25.01.2018

Posted at 20:28h in Yleinen by
0 Likes

”Hyvää huomenta!!!”, huudahdin innokkaasti samalla, kun loikkasin alusvaatteisillani pukuhuoneesta teatraalisesti keskelle pesuhuonetta. Olin hölmönä päähänpistona ajatellut yllättävällä sisääntulollani säikäyttää saunassa remppaa tekevän isäni, mutta kauhukseni lauteiden alta nostivatkin päätään sinisiin työhaalareihin pukeutunut putkimies ja hänen nuori apupoikansa. 

Siinä oli herroilla naurussa pidättelemistä, kun toivottivat vastavuoroisesti huomenia minulle. Tunsin häpeäaallon hyökyvän ylitseni ja poskien lehahtavan punaisten alusvaatteideni väriseksi, kun huomattavasti edellistä repliikkiäni ujommin toivotin miehille hyvää työpäivää ja poistuin takavasemmalle. 

Hetkeä myöhemmin tuo samainen apupoika tuli yläkertaan koputtelemaan minun huoneeni ovea, kun piti kuulema ”säätää vähän pattereita”. Siinä meikkaamisen lomassa yritin sitten parhaani mukaan jutella normaalisti ja esittää kuin edellistä kohtausta ei olisi koskaan sattunutkaan. Mutta ai saatana sitä häpeän määrää. Tuollaiset nolot hetket tuntuvat näin aikuisempanakin kirpaisevilta, mutta tuolloin 19-vuotiaana sellaiseen kuvitteli ihan oikeasti kuolevansa. 

Kohtaamisemme ei suinkaan jäänyt viimeiseksi, sillä seuraavana viikonloppuna törmäsin epäonnekseni samaan virnuilevaan jantteriin. Yritin livistää, mutta huonoin tuloksin. Jätkä tuli luokseni ja totesi, että ”ei ollu huonot maisemat teillä tiistai-aamuna. Mää aattelin, että taian äänestää sua niissä kunnallisvaaleissa!”

Ai luoja tolle jutulle on jälkeenpäin tullut naurettua kymmeniä kertoja. Että melkoista vaalityötä teki Korhosen neiti nuoruudessaan. Ehkä ihan hyvä, etten jatkanut poliittista uraani enää yhden varavaltuutettuna toimimani kauden jälkeen. 

Niin on paljon vastaavia myöhemmin mahtaviksi nauruiksi muuttunutta häpeällistä hetkiä mahtunut elämän varrelle, että muistankin joskus ajatelleeni, että häpeä on yksi niitä tunteita, jotka saavat todellakin kokemaan olevansa elossa. Mokaan, siis olen. 

Paljon turhaa häpeää on onneksi onnistunut vuosien myötä päänsä sisältä karsimaan. Siinä missä teini-iässä hävetti jatkuvasti jostain syystä, ei nykyään jaksa ihan pienimmille mokille enää juuri korvaansa lotkauttaa. Mitä siitä, jos käsilaukusta putoaa tamponi työkaverin nähden tai sekoaa sanoissa kaupan kassalla. Mutta tuonkin tason asiat sitä sai nuorena posket punottamaan ja hikikarpalot kihoamaan otsalle. 

Nykyään tunnen useimmiten häpeää tilanteissa, joissa epäilen omaa osaamistani asiassa missä haluaisin olla hyvä. Viime viikonlopun juontajakurssilla esimerkiksi hävetti tehdä esiintymisharjoituksia, kun koki olevansa huono asiassa, jota haluaisi osata. 

Toki edelleen hävettää myös laulaa karaokessa (teen sitä silti), jos kaatuu liukkaalla kadulla ohikulkijoiden nähden, jos kulkee huomaamattaan hameen helma sukkahousujen vyötärön alle tarttuneena kaupungilla ja monet muut arjen sattumukset. Mutta tuollaisten tilanteiden häpeä on jotenkin sellaista positiivista ja voimauttavaa. Ei lamauttavaa ja itkettävää kuten nuorempana ja epävarmempana.

Voimauttavalla häpeällä tarkoitan sitä, kun nolo tilanne kääntyykin fiilikseksi, että tästäkin selvittiin! Hyvä esimerkki nolosta ja minua hävettäneestä tilanteesta, joka kääntyikin päässäni kokemukseksi siitä miten nousin takaisin jaloilleni, ihan kirjaimellisesti, oli nämä megalipat muotinäytöksessä. 

Ja onhan se toilailuille jälkeenpäin nauraminenkin aika voimauttavaa ja hauskaa. Kuinka monta nauruhermoja kutkuttavaa stooria köyhempiä me kaikki oltaiskaan, jos ei koskaan oltais mokailtu ja hävetty oikein urakalla! 

Kaikkihan meistä on joskus vaikka lähettänyt puolitutulle kuvan hanuristaan, juonut pari liikaa työpaikan pikkujouluissa ja avannut oven naapurin mummolle pelkät stringit päällä! Vai eikö? 😀 😀

Kaikkien noiden jälkeen olen todellakin voinut todeta, että Hitto että hävettää!!

Me Naisissa vietetään parhaillaan häpeäviikkoa, lisää aiheesta löytyy otsikon #vähänköhävettää alta!

Kerro kommenttiboksissa mikä sua viimeksi hävetti!!


24.01.2018

Posted at 20:50h in Yleinen by
0 Likes

Sanooko vaatemerkki Carmakoma mitään? Monelle todennäköisesti ei, sillä tuo vuonna 2008 perustettu plusmerkki ei meillä Suomessa juurikaan näkynyt. Elloksella tuon tanskalaisen brändin tuotteita oli jonkin verran myynnissä, mutta muuten olen nähnyt niitä vain heidän omassa verkkokaupassaan ja Simply Be:llä. Melko korkeat hinnat karistivat omaa mielenkiintoani Carmakomaa kohtaan, enkä orastavasta kiinnostuksesta huolimatta päätynyt koskaan heidän tuotteitaan tilaamaan.

