Mulla on kahdeksat asukuvat varastossa odottamista julkaisua! Tai siis seitsemät tämän postauksen jälkeen. Teki siis näin bloginkin kannalta ihan hyvää tämä reilun viikon loma ilman minkäänlaisia velvollisuuksia. Totaalisen reporankana lepäämisen lisäksi ehti kaivella kameraa ja jalustaa esille normaalia useammin, joten onpahan hyvää kuvavarastoa tulevia viikkoja varten.

Huomenna on tosiaan mullakin vihdoin edessä paluu töiden pariin. Mutta johan tässä tuli lomailtukokonaiset 11 päivää. Tai no, yhden päivän mä viime viikolla vietin toimistolla mm. kirjanpidon ja muutaman pikkuhomman parissa. Mutta kaiken kaikkiaan aivan käsittämättömän pitkä vapaa jollaista en muista viettäneeni varmaan pariin vuoteen. Ja mitäkö tällä vapaalla tein? En oikeastaan yhtään mitään. Nukuin, nukuin ja vielä kerran nukuin. 

Mut otin mä näitä asukuvia sentään, joten niistä yhdet tässä. Joulunpyhien toinen mekkovalinta ja sotkukampaus tässä siis!

mekko – Joseph Ribkoff / korvikset – H&M

Vietettiin joulupäivän iltaa kummitytön perheen luona, eikä siellä mukuloiden kanssa lattialla nuohotessa mitään korkkareita tarvitse. Onneksi, sillä mulla ei ole aavistustakaan mitkä kengät tuon Joseph Ribkoffin vaalean mekon kanssa sopisivat. En taida mitään siihen käyviä jalkineita edes omistaa, sillä tuollainen väri on vaatekaapissani aivan ennennäkemätön.

Saadessani valita muutaman Ribkoffin mekon, mietin ensinäkemältä olisiko tämä väri itselleni liian vaalea, mutta päälle kiskottuani sainkin huomata sen sopivan itselleni ihmeen hyvin. Mulla on vaan vaalean ihoni vuoksi ollut pitkään ihan turhaa annakkoluuloisuutta vaaleita asuja kohtaan, kun olen jotenkin kuvitellut katoavani kokonaan tapettiin. Mutta siihenhän auttaa aina huulipuna! Jos ei lakanan vaaleasta ämmästä muuta erotu, niin ainakin huulet. 😀

Tätä voisi monella tapaa nimittään lihavan naisen kauhuasuksi, jos on kuulopuheita uskominen, se kun on ihan vartalon myötäinen eikä edes ”hoikentava” musta! Itse kuitenkin viihdyin mekossa todella hyvin. Mekko trikoomateriaalialtaan napakka, mutta todella mukava. Siinä on helppo olla ja ryömiä tosiaan vaikka siellä lattialla Legojen kokoamisen parissa. Kyllähän se vartalon muodot kaikessa koossaan näyttää, mutta mitäs väärää siinä on?

Itse tykkään mekosta ja peilikuvastani se päällä kovasti, joten pitänee etsiä jostain vielä tähän sopivat kengätkin, jotta voi virallisempiinkin kemuihin lähteä.

Mutta kun on noin vartaloa hyväilevästä leningistä kyse, niin alusvaatteiden kanssa haluan olla tarkkana. Ei tuohon keskelle kumpua sellainen alushousujen aiheuttama ”pikkarimakkara” oikein sopisi, joten kiskoin alle Marks & Spencerin bodyn.  

Ja hei, jälleen pitkät hihat! Mutta hihoissa tai tarkemmin ottaen hihansuissahan tuon mekon juju onkin. Ilman koristekiviä mekko olisi melko valju, mutta kimaltelevat hihat antavat sille kivasti juhlavuutta. 

Näin on siis tämänkin blogin vuosi 2018 avattu! Uuden vuoden kunniaksi Instagramin puolella on menossa arvonta, jossa voi voittaa näyttävät Pramean Tiima-korvakorut. Käy ihmeessä osallistumassa!


Vuoden viimeiset päivät saa väkiselläkin katsomaan mennyttä vuotta sillä silmällä, että minkälaisen arvosanan sitä nyt viimeselle 12 kuukaudella antaisi ja millaiset fiilikset ja muistot taakse jäävä vuosi jätti. Selasin fb-päivityksiäni uudenvuoden aatoilta muutaman vuoden taaksepäin ja aika poikkeuksetta viimeiset vuodet ovat tiivistyneet jotakuinkin seuraavasti ”ei kummempia muistikuvia, helvetisti töitä, mutta eipä kummempia kohokohtia”.

Poikkeuksen teki vuosi 2015, jonka päätteeksi olen todennut kaiken elämässä rullanneen yli odotusten ja totesin vuoden olleen pelkkää plussaa täynnä. Tasan vuosi sitten olen ennustanut hullun mutta hienon työvuoden päätteeksi että ”Veikkaan tulevasta vuodesta köyhempää rahallisesti, mutta rikkaampaa sosiaalisesti.” 

