20.11.2014 Pankilla vai luotolla?

Mua on viime aikoina vaivannut yksi asia, nimittäin se, että en oikein tiedä mistä haaveilisin ja unelmoisin. Pitkään mä toivoin, että elämä ois vähemmän kiireistä eikä työ nielisi musta kaikkea energiaa ja nykyäänhän asiat on just niin ihanasti. Just nyt on jotenkin niin rauhallista ja leppoisaa, että haluan nyt vaan nauttia tästä vaiheesta enkä ole toistaiseksi oikein keksinyt mitään isompia tavoitteita ja unelmia itselleni. En haaveile isommasta kodista, en lapsista, en megahäistä, en maailmanympärimatkasta enkä just nyt työnkään suhteen mistään sen kummemmasta kuin että sitä rittäis jatkossakin niin et ittensä just elättää. Mutta jos ei mitään isoa pilvilinnaa ole mielessä, niin ehkä sitten jotakin pienempää?

Yksi hieman pienemmän mittakaavan materialististen haaveiden kohde mulla on kyllä ollut päähänpinttymänä jo useamman vuoden. Ja se on asia nimeltä kashmirneulepöksyt!

Mun mammalla on yhdet vuosia vanhat kashmirkotipöksyt ja voi jessus, kun ne on pehmoiset ja ihanat ja turvalliset ja ihan kuin olis lämpimässä pesässä. Ei voi viluinen ihminen vetoisessa kämpässä mitään ihanampaa kuvitella jalkaan kiskovansa kuin kashmir”verkkarit”.

Mutta kun.. niin ihanaa kuin oliskin hiippailla ympäriinsä lempimateriaalinsa verhoutuneena, niin en vielä useammankaan vuoden himottelun aikana ole saanut itseäni sille kannalle, että olisin valmis maksamaan housuista niin perkeleesti, mitä niiden hintalaput tuppaa kuiskimaan. Joo, ne on mun haave, mutta näin vajaat pari tonttua kuussa käteen tienaavalle ihmiselle 300 € ei vaan ole housujen hinta. Ei vaan ole. Ei vaikka säästäisin ne rahat, niin silti tuntuisi ihan kaamealta maksaa kolme satalappusta neulehousuista. Voisko maksaa 2 satalappusta? En tiiä.

J.Crew kashmirpöksyt – H&M sekapantsit

Henkkamaukalta saisi neuleverkkarit huokealla 25 € hinnalla. Mutta, en minä tahdo villaa, polyesteriä, viskoosia ja polyamidia. Tuo sekasotku ei ikinä onnistuisi syysflunssan kourissa kieriskellessä lohduttamaan niin kuin kashmir, joka tuo aina mieleen äidin.

Miksi, oi miksi on neulemakuni niin ”elitistinen”? Miksi en iloisesti voi vetää ylleni pakkasella sähköisenä rätisevää akryyliä tai herkkää hipiääni turkaisesti kutittavaa lampaanvillaa? Miksi en piristy polyesteristä ja villiinny viskoosista? Ei tarttis neulepöksyistäkään vain haaveilla, sen kun marssis kauppaan ja pistäis 25 € pöytään. Mutta toisaalta, sittenhän mulla ei olis enää mitään mistä haaveilla. Nyt unelmieni pilvilinnoissa siintää sentään unelmanpehmeät neuleverkkarit.