Mulla on hirmu onnellinen olo. Ei oo mitään mahtavaa ja erityistä meneillään, mut ei oo yhtään mikään huonostikaan! Näin kuului eilen illalla naputtelemani fb-status ja se todellakin kiteyttää loistavasti viime aikojen tunnelmat. 

Kaikkien niiden vuosien jälkeen jolloin elämä tuntui todella raskaalta ja mustalta ja olin tosi kipeä ihan fyysisestikin, tuntuu tämä nykyinen suht positiivinen perusvire ihan uskomattomalta. Pysähdyn kerta toisensa keskellä arkea hämmästelemään miten hyvin asiat ovat ja kuinka onnekkaaksi itseni tunnen. Fiilistelen kaikkia niitä mahtavia duuneja joita saan tehdä, iloitsen fyysisen jaksamisen paranemisesta ja mietin kiitollisena miten paljon asioita mä olen itsestäni viime vuosina oppinut.

Vaikka muutaman viikon päässä häämöttävä 35 vuoden rajapyykki numerona hieman ahdistaakin, niin olen kuitenkin sitä mieltä, että aikuistuminen on ihan mahtavaa. En hetkeäkään haikaile vaikkapa kymmenen vuoden taakse. Ei ole yhtäkään syytä miksi olisin mieluummin 25 vuotias Veera kuin nykyinen itseni. 

pellava t-paita -H&M / bomber – Marks & Spencer / korvikset -H&M

Sitä vois toki miettiä, että nuorempana olin hoikempi ja tissini eivät olleet antaneet vielä periksi maan vetovoimalle. Kasvoni olivat sileämmät ja plaaplaa. Katson vuosien takaisia kuvia ja onhan niissä nätti tyttö, mutta iän tuomista ns. negatiivisista muutoksista huolimatta mä koen vuosien vaan kaunistaneen itseäni. Siis omissa silmissäni. Muiden mielipiteistä en tiedä enkä juuri välitäkään. 

Suurin syy tähän kaunistumiseen on varmasti mielen muutoksissa. Mitä parempi olo on sisäisesti, sitä helpompi on tykätä ulkokuorestaankin. Kun sisällä kuplii koko ajan pieni hymy, näkyy se väkisinkin olemuksessa. En mä ole koskaan aktiivisesti dissannut omaa ulkonäköäni tai vihannut vartaloani, vaan ollut sellainen perustyytyväinen, mutta nyt viime aikoina huomaan tykänneeni itsestäni jotenkin erityisen paljon. On tullut olo, että nyt mä olen jotenkin todella itseni näköinen, peilikuva tuntuu tutulta ja ihanalta. 

Hieman ehkä kauhukseni (tai tarkemmin ottaen lompakkoni kauhuksi) olen huomannut, että tämä uusi kuherruskuukausi itseni kanssa on tarkoittanut mm. sitä, että olen ostanut ihan älyttömästi vaatteita. Kun on sellainen fiilis, että vaikka mikä aiemmin jopa inhoamani asia näyttääkin nykyään hyvältä ja haluan kokeilla kaikkia uusia juttuja. 

Törmään kerta toisensa jälkeen kokoisteni naisten valitukseen siitä, että plussakokoisille ei tehdä muuta kuin tylsiä telttoja. Ja urheiluvaatteita nyt ei kuulema ainakaan löydy. Ja joka kerta mä mietin, että mistä ihmeestä ne oikein puhuu! Saatoin itsekin olla tuota mieltä vielä joskus vuosia sitten, mutta nykytilanne on kyllä jo aivan toinen. Plussakokojen valikoimat ovat ihan räjähtäneet viime vuosina. Oi mutsi mutsi -blogin Elsa kirjoittikin aiheesta jokunen viikko sitten.

 

Minusta taas tuntuu, että rättejä löytyy ihan liikaakin! Joka puolella vaanii kauppojen rekeissä ihanuuksia jotka tuntuvat olevan juuri kuin minulle tehtyjä. Aloinkin sitten miettiä, että kuinkahan paljon tämän "ei löydy kivoja vaatteita" –ajatuksen takana onkaan oikeasti ongelmana se, että tunne omasta itsestä ei ole hyvä. Että ihminen dissaa itseään. Toki syynä voi olla ihan vain laiskuuskin, että ei edes jakseta lähteä sovittelemaan eikä selamaan nettikauppoja. Tyydytään vain kotona märisemään, että huonot on valikoimat ja ei oo mitään kivaa minun vartalolle.

Mutta en vaan voi välttyä ajatukselta, että syynä on myös se, että etsitään mekkoa joka taianomaisesti hävittäisi kymmenen kiloa tai asua joka muuttaisi olon upeaksi. Kun totuus on se, että yksikään vaate ei muutu kantajansa päällä puhtaaksi itsevarmuudeksi, eikä mikään mekko saa sua tuntemaan itseäsi säteileväksi, jos lähtökohtaisesti ajattelee itsestään rumasti. Toki pukeutumisella voi lisätä hyvää oloa itsestään, mutta lähtökohdan on oltava positiivinen jotta se kiva fiilis kertautuisi. Paska (fiilis) ei muutu konvehdiksi vaikka mitä käärisi päälle. 