Mutta entäs Only? Se onkin sitten varmaan suurelle osalle tuttu. Ainakin itselläni oli parikymppisenä kaikki lempifarkut aina Onlya. 😀 Nämä kaksi tanskalaista brändiä ovat nyt nimittäin lyöneet hynttyyt yhteen ja tästä syntynyt uusi Bestsellerin plusvaatemerkki kantaa nimeä Only Carmakoma.

Mitään kovin ihmeellistä ei ensimmäinen, nyt tammikuussa julkaistu mallisto vielä tarjoa. Mutta eipä ole kovin paljoa vielä tuotteitakaan. Kokoskaalalla 42-54 operoivan Only Carmakoman omasta nettikaupasta löytyy toistaiseksi vain 17 tuotetta. Mutta Carmakoman perustaja ja suunnittelia Heidie Lykke sanookin The Bigger Blogin haastattelussa, että tämä ensimmäinen mallisto polkaistiin markkinoille vain neljässä kuukaudessa. Kuulostaa aika kiireiseltä.

Luvassa varmasti siis laajempia mallistoja, joten jään ainakin itse ihan mielenkiinnolla seurailemaan. Kyllä plusmuodin kentällä on todellakin tilaa uusille merkeille. 

Hintatasoltaan Only Carmakoma on linjassa Onlyn muidenkin hintojen kanssa. Ekan malliston tuotteista edullisin on 12,99 € maksava t-paita ja arvokkaimmat housut irtoavat viidellä kympillä. Eli jonkin verran edulisempaa kuin Bestsellerin toisella plusmerkillä, Junarosella.

Merkin oman verkkokaupan lisäksi Only Carmakoman tuotteet löytyvät myös Zalandolta.

 


23.01.2018

Posted at 21:10h in Yleinen by
0 Likes

Juuri kun oli taas pitkään ollut sitä mieltä, että mun elämä on ihan armottoman tylsää, niin kylläpäs sitten taas tapahtuukin. Tämä on ihan raivostuttavaa, kun joku sanoo, että jotain jännää on tiedossa, mut en voi vielä kertoa, mutta sanon nyt silti just niin.

Ei nyt mitään maata mullistavaa ole luvassa, mutta kuitenkin juttuja, jotka sai itselle todella leveän hymyn huulille. Odotan siis innolla helmikuuta ja sen mukanaan tuomia uusia mielenkiintoisia kokemuksia. Näistä lisää sitten, kun lopputulokset on nähtävillä. 

Myös viime viikonloppu kuului sarjaan uutta ja jännää sillä osallistuin kaksi päivää kestäneelle juontaja-kurssille. Olin miettinyt asiaa jo muutaman vuoden ja nyt sattui sopiva kurssi kohdalle.

En tiedä päädynkö koskaan mitään varsinaisesti juontamaan, mutta kyllähän tuota itselle tulee työn puolesta eteen monenlaisia esiintymistilanteita, joita ajatellen kurssin opeista on jo hurjasti hyötyä. Viikonlopun aiheisiin kun mahtui juontokäsikirjoittamisen lisäksi mm. puhetekniikkaa ja äänenhuoltoa. Myös improharjoituksia ehdittiin tekemään käsikirjoitettujen juontoharjoitusten lisäksi. 

farkut- Junarose / neule – Ellos / takki – Cubus / kengät – CAT / huivi – Becksöndergaard

Parasta kurssissa oli se, että pienen ryhmäkokomme vuoksi ehdimme kaikki osallistujat saada todella paljon yksityiskohtaista palautetta suorituksistamme. Jo kahdessa päivässä esiintyminen parani kaikilla huomattavasti, kun ammattilaiset nappasivat kiinni maneereihin, puhetempoon ja hassuihin intonaatioihin.

Myös kannustavaa palautetta muistettiin antaa kehityskohteiden luettelemisen lisäksi. Itse sain sekä kouluttajilta että muilta kurssilaisilta hyvää palautetta äänestäni, jota on kuulema miellyttävä ja helppo kuunnella. Jee, hyvä alku sekin jo on! Tuli siis kaikin puolin hyvä mieli viikonlopusta. Siitä että ylipäätään osallistuin ja siitä, että opin paljon uutta. 

Positiivisia fiiliksiä siis pitkästä aikaa. Nämä muutamat hymyä huulille tuovat jutut ovat hieman auttaneet viime aikoina vallalla olleeseen mielen mustaan. Kun saa jotain mitä odottaa, olipa ne sitten kuinka pieniäkin juttuja, niin pääsee taas hetken aikaa eteenpäin. Tällaista se tahtoo olla, aaltoliikettä. 

Positiivista on muuten myös se, että löysin Zalandon alesta nuo uudet Junarosen vaakeat kulutetut farkut entisten perseestä ratkenneiden lemppareiden tilalle. Nää on ainakin lähestulkoon samanlaiset kuin aiemmat puhkikäyttämäni.

Tiedättehän sen epätoivon, kun joku ihan lempivaate hajoaa? Se on riipivää ja sitä on ihan varma, että mikään ei koskaan voi korvata tuota menetystä. Ja vaikka olis ihan samanlaisetkin, niin ainakin tälleen farkuissa ei ne uudet oo siltikään sama asia kuin ne vanhat päälle muotoutuneet. Mut ehkä näistäkin tulee vielä yhtä ihanat kuin entisistä. RIP lempifarkut!