No kuinkas kävikään? Ei tullut rahallisesti ainakaan huomattavasti köyhempää kautta, töitä riitti peloistani huolimatta ihan hyvin. Aloin oikeasti yrittäjäksi ja vuokrasin työhuoneen. Kai niitäkin asioita voi pieninä merkkipaaluina pitää. Mitään muita tapahtumia ei oikein mieleen nouse. 

Mutta entäs ne sosiaaliset rikkaudet? Joudun toteamaan, että olen tänä kuluneena vuonna erakoitunut vielä entisestäänkin ja sosiaalinen elämä on todellakin näivettynyt.

Se on surullista, mutta oma valintani. Tai no, miten sen nyt ottaa. En vaan jostain syystä ole ollut kiinnostunut ja halukas viettämään aikaani oikein kenenkään kanssa, joten valitsen lähes aina yksinolon sen sijaan, että tapaisin ketään. Haluaisin olla sosiaalisempi ja olla kiinnostuneempi ihmisistä, mutta jostain syystä en vaan ole. Se on kyllä vähän pelottavaakin.

Tämä on siis asia, jossa toivoisin onnistuvani tulevana vuonna tsemppaamaan. Että lähtisin hieman useammin ulos ja yrittäisin vähän enemmän viettää vapaa-aikaani toisten ihmisten seurassa. Sillä niin hyvin kuin viihdynkin yksikseni, niin toivoisin oppivani taas uudelleen tykkäämään hieman myös sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Tämä on sellainen ”haluaisin haluta” -tilanne. Haluaisin, että osaisin edes toisinaan nauttia illanvietoista isommalla porukalla tai ettei jo ensimmäiset kymmenen minuuttia festareilla (muuten kuin työtehtävissä) saisi minua ahdistumaan ja ärsyyntymään. Haluaisin vaan olla pikkaisen vähemmän yksinäni murjottava ja masentunut mörkö.

Siinähän sitä onkin jo tavoitetta yhdelle vuodelle. Mutta on mulla yksi toinenkin. Vuonna 2018 täytyy kyllä matkustaa edes vähän. Tänä vuonna ei nimittäin tullut käytyä missään Tallinnaa pidemmällä. Ei muka ollut aikaa. Ensi vuonna sitä aikaa on vaan otettava. Eli lomailua aion luvata itselleni enemmän ensi vuodelle. Jotta ehtisi syntyä edes jotain poikkeavia muistijälkiä kaiken tämän kehää kiertävän arkisen taapertamisen keskelle.

Vähän tälläinen ankean sävyinen uudenvuoden-päivitys, mutta tällaiset nyt vaan on tunnelmat. Jospa ne kevään ja valon myötä nekin taas vähän kirkastuu. Pakko jaksaa uskoa, että niin käy. Vuonna 2018 on tavalla tai toisella löydettävä aihetta juhlaan enemmän kuin tänä vuonna. Aloitan sen nyt ja käsken itseni hetkeksi ulos ystäväni kanssa. Mennään ja nostetaan lasilliset uuden värikkäämmään ja iloisemman vuoden kunniaksi!

 

 


Jouluaattona postaamani jouluprobleema-kuvan mekoista pääsi pyhinä loppujen lopuksi käyttöön kaksi. Tapaninpäivää vietin jo arkisemmassa asussa. 

Aattona juhlin tässä Marks & Spencerin upean punaisessa mekossa, joka syksyllä M&S:n kamppispostaukseen asuja valitessa yllätti minut ihan täysin ihanuudellaan. Minähän en ole ikinä aiemmin ajatellut käyttäväni mitään vaatetta missä on tuollainen ”rouvarusetti” ja myös täyspitkät hihat ovat itselleni etenkin mekoissa aika vieras juttu.

mekko – Marks & Spencer /kengät – Vagabond / korvakorut – Asos

Mutta kuten olen useasti aiemminkin sanonut, kannattaa vaatekaupassa rohkeasti sovitella oman mukavuusalueen ulkopuoleltakin, sillä välillä voikin päätyä huomaamaan omien ennakkoluulojen olleen ihan turhia. Itse ainakin totesin tämän ns. ei oman näköisen mekon ihan hillittömän hienoksi heti päälle kiskottuani. Rusetista, pitkistä hihoista ja puhvihihoista huolimatta. Tai ehkäpä juuri niiden vuoksi.

Aaton kampaus syntyi avaamalla edellisiltana kosteana nutturalle laitetut hiukset ja kokoamalla siitä syntyneet kiharat muutamalla pinnillä hataraksi kasaksi. Hatara se oli siksi, että on aika hankalaa saada kiharaläjää pysymään tuossa sivulla, kun alla ei ole hiuksia mihin pinnejä kiinnittää. Mutta jotenkin sain homman toimimaan ja kampaus pysyi lakkapilven avulla paikoillaan koko illan.

Tällaisia mun kampausyritelmät ovat lähes poikkeuksetta, että pohja niihin luodaan jo edellisten päivien aikana. Jos olisin yrittänyt alkaa tekemään itse kiharoita jollain vehkeellä, ei hommasta olisi tullut todennäköisesti yhtään mitään. Mutta näin huolettoman näköiset ja juuri sopivat kiharat valmistuivat yksinkertaisesti nukkumalla!

Joulupäivän mekko onkin sitten aiemmin esittelemätön, sekin siis vielä tulossa!