Ainakin näin plussakokoisena haluaisin sanoa toisille plussille, että kivoja vaatteita löytyy paljon enemmän ja helpommin, kun lopettaa ajattelun, että pitäisi aina näyttää merkittävästi pienemmältä kuin on. Kun hyväksyy sen asian, että ei se perse siitä senttiäkään oikeasti kapene olipa hame sitten minkä värinen tahansa. Ja se ainainen bullshit siitä, että musta hoikentaa. Se mitään hoikenna, valojen ollessa jossain tietyssä asennossa, saattaa se toki häivyttää jonkun vatsamakkarasi varjoihin, mutta toisesta suunnasta katsottaessa se makkara on siellä edelleen ja ihan näkyvissä. Tämän asian hyväksyttyäsi voitkin sitten kokeilla myös muita värejä. 

Ja mä niin tiedän, että tähän haluaa nyt joku kommentoida, että "helppohan sun on sanoa, jos on hyvä itsetunto, että etkö tajua että ei se ole helppoa muuttaa itseään ja ajatuksiaan jne jne.". Trust me, I know. Mä kävin kolmen vuoden terapian muuttaakseni ajatuksiani ja oon tehnyt senkin jälkeen vielä ihan hitosti töitä sen eteen, että pystyn ajattelemaan itsestäni nykyään eri tavalla kuin ennen. Omalla kohdallani ei ollut kyse huonosta itsetunnosta ulkonäön suhteen, mutta sitten kylläkin ihan kaiken muun. Ja ei, niitä negatiivisia ajatuksia itseä kohtaan ei ole helppo muuttaa, mutta ainoa ihminen joka voi sitä edes yrittää tehdä oot sinä itse. 

Joten nyt vaikkapa sitä pikkujoulukolttua metsästäessäsi, mitä jos siellä sovituskopissa katsoisit itseäsi vähän lempeämmin ja puhuisit itsestäsi ja vartalostasi kauniimmin. Kun lähestyt asioita positiivisemmalta kantilta, niin löytyy meille pylleröillekin kuulkaa vaikka minkämoista mekkoa. 

Ja kaiken tän ajatusvirran ja vaahtoamisen keskellä unohdin noi kuvat. Niissä siis päällä Marks & Spenceriltä löytynyt kukka-bomber ja tukassa ihana "pallokorva"-kampaus, jonka Maikku mulle väsäsi, kun kävin tiistaina kampaajalla uudistamassa väriä. Aion ehdottomasti testailla tän tyyppistä kampausta itsekin! Ja tuonne Marks & Spencerille vinkiksi, siellä on kaikki tuotteet S-etukortilla  -20% 13.11. saakka! Hyvä paikka vaikka sen pikkujouluasun etsintään, myös meille plussakokoisille.


Kaupallinen yhteistyö Marks & Spencerin kanssa

 
Olet juuri saanut kiskottua ohuet juhlasukkikset jalkaan ja on jo kiire, kun huomaatkin silmäpaon halkovan sukkiksia reidestä aina alas nilkkaan saakka. Pe#%&#e ja pari muuta kirosanaa. Ei muuta kuin uusi yritys. Ja vielä yhdet varmuuden vuoksi käsilaukkuun, että jos seuraava silmäpako ilmestyy vaikkapa jo ennen kuin ilta (ja vintti) pimenee niin, ettei tuollaiset yksityiskohdat enää paina mieltä. Ja jos vielä pakkais sen kirkkaan kynsilakankin ensiaputarvikkeeksi!
 
Kuinka monet sukkahousut sitä jokainen naisihminen onkaan nakannut roskiin ennen kuin on ehtinyt niillä edes ulos kotiovesta? Aika monet. Melkoinen määrä rahaa on palanut sen takia, että pienikin osuma pilaa sukkikset pitkältä matkalta. Sen pienen reiän vielä kestäisi ja se voisi olla huomaamaton, mutta silmäpako on kyllä ihan nounou.
 
 
Olin jo jokin aika sitten kuullut Marks & Spencerin Ladder Resist -sukkahousuista joista luvataan, että pieni reikä ei leviä silmäpaoksi. En kuitenkaan uskonut ennen kuin itse omin silmin näin. Mm. tuo mahtava keksintö ja pari muutakin elämää helpottavaa sukkahousukeksintöä tässä videolla!
 
Miltä kuulostaisi korkokenkiä vaativiin kemuihin vaikkapa sukkahousut pehmeillä päkiätyynyillä? 
 
Videolla ei ole ääntä, älä siis turhaan sellaista kaipaile.
 

