata kaikkia ihania ja tärkeitä.

5. Lähden tänäkin vuonna itsenäisyyspäivänä linnaan kuvaamaan. Vaikka se onkin hikinen, kiireinen ja hieman stressaavakin duunikeikka, niin silti tosi kiva päästä sinne uudelleen. Eka kerta meni vähän harjoitellessa, joten jospa nyt olisi hieman sujuvampi suoritus.

6. Kun itsenäisyyspäivän työrutistuksesta selviää, niin seuraavana päivänä pääsee taas pitkästä aikaa Amorphiksen keikalle. Eli monin tavoin huikea synttäriviikonloppu luvassa.

7. Jo vähäinen salitreeni (1x/vko, joskus 2x) syksyn aikana on vienyt pieniä askelia eteenpäin. Erityisesti iloitsen niistä päivistä, kun olen onnistunut raahaamaan itseni liikkumaan vaikka olo on ollut todella surkea. 

Pusero – S.T.I. (saatu) / Farkut -Ellos / Kengät – Betty London / Korvikset – Aarikka

Nämä seitsemän keksi helposti, mutta sitten alkoi lyödä tyhjää. Mutta en luovuta ennen kuin 10 positiivista juttua on kasassa!

En vaikka pitäisi jo todellakin alkaa nukkumaan, sillä herätys on aamulla viideltä (eli viiden ja puolen tunnin päästä), jotta ehditään hieman seitsemän jälkeen lähtevälle lennolle.

8. Olen saanut paljon kivaa palautetta Suuri Käsityö -lehteen suunnittelemieni vaatteiden tiimoilta ja ilokseni saan työskennellä projektin parissa vielä hetken. 

9. Mua ei just nyt satu. Mulla on kuukausi sitten sattuneen betonirappustapaturman (kaaduin oikein huolella) jälkeen ollut vähän jos jonkinlaista kremppaa. Sain osumaa sen verran moneen kohtaan kehoa, että moni paikka on kipuillut vuoronperään. Ja viime viikolla iski pitkästä aikaa taas hirmuinen tensiopäänsärkykin. Mutta just nyt ei satu yhtään ja se on ilahduttava asia nukkumaan käydessä. Tekee nukahtamisesta kovin paljon helpompaa.

10. Ja viimeisenä: Paljosta mustasta huolimatta, kykenen kuitenkin kokemaan myös iloa ja onnistumisen tunteita! Tämä, jos mikä on tärkeää ja tästä asiasta terapeutinkin kanssa viimeksi puhuttiin.

Vaikka mielialassa on paljon toivomisen varaa, enkä tunne oloani useinkaan kovin toiveikkaaksi tai tulevaisuuteen luottavaiseksi, niin kyllä siellä pinnan alla aina välillä kuplii jotain pientä positiivista. Ja se on hyvä merkki se.

Nyt unille! Herätykseen aikaa 5 tuntia. Instastoryssa @vieruska pääsee seurailemaan Köpisreissun fiiliksiä reaaliajassa.

 


11 Comments
  • Mamma1
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei Veera, en juuri koskaan kommentoi, mutta jokaisen juttusi luen. Piirsin jo kaavat suunnittelemaasi mekkoon, joten täältä yksi iso peukku tuolle yhteistyölle.
    Jospa mustan jakson jälkeen tulisi harmaata ja vähitellen myös vaaleita ja heleitä sävyjä elämääsi. Sitä niin kovasti sulle toivon.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jee, toivottavasti mekosta tulee mieluisa! 🙂

  • Jp
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Samanlainen postaus oli kolmistaan Karoliinalla. Taitaa olla muotia luetella 10 hyvää asiaa elämästään.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oo, kahdella bloggaajalla sattui olemaan samantyyppiset postaukset, shocking! 😮

  • ailie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei pöllömpi muoti, itse kukin voisi välillä miettiä asioita, mitkä ovat hyvin. Yllättävän paljon saattaa löytyä : )

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jep, kannustan kaikkia tekemään välillä samanlaisia listoja.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En jaksanut lukea. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin tuollaisen otsikon jälkeen tulee ihan vitun pitkä litania kuin nälkävuosi itsesäälirutinakitinäsynkkääkinsynkempää maratooni ja sitten taas sankaritarinaan semiselviytymisestä ja uhasta joka aina ja alati väijyy synkkänä pilvenä loputonta jatko-osaansa odottaen jne

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Et jaksanut lukea, mutta jaksoit kuitenkin tehdä oletuksia ja kirjoittaa kommentin. Olisit nyt senkin ajan jotenkin paremmin käyttänyt. Miettinyt vaikka omia positiivisia juttujasi.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaikka (vai juuri siksi) puhut paljon masennuksestasi, sinusta ja teksteistäsi välittyy jotain suurta voimaa ja karismaa. Kiitos, että pidät tätä blogia ❤

  • Majjjjjjjj
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ooh, arvasin, että pääset linnaan uudestaan! Arvatenkin kiinnostaa, että mitä laitat päälle? Viime vuonna olit upea, ja jotenkin en usko tyylin meneen vuodessa ainakaan alamäkeen. 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Välillä on vaikeaa (eri syyt kun sulla, esim. yksinäisyys) mutta kiva lukea sun kuulumisia ja että iloakin mukana. Tsemppiä 💙💙

Post A Comment