 

 
Jos kokoasiat kiinnostaa, niin minulla tässä kaikista sukkiksista koko XL. Olen alaosasta yleensä kokoa 46 ja pituutta minulla on 167 cm. Ainakin Body Sensor -sukkiksista tuntuu, että pienempikin koko olisi riittänyt.

Siitä onkin ihan hirmupitkä aika, kun olin viimeksi pukeutunut kunnon kemumekkoon ja kiskonut korkkarit jalkaan. Ihan ovat tyhänpanttina roikkuneet kaikki juhlamekot kaapissa tänä vuonna, joten lauantain Inspiration Blog Awards -juhlat tulivat jo oikeastaan ihan tarpeeseen.

Parasta lauantaissa oli kuitenkin se, että päästiin koolle aika huikealla blogijengillä, kun Jonna järkkäsi meidän mimmipossellemme luonaan skumpan ja suklaakakun makuiset etkot. Ollaan näiden naiste kanssa oltu vuosien varrella samoissa blogiyhteisöissä, mutta nyt tajuttiin, että ollaan nykyään kaikki eri paikoissa. Jonna Lilyssä, Minttu uudessa Lifiessa, Nina omillaan, Salla Bellablogeissa, minä täällä Me Naisissa ja Iina Allerin Idealista-sivustolla. Mutta kaikki siis edellen blogataan!

Mahtavan seuran lisäksi illan toinen huippujuttu oli toi mun mekko. Siis aivan täysi kymppi ainakin omasta mielestäni ja saamieni kommenttien perusteella asu oli onnistunut monen muunkin mielestä. Kun yli 90% juhlaväestä oli pukeutunut kokomustiin, erottui punainen mekkoni melkoisesti joukosta. Eikä seiniin sulautumista edesauttanut myöskään se, että sain huomata noiden paljettien toimivan aivan discopallon tavoin valon osuessa niihin. 😀

Mekko löytyi Asos Curve -plussamallistosta joskus jo aiemmin syksyllä ja ihastuin siihen ensisilmäyksellä. Minulla ei ole aiemmin tainnutkaan olla yhtään pitkähihaista juhlamekkoa, ja se tuntui hieman oudolta, mutta läpikuultavan mesh-kankaan ansiosta hihat ovat kuitenkin keveän näköiset.

mekko-Asos Curve / Kengät-Via Uno / laukku-Olympus (saatu) / korvikset-Via Minnet (saatu)

Mekon väriin täydellisesti natsanneet korkkarit ovat jo vuosia minua ahkerasti palvelleet Via Unot. Vaikka kyseiset korkkarit ovatkin hyvät lestiltään, niin pelkäsin silti hieman, että miten jaksan korkkareilla. Iän ja painon myötä on korkkarikestävyys nimittäin alentunut niistä ajoista, kun millä tahansa tappokoroilla saattoi vetää iltapäivästä aamuun saakka.

Apu asiaa löytyi kuitenkin Marks & Spenceriltä saamistani sukkahousuista joissa on päkiätyynyt. Kyllä, pehmusteet integroituna 10 denierin sukkiksiin! Mahtava keksintö ja auttoivat oikeasti. Ilta meni koroissa ihan napisematta.

Pikkuinen hopeinen clutch (saatu) on Olympuksen Style Collectionista. Mekon pyöreitä paljetteja imitoivat hopeiset nahkakorvikset (saatu) puolestaan ovat kotimaisen Via Minnetin käsialaa. Näitä upeita Balloons-nimellä kulkevia uutuuskorvakoruja löytyy useissa upeissa väreissä, mm. pinkkiä, kultaa, turkoosia..

Kuten jo tiedättekin, en ole kummoinen hiusten laittaja, mutta onneksi Minttu tarjosi auttavia käsiään ja teki minulle pohjaksi ranskanletin, josta sitten itse jatkojalostin kampaukseni. 

Vaikka tuntuukin, että en tunne blogiskenestä enää juurikaan ketään, niin onneksi kemuihin mahtui myös jokunen vanha tuttu.

Yksi kemujen parhaista vaatteista löytyi ehdottomasti Einon päältä. Tuo hänen teettämänsä hupullinen paljettipaita on aivan käsittämättömän mahtava. Tahdon samanlaisen!!

Kiva ilta ja koko viikonloppu, mutta nyt mä olen ihan hirmuisen onnellinen, että ihan kohta mä olen vihdoin kotona. Reilun viikon reissu takana ja torstaina jälleen matkaan, mutta nyt saan pari päivää olla ihan vaan kotona. Mahtavuutta. Laskin tuossa nimittäin juuri äsken, että ehdin koko marraskuun aikana olemaan kotona Porissa vain seitsemän tai kahdeksan päivää, joten yritän ottaa niistä ilon ja levon irti.'

 

Kuvausseinäkuvat – Henri Ilanen / tapahtumakuvat – Ville Malja / muut – minä ja Iina